Epätäydellisesti Täydellinen

Kahdeksas luku

En tiedä yhtään, kuinka kauan olin istunut siinä samalla paikalla, kasvot polviin haudattuna, kun tunsin kevyen kosketuksen olallani. Olin hypätä ulos nahoistani, niin paljon säikähdin.

"Etsin sinua kaikkialta, kun yhtäkkiä katosit ulos. Oletko kunnossa?"

Nostin katseeni hitaasti ylös, ja näin ihmisen ketä viimeiseksi olisin odottanut tulevan etsimään minua. Nimittäin Jacksonin. Hänen tummat hiuksensa olivat sotkuiset, ja yksi suortuva karannut hänen kasvoilleen.

Pyyhin silmäni nopeasti paljaaseen käsivarteeni, ja yritin luoda kasvoilleni hymyä.

"Joo, tai siis, miksen olisi?" Sanoin, yrittäen kuulostaa iloiselta, mutta ääneni särähti lopussa.

No minäpä kerron, miksi. Ehkä koska poika, josta tykkäät, ei selvästikkään tunne samoin sinua kohtaan.

Ei, ei, ei. Nyt ei ole hyvä aika tuollaisille ajatuksille. Olen ihan kunnossa.

Jackson kurtisti kulmiaan, ja kyykistyi alas tasolleni.

"Oletko varma? Et näytä siltä" , hän sanoi pienen hetken jälkeen, ja hymyni muuttui hetki hetkeltä hermostuneemmaksi.

"Ihan kunnossa." , vastasin, mutta tiesin valheeni näkyvän läpi. Silmäni olivat itkuiset, ja poskeni punoittivat.
"Itseasiassa, alkaa tulla myöhä, menen nyt etsimään ystäväni" , jatkoin nousten ylös ja nopeasti silotellen tummansinistä mekkoani suoremmaksi.

"Oli kiva jutella." Räpäytin silmiäni nopeasti, ja kiiruhdin Jacksonin ohi talon etupihalle.

Hyvin hoidettu Amber.

"Heii, sinähän olit Amber!"

Käännyin ympäri, jälleen kerran.

"Joo, valitettavasti" , vastasin, ajatellen etten saanut olla missään rauhassa. Edessäni seisoi Filippe, juhlien päätähti.

"Tiedätkö, on hiukan epäkohteliasta olla onnittelematta synttärisankaria." Hän iski silmää välittämättä laimeasta vastauksestani.

"No, onneksi olkoon. Nyt minun täytyy mennä" , puristin huulieni välistä, ja olin jo lähdössä etsimään Caitlyniä ja Sierraa, kun Filippe huudahti: "Odota, minulla oli asiaakin!"

Käännyin uudestaan hitaasti ympäri ja pakottauduin katsomaan tyttöä silmiin, vaikka omani luultavasti punoittivat vieläkin. Kohotin kulmiani, kehottaen Filippeä jatkamaan.

"Ajattelin vain, että sinähän olit menossa etsimään Caitlyniä? Kuitenkin, sinuna ehkäpä en..." , hän aloitti, tutkaillen kynsiään, mutta samalla seuraten reaktiotani sivusilmällä.

"Miten niin? Menen hänen kanssaan kotiin, tottakai aion etsiä hänet" , vastasin hiukan turhautuneena hitaaseen keskusteluun.

"Hän ei taidakkaan olla niin viaton kuin luulit, tai siis kaikkihan tietävät että olet ihastunut Elijahkseen" , Filippe jatkoi, vihdoin nostaen katseensa kynsistään katsoakseen minua.

Tunsin lehahtavani punaiseksi, ja vaihdoin painoa hermostuneena jalalta jalalle. "Enkä ole..." , mutisin hiljaa, mutta Filippe jatkoi aivan kuin ei olisi kuullutkaan: "Eli siis, näin nätisti sanottuna, minä näin hänet Elijahksen kanssa talon takana. Ja minusta tuntuu että niin näit sinäkin."

Puraisin huultani niin kovaa, että saatoin maistaa veren suussani.

"Mut- mutta miten...? Tai siis, ei Caitlyn tekisi sellaista, hän tietää Elijahista..." , änkytin hiljaa, ja näin myötätuntoisen katseen Filipen silmissä. Maistoin yhä veren suussani, ja minulle tuli sairas olo kun vain ajattelinkin Caitlyniä Elijahin kanssa.