Sudensilmät

Ruusunpunainen

Kahleet käsissä olivat hiertäneet violetin- ja punaisenkirjavia jälkiä ranteisiin. Jäljet kaulalla olivat kuitenkin vielä pahempia; syviä, tarkoituksellisia kynnenjälkiä ja yksi isompi haava, jota ei kynsillä aikaan saisi. Epätoivoinen yritys päättää se kaikki, olla kerrankin itse vastuussa jostakin osasta siinä kaikessa. Mercuryn viimeinen toivo elämänsä menettämisestä oli viety, hänet oli kahlittu kauas ikkunasta, huoneen nurkkaan. Se oli rangaistus siksikin, että Mercury vihasi nurkkia, hän tahtoi aina pysytellä sängyllään tai huoneen keskellä. Ei ikinä nurkassa, siellä ei ollut turvallista. Nyt hän tunsi olonsa kuolleemmaksi kuin silloin, kun oli yrittänyt viiltää kurkkuaan auki ruokaveitsellä ja kynsillään.

Ja äidin askeleet käytävän päässä tuntuivat vielä pahemmalta kuin mikään siihen asti. Hän oli ollut se, joka oli sattumalta löytänyt poikansa ruokaveitsi käsissään.Rouva Aelion ei ollut enää nuori, mutta hänen terävät piirteensä olivat kauniit. Hänellä oli valkoiset hiukset kuten kummallakin pojallaan, ja ne oli leikattu tyylikkääksi polkaksi. Silmät eivät kuitenkaan olleet muuttuneet vuosien varrella, ne olivat yhä pistävän turkoosit. Vaikka Mercuryn silmät oli sidottu, hän saattoi silti nähdä silmien kiertävän laihaa kehoaan kuin korppikotka tutkailisi saalistaan.

"Toivottavasti olet tyytyväinen aikaansaannokseesi", rouva Aelion lausui äänellä, jolla olisi voinut kuvitella hänen lausuvan rukousta hautajaisissa. "Olen harkinnut vakavissani sijoittaa huoneesi ovelle kaksi vartijaa. Tällainen ei saa toistua.""Minut on sidottu, Kaela", Mercury älähti varoen sanomasta naista äidikseen."Se ei todista mitään." Ääni oli yhä kylmä. Äiti tuntui käärmeeltä, joka odotti uhrinsa rauhoittumista ennen iskua. Tyyntä ennen salamaa. "Tätä menoa meidän on turvauduttava suunnitelmaan B, jonka Lindri on varmasti jo mennyt lavertelemaan sinulle.""Ei!" Mercuryn ääni oli heikko sen jäljiltä, mitä kurkku oli kokenut, mutta hän sai yhä huutonsa kuuluviin. Se kuului, mutta ei mennyt perille."Suvusta löytyy muutamia alempia haaroja, jotka voivat koska tahansa tehdä valinnan ja hankkia itselleen pahan silmät", Kaela Aelion kertoi pojalleen, "he odottavat päähaaran käskyä tehdä niin."

"Lindi kertoi minulle, että vain kolme äänestivät idean puolesta.""Niin", kuului vastaus, josta kuulsi nautinto. Äiti nautti asian paljastamisesta yhtä paljon kuin epätoivosta poikansa äänessä. "Ne kolme olimme isäsi, minä ja Lindri. Päähaara.""Ei ikinä", Mercury sähähti, "te ette ala eläimiksi. Säilyttäkää ihmisyytenne, niin minä säilytän henkeni. Minullahan te tahdotte leikkiä.""Mutta kulta, sinä –""En ole enää erityinen!" Mercuryn ääni kuulosti hurjistuneelta, se oli puoliksi kuolinkorahduksilta kuulostavia murahduksia, puoliksi suoraa huutoa. "Se toinen sudensilmäinenhän on jo syntynyt, eikä teillä ole enää mitään tekosyytä välityksellenne. Ei ole enää mitään syytä hokea erityisyyttäni, koska se on viety.""Tiedät, ettei tuo ole totta", rouva Aelion sanoi yrittäen pitää äänensä vakaana. Se onnistui vain hädin tuskin, ja hän oli kiitollinen siitä, ettei Mercury kyennyt näkemään hänen epävarmaa olemustaan. "Sinähän tulet vielä tappamaa sen toisen, luota siihen.""Miksi minä? Miksette te?" Kerrankin elämässään Mercury tunsi rajan tulleen vastaan. Ajatukset toisen ihmisen tappamisesta eivät enää osoittautuneet niin hohdokkaiksi, hän ei tahtonut tehdä mitään sellaista vain oman erityisyytensä vuoksi. Se sana oli muutenkin muodostunut pelkäksi puukoksi hänen selkäänsä.

Kaela Aelion ei vastannut, hän käänsi selkänsä poikansa huoneelle, ja Mercury saattoi kuulla hänen seinissä kaikuvat, loittonevat askeleensa. Pelkuri. Pelkureita kaikki.Ja hän vihasi heitä. Pieni ihmismieli tahtoi pahaa heistä jokaiselle, se oli särjetty ja poljettu näiden ihmisten toimesta, eikä hän nähnyt enää yhtä ainutta syytä totella heitä. Kunpa hän vain olisi vapaa, niin he tietäisivät paikkansa.