Alya ||Ei jatku

20.

Cain tuli luokseni ja olin valmiina selittämään kaiken, mutta hän kävelikin ohitseni. Hän näytti pettyneeltä ja surulliselta. Miksi osasin tulkita tunteita näin hyvin. Itseasiassa...korjaan, miksi osaan tulkita muiden tunteita. Enhän minä koskaan mitään omia tunteitani osaa tulkita.

"Valitatko?" Ara kysyi.
Noh, en oikeastaan. Olihan se surullista, mutta ainakin tiesi aina millainen on se toinen henkilö jo kaukaa.
Ricky käveli luokseni ja hymyili minulle pienesti.
-Oletko merkitty...hän kysyi hiljaa.
Pudistin päätäni kun kyyneleet ottivat vallan minusta. Minä en itkenyt, se oli Ara. Ararosa itki. Menin baarin vessaan ja siirryin turvassa henkien luokse, jonne oletin Arankin menneen.
Kun pääsin perille näin tummassa tilassa istuvan itkevän tytön. Tytön selkä näytti siltä kuin se olisi liekeissä. Katsoin tuota tyttöä hämmästyneenä. O-Oliko tuo Ara? Oliko tuo minun tuntemani Ararosa? Miten hän oli ihminen? Jos siis tuo edes oli Ara.

-Ara...kuiskasin hiljaa.
Tyttö nosti päätänsä ja pyyhkäisi kädellään silmiään. Hän kääntyi kokonaan minua kohti ja näin hänet.

Päästin pienen kiljaisun kun näin tytön vieressä ketun. Riittävän kiljaisun siihen, että henget ryntäsivät luoksemme. Eivätkä mitkä tahansa henget vaan ne tietyt henget. Legendaariset sudet. Heidän johtajansa asteli luoksemme ja katsoi minua vakavasti.

-Mitä tapahtui? hän kysyi huolestuneena.
-E-En tiedä...sopersin.
-No mitä teitte! musta susi karjaisi johtajan takaa.
Tyttö edessäni katsoi sutta ja nyökkäsi tälle.
-Kuka hän on edes? kysyin.
Kaikki sudet käänsivät nyt katseensa minuun.
-Hän on Ararosa. joku susista vastasi.
Katsoin tyttöä ja kettua vuorotellen.
-Kuka tuo kettu on? kysyin taas.
-Hän on Ararosa. sama susi vastasi.
-Miten? kysyin.
-Tuo kettu on Ararosan sielu. susi jatkoi.

Juoksin Ararosan luokse ja puristin tätä. Miksi hän itki niin paljon? Mikä häntä satutti. Oliko se ollut Cain, kun tämä oli lähtenyt? Mutta eihän Cain edes hylännyt meitä? Alex hylkäsi, mutta silloin Ara ei mennyt tuohon tilaan. Aran sielu ei irtaantunut hänestä. Miksi se nyt teki niin?

-Ara...Mitä tapahtui? kysyin varovasti.
Ara ei ehtinyt vastaamaan kun kettu, Ararosan sielu katosi ilmaan.
Ara alkoi itkemään ja yksi susista meni lohduttamaan häntä. Katsoin suu auki mitä juuri tapahtui.

Susien alfa tuli luokseni.
-Palaa takaisin omaan mailmaasi. Ota Ararosa mukaasi. Kerätkää voimia ja lähtekää sitten pelastamaan Ararosan sielu. alfa sanoi.
Nyökkäsin ja kyynel valui poskelleni. Niiasin ja kävelin Aran luokse. Susi lähti hänen luotaan. Halasin Araa ja otin häntä kädestä kiinni.
-Me tulemme näkemään vielä. alfa sanoi vinkaten silmää juuri ennenkuin palasimme takaisin todellisuuteen. Katsoin Araa hetken, hän oli aika lailla ilman vaatteita...Aran liekeissä leimunnut selkä oli muuttunut vain tukaksi, joka näytti liekehtivältä.

-Odota annan sinulle vaatteen. sanoin ja repäisin mekkoni alaosaa irti.
Ara kiljahti kun näki mitä tein.
-Mitä sinä teit?! hän kiljaisi.
-Otin sinulle vatteen. sanoin ja käärin kankaan palan tyylikkäästi Aran ympärille.
Ara hymähti ja piti kädellään kangasta päällään. Lähdimme vessasta ja meitä odotettiin ulkopuolella.

Ricky katsoi minua ensin hymyillen. Sitten hän huomasi mekkoni ja sen seurauksena Aran. Hänen suunsa loksahti auki ja minä vain naurahdin vähän.

-Kuka hän on? Ricky kysyi.
-Tässä on Ararosa, minun kettuni. sanoin tyynesti ja tökkäisin Araa, jotta tämä vilkuttaisi.
Rickyn suu loksahti vielä alemmas kuin edellisellä kerralla ennen kuin hän vastasi.
-M-Miten hän on tuossa? Tai siis eihän se ole mahdollista. hän sopersi.
-Have you heard of gods and their powers? Ara kysyi ilkikurisesti.
Nauroin Aran jutulle ja taputin Rickyä olkapäähän kun kävelimme tämän ohi. Autoin Araa pysymään pystyssä. Hän yritti peittää surunsa nauramalla ja vitsailemalla. Tiesin kyllä miltä hänestä tuntui sisältä. Tunsin sen itse. Kun pääsimme ulos baarista näin ketun. Cain. Hän oli menettänyt hermonsa. Hänen kettunsa oli ottanut vallan, mutta kun tämä näki Aran hän juoksi luoksemme. Cainin kettu hyppäsi Araa päin ja alkoi haistella tätä ja hinkkaamaan omaa hajuaan Araan.

Pian hän muuttui takaisin ihmiseksi ja halasi minua. Halasin takaisin, mutta näin Aran poskelle vierähtävän kyyneleen. Hän kuitenkin korvasi sen tekohymyllä ja tuli luoksemme.
-Olen Ararosa, kumppanit kutsuvat minua Araksi. hän sanoi naureskellen.
-Hei Ararosa. Cain vastasi.
Esitin leikilläni loukkaantunutta, että Cain tajuasi tilanteen paremmin.
-Siis anteeksi? Hylkäätkö sinä minut tässä ja nyt? Ara kysyi vitsillä.
-En ole kumppanisi? Cain vastasi epäilevästi ja kysyvästi.
Halasimme Aran kanssa toisiamme ja aloimme tekoitkemään.
-Alya mitä teet? Cain kysyi.
-Halaan sisäistä kettuani. Sinäkin halaisit omaasi jos se maagisesti muuttuisi ihmiseksi. sanoin ja pyöräytin silmiäni dramaattisesti lopussa.

-Olen pahoillani. Teille molemmille. Cain sanoi.
-Saat anteeksi. vastasimme Aran kanssa yhtäaikaa.
-Toisaalta saat auttaa minua ja Araa. lisäsin.
Cain katsoi minua ja nyökkäsi.
-Noh, mitäs täytyy tehdä? hän kysyi.
-Meidän täytyy mennä etsimään Ararosan sielu. sanoin.
-Siis miten hän on tuossa ilman sielua. Cain kysyi hätääntyneenä ja osoitti Araa.
-En tiedä. Kai jokin voima pitää häntä siinä. sanoin samalla kohauttaen olkapäitäni.
-Varjotaika pitää minut tässä. Ara sanoi.
Katsoimme Cainin kanssa Araa hämmentyneinä.
-Silloin kun vanhempsi voimat siirrettiin sinuun ne tulivat myös osaksi minua. Ne ovat osa minua edelleen. Alya, vaikka en olekkaan enään sisälläsi meillä on silti psyykkinen linkki. Todistan sen. Ara jatkoi.

"Näetkö, pystyn edelleen puhumaan sinulle ilman, että muut kuulevat."

Hymyilin ja nyökkäsin Aralle. Nousimme autoon ja lähdimme takaisin Cainin kodille. Jouduimme auttamaan Araa hieman, koska hän ei oikein osannut kävellä kahdella jalalla.

~

Saavuimme Cainin pihaan. Nousin auton etupenkiltä pois ja autoin Aran pois takapenkiltä. Cain meni edeltä ja avasi talon oven. Talutin Aran sisälle ja vein hänet Cainin huoneeseen. Käytin apuna hieman taikaa. Ara meni makaamaan sängylle ja Cain meni nukkumaan sohvalle alakertaan. Avasin Cainin vaatekaapin ja nappasin sieltä taas hupparin ja lökärit.

-Ole hyvä. sanoin ja heitin ne Aran naamalle.
Hän naurahti ja puki vaatteet mukisematta. Hän käpertyi muutaman tyynyn päälle, jotka laotoin lattialle häntä varten. Hän piti hupparin kangasta nenänsä edessä ja tuoksutteli sitä. Se sai hänet rauhoittumaan ja tulemaan tyytyväiseksi. Otin mekkoni pois ja vaihdoin myös Cainin hupparin. Käperryin sängylle peiton päälle nukkumaan...Ja tuoksuttelemaan Cainin paitaa...Olimme siinä Aran kanssa samanlaisia.

~

Aamulla heräsin kun Ara nyki minua.
Avasin silmäni varovasti ja katsoin tuota tyttöä joka hymyili leveästi nenäni edessä.
-Voidaanko mennä ulos juoksemaan? hän aneli.
Nyökkäsin ja avasin ikkunan. En aikonut herättää Cainia 6:00 aamulla. Hyppäsimme Aran kanssa ikkunasta ulos ja juoksimme lujaa kohti metsää. Juoksentelimme siellä pitkään. Emme huomanneet kuinka nopeasti aika oli mennyt. Huomasimme pian auringon nousseen keskelle taivasta suoraan yläpuolellemme.
-Oi voi...sanoimme samaan aikaan.

Siis tässä luvussa on menny ihan sikapitkään. En ala selittämään mitään miksi meni niin pitkään. Olen kirjoitellut tässä nyt tämän luvun useasti eri juonella, enkä ole varma olenko tyytyväinen tähänkään. Pieni spoileri, tän tarinan alku siis se missä Alya oli eläintarhassa, ei aluksi mennyt niin. Alya olisi mennyt sinne vasta myöhemmin tarinassa. Kuitenkin tarinan oikea alku on tulossa myöhemmin tässä tarinassa. Jännää...Eikö? Hähää. Nauttikaa.