Pelasta minut itseltäni

2 - Mun poikaystävä - Akashi

I see your monsters
I see your pain
Tell me your problems

Räplään toista huulikoruani ajatuksissani, kun makaan sohvalla pää Laurenin sylissä. Mies tarttuu käteeni hellästi ja irrottaa sormeni huulikorusta. "Onko sulla kaikki hyvin?" Lauren kysyy katsoen minua tarkkaavaisesti. 

"On, mietin vaan et koska esittelen teidät toisillenne", vastaan. 

"Mä voin tulla teille huomenna, jos se sopii", Lauren ehdottaa. 

"Kiitos, olisi kiva saada se pois alta", vastaan hymyillen.

Halaan Laurenia hyvästiksi myöhään illalla, kun lähden kotiin. Kävelen vihellellen katuja pitkin. Avaan ulko-oven mahdollisimman hiljaa ja koitan olla kolistelematta eteisessä. Käyn koputtamassa hiljaa Anzan oveen ja kun kukaan ei vastaa avaan oven hiljaa ja varovasti. Hymyilen, kun näen Anzan nukkumassa niin rauhallisesti ainakin vielä, sillä hän näki pienenä paljon painajaisia. "Hyvää yötä", kuiskaan huoneeseen ennen kuin suljen oven hiljaa.

Flashback

Herään keskellä yötä hirveään huutoon. Ponnahdan istualleni ja menen kiltin isoveljen tavoin katsomaan, että pikkuveljellä on kaikki hyvin. Tassuttelen Anzan huoneen ovelle ja avaan sen. 5-vuotias Anza istuu sängyssään pelokkaan näköisenä kyyneleet valuen poskia pitkin. Menen istumaan hänen viereensä ja avaan käteni. "Tule tänne", pyydän hiljaa samalla, kun veljeni tulee syliini istumaan ja hautaa kasvonsa yöpaitaani. Silittelen hänen selkää ja rauhoittelen. "Mistä sä näit painajaista?" kysyn hellästi nostaen pikku pojan kasvot näkyviin, jotta voin pyyhkiä hänen kyyneleet. 

"Mä näin unta, että jäin ihan yksin ja ketään ei kiinnostanut", Anza selittää itkuisella äänellä.

"Shh... Shh... Kaikki on hyvin, mä en jätä sua", rauhoittelen lasta vaikka olen lapsi itsekin, olen 8-vuotias vasta. Lopulta, kun olen tekemässä lähtöä kuulen Anzan hiljaisen äänen. 

"Voitko sä jäädä tänne? Mua pelottaa", hymyilen ja vastaan myöntävästi kivuten takaisin sänkyyn ja peiton alle Anzan viereen. 

"Mä oon tässä", vakuutan silitellen pojan uneen nukahtaen lopulta itsekin.

-

Herään yöllä siihen kuinka joku tulee huoneeseeni. "Mua pelottaa", kuulen Anzan herkästi särkyvän äänen samalla kun koitan hahmottaa pimeässä huoneessa, että missä poika seisoo. Nousen istumaan sängylleni. 

"Tule tähän", pyydän taputtaen paikkaa vieressäni. "Näitkö sä taas painajaisia?" kysyn hiljaa. 

"Joo..." kuulen särkyvän äänen vierestäni. "Ei ne koskaan loppuneetkaan", hän kuiskaa hiljaa. Vedän pojan kainalooni silitellen tämän käsivartta. 

"Mistä sä näit painajaista?" kysyn niin kuin ennen vanhaan. 

"Laitoksesta", kuuluu hiljainen vastaus. Alan huolestua sillä ennen Anzan painajaiset ovat olleet mielikuvitusta mutta nyt näyttää siltä, että hän näkee koetuista asioista painajaisia. 

"Tapahtuiko siellä jotain mistä minun pitäisi olla tietoinen?" kysyn hiljaa. Anza puristaa silmänsä kiinni ja sitten pudistaa päätään. "En usko tuota", sanon vain. 

"Tiedän", kuuluu hento kuiskaus pimeästä. "Saanko jäädä tänne nukkumaan?" kuuluu arka kysymys hetken päästä. 

"Saat", vastaan hymyillen. Menen makaamaan ja odotan, että Anza pääsee viereeni. "Hyvää yötä nuku hyvin", kuiskaan pimeyteen ennen kuin alan nukkua.

-

Aamulla herään ennen Anzaa, joten nousen sängystä varovasti ylös. Menen keittiöön ja alan tekemään aamupalaa musiikin soidessa taustalla. Teen leipiä ja keitän kahvia, kun olen valmis menen herättämään Anzan. "Herätys, tein aamupalaa", sanon ravistellen poikaa. 

"Joo oon hereillä", kuuluu mumina hetken kuluttua. 

"No nouse sitten ja tule syömään", sanon mennen takaisin keittiöön. Hetken odottelun jälkeen Anza löytää tiensä keittiöön ja istuu syömään vaitonaisena. Huomaan, ettei Anza syö normaalisti tai siis samalla tavalla kuin muutama vuosi sitten. "Onko sulla kaikki hyvin?" kysyn, kun pojan vaitonaisuus alkaa häiritä. Anza vain nyökkää ja nousee pöydästä. 

"Kiitos ruuasta", hän sanoo ennen kuin katoaa huoneeseensa. Jään katsomaan hänen peräänsä levottomana enkä tiedä mitä tehdä.

-

Ovikellon ääni kimpoilee seinistä. Menen avaamaan oven ja hymyilen Laurenille. "En odottanut sua vielä tähän aikaan", kerron hymyillen. 

"En keksinyt enää mitään tekemistä, kun olin siivonnut koko talon", hän vastaa. 

"Tule sisään", kutsun siirtyen pois oven edestä.

-

Parinkymmenen minuutin kuluttua Anza uskaltautuu ulos huoneestaan katsomaan kuka tuli. "Anza, tässä on Lauren mun poikaystävä", kerron hymyillen arasti sillä en yhtään tiedä miten hän reagoi. Anza nyökkää edelleen vaisuna ja mietin, että oliko hänen painajainen niin paha. 

"Hauska tavata vihdoin, Akashi on kertonut sinusta paljon", Lauren toteaa tarkkaillen Anzaa. 

"Toivottavasti pelkästään hyvää", Anza toteaa naurahtaen epäaidosti. 

"Eihän susta voi kertoa kuin hyvää", naurahdan. 

"Mut joo mä meen tästä teitä häiritsemästä", Anza sanoo ja lähtee eteiseen. 

"Mihin oot menos? Ja koska tuut?" huudan tämän perään. 

"Lenkille ja todennäköisesti joskus tunnin kahen päästä", kuuluu eteisestä. 

"Ok", vastaan kääntyen Laurenia kohti.

"Se oli hämmentävää", Lauren sanoo, kun Anza on mennyt. Nyökkään ja mutisen olevani samaa mieltä. Tuijotan olohuoneen lattialla olevaa punaista pörrömattoa. Tunnen hellät sormet leukani alla, kun Lauren kohottaa katseeni häneen. "Mitä mietit?" hän kysyy. 

"Muistelin vain, että aina kun Anza näki pienenä painajaisia ja vielä vähän isompanakin, niin hän näki usein painajaista, joka liittyi jotenkin siihen, että hänet hylätään tai jätetään. Minä aina silloin vakuutin hänelle etten koskaan jätä häntä ja sitten äiti päätti lähettää hänet laitokseen. Äkkiä olinkin aina vain valehdellut etten koskaan jätä häntä", kerron haikeana. 

Lauren laskee ison kätensä reidelleni ja katsoo minua, kun sanoo: "Ethän sinä koskaan jättänyt häntä. Minä muistan, että silloin kun aloimme seurustelemaan niin mietit usein miten hänellä menee. Siinä kohtaa hän oli ollut laitoksessa jo puolitoista vuotta. Yleensä vuoden jälkeen melkein kukaan ei enää muista sitä henkilöä joka siellä on." Laurenin sanat rauhoittavat minua sillä mies on itsekin asunut laitoksessa. Tosin vähemmän aikaa kuin Anza. Hän oli siellä vain puoli vuotta, mutta hänellä oli siellä kavereita, jotka olivat olleet siellä kauemmin. 

"Kiitos", sanon nojautuen miehen rintaa vasten.

Words: 848