Tulisielu

Luku 27: Aurinko herää

Xanderille kirkkaat, keltaiset säteet ovat tuttuja, vaikka niiden ei pitäisi olla. Ne eivät tunnu iholla miellyttäviltä, mutta eivät myöskään polta tai tuhoa häntä. Niitä sietää, koska on pakko. Ajatus siitä, että päiväkulkijat kirjaimellisesti elävät auringonvalossa saa hänet tuntemaan hetkellistä arvostusta heitä kohtaan. Hän ei välttämättä osaisi.

Xander istuu suuren männyn isoimmalla, kestävimmällä oksalla. Muut yökulkijat laskeutuvat valkoisilla silvillään ensimmäisestä portista alas Marmoreaan Auringon levittäessä loputkin säteistään Avariin. Kaikki näyttää niin erilaiselta päivällä, ja Xander huomaa ajattelevansa, ettei se oikeastaan haittaa. Usva ei toki näytä niin upealta kuin öisin, mutta nykyäänhän usvaa tuskin edes on jäljellä. Ei siis tunnu kovinkaan pahalta, että Aurinko sävyttää jäljelle jääneen, heikon usvan kullankeltaiseksi ja saa polun loimuamaan keltaisen ja oranssin eri väreissä. Se näyttää Xanderista jopa lähes kauniilta.

Kestää hetki, että mustasiipiset päiväkulkijat lentävät Marmoreasta auringonvaloon, kirkkaaseen uuteen päivään. He tekevät niin jokainen aamu, mutta Xander on niin harvoin näkemässä sitä, että jokin hänen sisällään liikahtaa. Siinä hetkessä on jotakin merkityksellistä – kahtiajaettu kansa vaihtaa vuoroja maahan, jonka he molemmat omistavat. Vai onko 'omistaa' väärä sana, kun kyseessä on jotakin, joka ei alunalkaenkaan kuulunut heille?

Xander erottaa mustien siipien massasta kullankeltaiset hiukset ja pitkän laahuksen. Niar on tänään päättänyt korostaa sitä, kuka hän on. Hän on kantapäästä silmiin täysin kullanhohtoinen, ja Xander huomaa hymyilevänsä maskinsa alla. Hän todella osaa hymyillä.

"Niar", hän kutsuu miestä, jolle on puhunut tuskin kertaakaan kunnolla. Hän tahtoo puhutella Niaria tämän omalla nimellä. Ei hänen syntyperäänsä viittaavilla termeillä, joita muut mielellään viljelevät.

Niar lopettaa lentonsa ja jää lepattelemaan ensimmäisen portin ylle. Hän kurtistaa hivenen tummia kulmiaan. "Saattaja?" Hänen äänensä on tummempi kuin Xander oli kuvitellut.

Xander nyökkää vastaukseksi. "Jäin Avariin johtajamme luvalla", hän sanoo ja tiputtautuu siivilleen puusta. "Minulla olisi sinulle hieman asiaa." Virkettä ei voi sanoa ilman pahaenteistä sävyä, joten Xander yrittää näyttää mahdollisimman rauhalliselta. Se tuskin käy Niarille mitenkään ilmi, sillä maski ja mustat lasit peittävät kaikki ilmeet.

"Hyvä on", Niar sanoo lopulta ja tekee käännöksen ilmassa. "Mennään punaisen järven luokse." Kun Xander ei vastaa mitään, hän lisää vielä: "Se on ainoa paikka, jossa osaan keskittyä kunnolla." Xander nyökkää vaisusti ja lähtee lentämään Niarin rinnalla. Xander ei ole koskaan käynyt punaisella alueella, sillä tietää sen olevan täynnä Auringon energiaa. Siellä ei kukaan yökulkijoista viihdy. Mutta Niarillahan on tietenkin aivan omat syynsä pitää alueesta.

Kun he ovat lentäneet tarpeeksi pitkään puiden yläpuolella, Xander erottaa selvän punaisen alueen allaan. Välissä ei ole mitään, tummanvihreät lehvät vain yhtäkkiä muuttuvat verenpunaisiksi. Xanderin ei pitäisi tietää, miltä veri näyttää, sillä hän ei ole elänyt vielä silloin, kun Aurinko syntyi veren keskeltä ja värjäsi osan metsästä punallaan. Silti hän tietää, että tämä intensiivinen, räikeänpunainen sävy on syntynyt verestä.

Niar laskeutuu ensimmäisenä. Hän tuntuu tietävän jo korkealta, minne heidän tulee laskeutua. Xander seuraa häntä ja huomaa laskeutuvansa keskelle punaisten puiden ympäröimää järveä. Järvellä ei ole varsinaista rantaa, tummemmanpunaiset heinät ovat levittäytyneet sen ympärille. Yksi tumma kivi on aivan järven reunalla. Niar istuutuu sen päälle ristien jalkansa ja antaen mustien siipiensä koskettaa punaista vettä. Xander vain seisoo. Hän tekee kuitenkin jotakin erilaista, jotakin jota harvoin tekee toisten olentojen seurassa. Xander riisuu varoen ensin mustat lasinsa ja vetää sitten kasvojen alaosan peittävän maskin pois.