Rakas, nuku vielä hetki

LUKU 1: KAAOS

LUKU1

KAAOS

ULKOPUOLINEN KERTOJA

Kello oli melkein kolme yöllä, mutta silti he nauroivat ja yrittivät laulaa radiosta soineen Adelen biisin tahtiin. Lopulta radio alkoi reistailla, ja musiikki sammui. Tien nopeusrajoitus oli noin satanen, mutta vanha Opel kiisi pilkkopimeällä mootooritiellä ainakin sataakahtakymppiä. He nauroivat toistensa tyhmille ja erittäin väsyneille jutuilleen, kunnes se tapahtui. Väsynyt, nuori, ja pienessä hiprakassa ollut kuski kaartoi vastaantulevien kaistalle. Ennen kuin kumpikaan ehti sanoa sanaakaan, kaikki pimeni.

Dan heräsi hiestä märkänä. Hän oli viimeisen vuoden aikana nähnyt kymmeniä painajaisia kauhujen yöstä, jolloin hän ja hänen kihlattunsa Bella ajoivat tuhoisan kolarin. Hän nousi sängystään ja pieni kyynel vierähti jälleen kerran hänen silmäkulmaansa. Väistellen lattialla lojuvia tavaroita hän yritti päästä kirjoituspöytänsä ääreen. Hän sytytti vanhan antiikkipöytälampun ja kaivoi silmälasinsa kirjoituspöydän laatikosta. Saadessaan lasit päähänsä maailma näytti taas astetta selkeämmältä. Ainakin fyysisesti, nimittäin henkiseltä kantilta ajateltuna hänen maailmansa oli viimeiset yhdeksän kuukautta ollut täysi sekasorto. Fiasko, niinkuin hänen isänsä olisi sanonut.

Varovasti hän avasi pöydällä olevan peltipurkin kannen, ja otti esiin sormuksen. Sen sormuksen joka oli joskus koristanut hänen vasenta nimetöntään ja ollut lupaus naimisiinmenosta ja yhteisestä tulevaisuudesta. Sormuksista se kalliimpi, siro timanttisormus oli edelleen Bellan kädessä. Niin olisi ollut Danillakin, mutta pelkkä kihlasormuksen katsominen sai hänet näkemään yön tapahtumat elävästi mielessään. Dan haroi vaaleita ylikasvaneia hiuksiaan, ja otti peltirasiasta lehtileikkeen."Nuori kihlapari ajoi tuhoisan kolarin vitostiellä", luki isolla fontilla iltapäivälehden otsikossa. Jotta hän ei olisi alkanut vollottaa keskellä yötä hän laittoi tavarat pikaisesti takaisin purkkiin ja sulki kannen. Hän ei saisi enää untakaan, joten taas tavaroiden yli hypellen hän lähti keittiöön keittämään kahvia.

Keittiön ikkunasta tulvi valo sisään, ja olisi voinut luulla että on keskipäivä. Todellisuudessa oli vasta varhainen aamu. Dan siemaili vastakeitettyä kahvia. Mitä jos he eivät olisi ajaneet humalassa? Tai entä jos he eivät olisi ajaneet suurta ylinopeutta tai muutenkaan lähteneet melkein rikkinäisellä Opelilla liikenteeseen pilkkopimeään? Tuollainen ajattelu oli turhaa. He olivat ajaneet kolarin. Ja nyt Bella makasi koomassa sairaalassa. Dan oli päättänyt odottaa niin kauan että hänen rakkaansa heräisi, mutta nyt hän jo sisäisti kuinka hänen olisi miltei pakko siirtyä elämässään eteenpäin. Hän joi kahvin äkkiä loppuun ja vaihtoi ylleen vaatteet, joilla kehtaisi lähteä ihmisten ilmoille. Tai toisinsanoen kouluun. Dan nimittäin kävi lukion viimeistä ja kiireisintä vuotta New Orleansin High Schoolissa. Bella ja hän olivat olleet eri kouluissa, ja siitä syystä olivatkin viettäneet kaiken mahdollisen vapaa-aikansa yhdessä. Jopa ruokatunnit. Muotoiltuaan hiuksensa marketin halvalla geelillä hän latoi lattialla lojuvia koulukirjoja reppuunsa. Hän linttasi Converset jalkaansa ja sulki asuntonsa oven jättäen sotkun taakseen. Samalla, kun hän juoksi portaita alas hän kaivoi sivutaskustaan hajuvesipulloa. Hajuvettä, jonka Bella oli tuonut hänelle Pariisista. Sinne heidän piti alunperin mennä yhdessä lemmenlomalle, mutta Dan oli saanut influenssatartunnan lentoa edeltävänä päivänä. Tuoksusta tuli mieleen Bella. Bellan vaaleat peppuun asti ulottuvat kiiltävät hiukset, jotka usein olivat löysähköllä nutturalla. Bellan siniset silmät ja iloinen hymy. Ja samalla se toi Danin mieleen sen Bellan, joka makasi tajuttomana sairaalassa kiinni monitoreissa, jotka piipasivat tasaiseen tahtiin. 

Luonnonkatastrofit ja niiden ennaltaehkäisy. Dan pyöritteli lyijytäytekynäänsä koko tunnin sivuuttaen koko luennon aiheen. Hän oli saanut sairauslomaa koko edellisjaksoksi, ja oli palannut takaisin lukioon vasta pari viikkoa sitten. Hänen olisi todellakin pitänyt harppoen saada muut kiinni opinnoissa, mutta häntä kiinnosti kaikkein vähiten koulu. Dan havahtui tömähdykseen. Hän vilkuili ympärilleen, ja tajusi hänen vieressään istuneen tytön tuolinjalan katkenneen. Tyttö istui maassa kasvot vääntyneenä epämukavaan ilmeeseen. Dan hieman tokkuraisena nousi tuoliltaan ja auttoi nuoren naisen ylös. Joku muu oli jo kiikuttamassa vanhaa tuolia pois ja opettaja toi uuden tuolin. Dania ainakin päätä lyhyempi tyttö katsoi Dania. Tytöllä oli olkapääpituiset ruskeat hiukset, silmälasit ja farkkuhaalari. Tyttö katsoi Dania suoraan syvälle silmiin kirkkaansinisillä, suurilla silmillään. Dan tunsi jotain uutta katsoessaan tyttöä, jota ei ollut nähnyt koskaan aiemmin. Hänen sisällään syttyi sama kipinä, jonka hän oli tuntenut tavatessaan Bellan.