i'm mad

mä lupaan kertoo sulle joskus

Kim Taehyung

"
Tik.
Tak.
Tik.
Tak.
"

Tuijotan vaaleaa seinää, purren huultani, tuntien kuinka polttavat kyyneleet korventavat silmäkulmaani. Kello tikittää jossain kauempana, mutta se ei kiinnosta minua. Haluaisin huutaa, raivosta, inhosta, surusta. Hengitän katkonaisesti, yrittäen saada henkeni kulkemaan kunnolla.

Kuulen kuinka takanani huoneen ovi avautuu, ja vedän polveni kiinni itseeni. Toivon että minua ei huomattaisi, ja siinä toivossa liikun hieman huoneen toisen kulman taakse johon ovelta ei ole suoraa näkyvyyttä.

"Taehyung", kuulen omahoitajani äänen aloittavan. Älä huomaa minua, jätä minut rauhaan, lopeta. Kuulen lähenevät askeleet, kuiskauksen ja tunnen hänen koskettavan olkapäätäni.

"No mitä", tuhahdan vaimeasti nostaen katseeni häneen, huomaten toisen pojan seisovan hänen takanaan. Kenet hän toi tänne, ja miksi hän toi jonkun.

"Saat väliaikaisen huoneparin, koska täällä ei ole ylimääräisiä huoneita, olen pahoillani jos siitä on vaivaa", hoitajan vaatteisiin sonnustautunut mies sanoo, ja esittelee minulle bruneten pojan, Jungkookin. Tervehdin minulle ennestään tuntematonta poikaa hiljaa, sillä en oikein ollut varma kuinka suhtautuisin siihen faktaan että minulla on huonepari. Poika tervehtii minua takaisin, ja kun hoitajani katoaa huoneesta käytävään, poika istuu viereeni lattialle.

"Anteeksi, jos musta on vaivaa", poika sopertaa johon vain totean hiljaisesti, pieni hymynkare huulillani, ettei tämä tuota minulle mitään ongelmaa. Olin kaivannut ihmisten läheisyyttä ja seuraa, sillä minulla ei ollut juurikaan ystäviä eivätkä edes ne vähäisimmätkään käyneet täällä katsomassa minua.

"Oon muuten Kim Taehyung, saat sanoo Taeks jos haluut", esittäydyn pahoitellen sitä etten tajunnut vielä sitä tehdä. Jungkook nauraa hiukan, vau, hänen naurunsa on kaunis. Vakuutan hänelle, että luultavasti tulisimme hyvin toimeen. Yhtäkkiä poika halaakin minua ja naurahdan yllättyneenä, jokseenkin iloisena siitä että joku halaa minua. Halaan siis poikaa takaisin ja kysyn varovasti;

"Mikä sut toi tänne", Jungkook on hetken hiljaa, irroittautuen halusta jääden katsomaan minun silmiini ihmetellen. Ehdin jo katua kysymääni, sillä mistä tietäisin jos se olisi pojalle herkkä paikka. Avaan suuni pahoitellakseni kunnes Jungkook läimäyttää kätensä suulleni.

"Skitsofrenia ja muita mielenterveyongelmia", hän vastaa lähes kuiskaten, kuitenkin nopeasti ja hermostuneesti puhuen. Pojan äänenpaino kuullostaa korviini oudolta, senkin lisäksi että hän kuiskaa sanomansa. Nyökkään pojalle, laskien käteni hänen olalleen, mutta hänen siirtäessään käteni hänen omaansa, puristaen sitä kovaa. Avaan suuni kysyäkseni, onko pojalla kaikki hyvin, johon saan vastaukseksi päänpudistuksen.

"M-mä kerron sulle joskus, lupaan kertoo sulle joskus", hän äännähtää ääni särkyen. Nyökkään, sulkien pojan vielä kerran lämpimään halaukseen kunnes joku huutaa minut käytävälle.

Lähden huoneesta jättäen pojan sinne yksin tahtomattani.