ERROR

Neonkukat

Salme ei muistanut päivää, jolloin katupöly ei olisi pöllähtänyt jokaisella askeleella suureksi pilveksi hänen ympärilleen. Se värjäsi mustat farkut harmaiksi, takertui isoäidiltä varastettuun mokkanahkatakkiin ja sukelsi jo valmiiksi ärtyneeseen hiuspohjaan. Yleensä Salmella oli juuri pölyn vuoksi hiustensa suojana huivi, mutta tänään hän oli muistanut napata mukaansa ainoastaan hengityssuojan ja pyöreät lasit siltä varalta, että päivä olisi tavallista tuulisempi.

Pölyn ja tuhkan sekoitusta ei ollut vain kaduilla - se oli täyttänyt kaupungin jokaisen sopen. Talojen alkuperäiset maalipinnat olivat muuttuneet harmahtaviksi, juomavettä ei tosiaankaan voinut kutsua kirkkaaksi, eikä Salme ollut koskaan nähnyt aurinkoa, paitsi kuvissa. Ihmiset yrittivät vältellä ulkona olemista viimeiseen asti, mutta silti pöly oli monilla kasaantunut korvien taakse, huulten juonteisiin ja silmäkulmien ryppyihin. Lapsetkin kuulemma syntyivät iho kyyhkynharmaaseen taittaen. Pöly oli pilannut kohdutkin.

Kaiken sakeuden keskellä hohti Salmen määränpää, punainen neonkyltti sekä kerrostalojen ikkunoiden keltaiset valot. Salme mietti, katsoivatko ikkunoissa vilahtavat mustat siluetit häntä. Se teki hänet tuskallisen itsetietoiseksi; Salmen poskia punoitti, taipeet kutisivat ja hänen askeleidensa tahti hidastui, muuttui nykiväksi ja polvet löivät lukkoon. Salme veti syvään henkeä. Mitä väliä sillä on, vaikka katsovatkin, hän yritti rauhoitella itseään. Eivät ne tiedä, kuka mä olen.

Punainen neonkyltti ei ollut enää yksi hohtava palkki, Salme erotti jo sen kirjaimet. Majakka. Se oli enää yhden korttelin päässä. Määränpään lähestyminen sai Salmen jalkoihin vauhtia, hän pystyi unohtamaan lasien takana tarkkailevat varjot. Hänen oli päästävä Majakkaan. Se olisi turvapaikka sellaisille kuin Salme. Vaikkei kukaan ollutkaan kuin Salme.

Majakka sijaitsi betonineliössä, entisen supermarketin ja eläinkaupan välissä, joka ei ollut vuosiin myynyt muuta kuin kissanhiekkaa ja kuivaruokaa. Kyltin j-kirjain välkkyi kuin viimeisiä siiven iskujaan yrittävä lintu, ja suuriin ikkunoihin oli kerääntynyt niin runsaasti pölyä ja tuhkaa, ettei Salme nähnyt sisään, eivätkä Majakan asiakkaat voineet nähdä häntä. Pienen hetken ajan Salme halusi piirtää sormellaan ikkunalasiin tai pyyhkäistä likaa sivuun hihansuullaan, mutta mielihalu kaikkosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Hän ei halunnut olla ulkona enää hetkeäkään.

Salme tarttui kaksin käsin oven metalliseen kahvaan ja livahti sisään Majakkaan. Oven kolahtaessa kiinni hänen takanaan, Salme riisui suojalasinsa ja joutui siristämään silmiään kirkkaan väriloiston edessä. 60-luvun amerikkalaista dineria nahkaisine looseineen ja kiiltävine baaritiskeineen muistuttava Majakka pursuili eri värisiä ja kokoisia neonvalokylttejä, joissa esiintyivät niin kahvikupit, avaruusalukset, takamustaan pyörittävät naiset kuin paikoitellen järjettömän kuuloiset lauseet.

CHERRY POPPIDOU

BENSA 0.99,-

McDONALDS BABY PLEASE

LIES, LIES, LIES 24/7

TIMANTIT ON IKUISIA

Katon loisteputket värjäsivät kylmän violetiksi kaiken sen, mihin kylttien värikkäät valot eivät yltäneet. Jokaisen loosin takana tai ympärillä kasvoi traakkipuita, rönsyliljat hipoivat lehdillään kiiltäviä kivipintoja ja kirjovehkat peittivät lian sokeiksi muuntamat ikkunat. Majakan ainoat asiakkaat istuivat erillään toisistaan, selin Salmeen, ja indigonsinisenä hohtava jukeboksi sylki uumenistaan vaimeaa, nopearytmistä konemusiikkia. Paikka ei enää näyttänyt samalta kuin vuosia sitten, silloin kun Salmen äiti oli tuonut häntä tänne vuoroviikonloppuinaan, mutta tuoksu sentään oli entisensä: majakka haisi paistorasvalle ja hampurilaisille, hieman mansikkaesanssille.