naama umpeen, mä rakastan sua

1. ~Millerit~

Ivy Bowie ^^

"Hah, ne heittää mut suorilta kuitenki takasin, mun olis kaikin puolin helpompi jäädä vaan tänne" mä tuhahdan vivahde huvittuneisuutta äänessäni, samalla rullaten polvista rikki nyppimiäni farkkuja hopeisen matkalaukkuni pohjalle.

"Millerit on kuulemma sitkeetä porukkaa, se perhe ei varmasti ihan helpolla luovuta sunkaan kanssa" Rhonda, -joku idiootti, ärsyttävä sellainen täältä- mutisee tutkien arvosteleva ilme kasvoillaan mun sekaista huonetta. "Sun olisi parasta pistää vauhtia, ne on täällä kuudelta ja sulla on tämmönen sikolätti siivottavanasi"

"No painuisit vittuun sitten" tokaisen mun edessä seisovalle brunetelle, kun se olis jonkunlainen itsestäänselvyys.

Tai oikeestaan, luulisi että se mun tapauksessa oliskin.

Idelle, 'Ivy' Bowie, 17 vuotias orpokodin kusipää, ei osaa luottaa ihmisiin, hullut biologiset vanhemmat, ikuinen riesa, mä olen sataviisi prosenttia varma että mun omassa pikku esittely kirjasessa asiat on ilmaistu juurikin näin.

Nainen tuhahtaa ylimielisesti, tutkii nyrpeä ilme kasvoillaan röökistä keltasia hampaitaan kirskutellen mun huoneen vielä viimeisen kerran läpi, ennen kuin se sipsuttaa leuka kohti kattoa ulos mun pikku majastani.

Mä kiskon loputki tylsääkin tylsemmät vaatteet harmaalta nojatuolilta matkalaukkuun, nappaan tummilla kuorilla peitetyn puhelimen käteeni ja syöksyn mun huoneesta suoraan ala-aulaan.
Jos mulla on tasan kaksi tuntia aikaa tältä päivältä olla jotakuinkin vapaa, mä käytän ajan hyödyksi.

Heti kun mä painan mutaiset kolmen raidan kengät ala-aulan harmaan maton päälle, voin bongata jo Audreyn maantien harmaan hiuspehkon keskimmäiseltä, varsin ällöttävältä nahkasohvalta.

"Kuka tällä kertaa?" Audrey murahtaa tympääntyneenä nostamatta katsettaan mustelmien verhoamista jaloistaan.

"Jotku Milsonit, muka niin sitkeetä porukkaa ettei tänne olis enää asiaa takasin, justjoo" naurahdan ilottomasti tällätessäni samalla itseni ystäväni viereen.

"Muhun ei olla edes vilkaistu sitte viime kerran, hyvä kai niin" Audrey tokaisee nostaen viimein sen tummat, oikeestaan melkeen mustat silmät mua kohden, paljastaen levinneiden ripsarien ja luomivärien aiheuttamat rinkulat mun näkyville."Mennäänkö
röökille?"

**

"Hmmh, mun pitää mennä nyt, mutta hei, mä tulen kuitenkin kuukauden sisällä takasin" virnistän ystävälleni puhallettua viimeisetkin savut sisältäni viileään ulkoilmaan.
Pisimmmillään yhdessä perheessä mä olen tainut pysyä nelisen kuukautta.

Audreyn tuhahduksen saattelemana lähden tuo niinsanottu syöpäkääryle yhä etu- ja keskisormieni välissä kävelemään kohti eteistä.
Eipä mun pitänytkään olla siellä kuin vasta 18 minuuttia sitten.

Mä huomaan joidenkin ihmisten arvostelevien naamojen kääntyvän mua kohden salaman vauhdilla, kun mä avaan sormen jälkien tahriman lasisen ulko-oven . Muutama tyttö laitoksesta, Rhonda ja Cora ja sitten neljä mulle ihan tuntematonta henkilöä.

"Idelle Faith Bowie tupakka pois, nyt" Rhonda ärähtää osoittaen syyttävästi mun kasvojani, aivan kuin sitä ikinä ennen olisi kiinnostanut millä mä oman elimistöni pilaan.

"Ivy" mä korjaan yleisen virheen tässä talossa, vetäisen vielä kunnon savut keuhkoihini, ja puhallan ne aulassa kiertävään tunkkaiseen ilmaan, ennenkuin Rhonda nappaa kääreen sormieni välistä.

"Hei Idelle, mä olen Sandra" siniseen kauluspaitaan ja mustaan ihonmyötäiseen, melkein polvipituisen hameeseen pukeutunu nainen hymyilee kättään ojentaen. "Tässä on mun mies, sun uusi isäsi, Eric, ja sun uudet veljet, Blake ja Leo"

"Ai" tokaisen tarttumatta naisen ojennettuun käteen, sen ilmeen valahtaessa kuin mä olisin juuri vapauttanut pari haamua paitani alta.

"Mennään jo, mulla on menoa vielä illalla" pojista vanhin, kai sitten Blake pyörittelee silmiään, kun se yrittää piilottaa mun tutkailun puhelimensa selailun peittoon.

"Et varmasti mene yhtään minnekään tänään" Eric murahtaa tarttuen molemmin käsin mun aulaan kannettuihin laukkuihini. "Mutta meidän pitää kyllä lähteä"

"No hei hei sitt.." Rhonda mutisee siirtyen mun eteeni kädet levällään, joka saa automaattisesti erikoisen reaktion pamahtamaan korvieni väliin.
Yrittääkö tuo halata mua? Ei tule onnistumaan, ehei!

"Lopeta jo" mä tuhahdan tympeänä, saaden Blaken  virneellä viimeistellyn katseen viimein nousemaan aivan häpeilemättä omiin kasvoihini.

"Idell...."

" Okei, lopeta, heihei" mä tömäytän ovet voimalla auki ja astelen määrätietoisin askelein märälle pihamaalle.

Normaalit perheet olis jo luonu ohjaajiin surkeita katseita ja hylänny mun ottamis aatoksen, mitä helvettiä nyt sitte tapahtuu?

Heipsulivei

Eka luku vihdoin tästäki kirjasta ulkona :D

Oon pahoillani, luku ei oo pisin mahdollinen, mutta mä en halunnu tunkea tähän lukuun liikaa eri hetkiä, joten toivottavasti tää nyt ekaks luvuksi käy!

Mun on pakko mainita, että kun mä tätä nyt kirjoitan, on 25.7.2018, joten kirjoitustyylini saattaa olla hieman erilainen tai ehkä jopa pienesti parantunut, jaaaa luvut pitenee ensimmäistä luvuista myöhempiin hhaha :DD (Tosin oon tässä tänää 2.4.19 pikkasen muutellu jotaki kohtia ni en tiiä lmao)

Jos löydätte kirjoitusvirheitä nii olisin ihan kiitollinen jos viittisitte huomauttaa niistä, ja toki olis tosi ihana kuulla mitä muutenki mietitte täst alusta😁😁

Toivottavasti kuitenki piditte luvusta!

Iris