Pelasta minut itseltäni

22 - Ei tän näin pitänyt mennä - Riki

Words: 686
Julkaisin tätä ennen luvut 20 ja 21.

Herään säpsähtäen ja tunnen ensimmäiseksi pienet kädet, jotka silittelevät takkuisia hiuksiani.

"Huomenta", kuulen Anzan pehmeän äänen.

"Nukahdinko mä?" kysyn tyhmänä. Anza nyökkää vastaukseksi.

"Sori", mutisen. Tämä on tosi noloa.

"Sä tarttit unta sen itkemisen jälkeen, mä tiedän, kuinka poikki tuollaisen jälkeen on. Tekee välillä mieli nukkua viikko tai kaksi", Anza puhelee hellällä äänellä. Se ääni vetoaa johonkin sisälläni. Minulla on niin hyvä ja hyväksytty olo pitkästä aikaa, että pillahdan itkuun ja takerrun Anzaan kiinni, vaikka tiedän, ettei hän välttämättä tykkää.

"Riki, mikä on? Miksi sä itket?" Anza kyselee hellällä äänellä silitellen hiuksiani. Nikottelen vain.

"Shhh... Shhh... Kaikki tulee olemaan kunnossa", Anza vakuuttaa. Olen onnellinen, ettei Anza kavahtanut yllättävää takertumistani.

"Mul on vaan niin hyväksytty ja hyvä olo pitkästä aikaa", kuiskaan lopulta.

"Mä oon aina hyväksynyt sut", Anza sanoo hetken kuluttua.

"Mä tiedän, mut nyt vasta mulle tuli olo, että mut on oikeasti hyväksytty."

Anza silittelee hiuksiani hiljaa antaen minun rahoittua rauhassa. (Niin kumpi oli potilas?)

"Mä tiedän, mitä sä tarkoitat", Anza lopulta avaa suunsa. Katson häntä kysyvästi.

"Siis silloin rannalla mulle tuli oikeesti hyväksytty olo, kun sä kehtasit oikeesti liikkua mun kanssa julkisella paikalla silleen et mun jäljet näky, vaik siel ei ollutkaan ketään."

Luulenpa, että oikeasti hyväksytty olo tuli siitä, että pidin häntä kainalossa, vaikka hänen jälkensä näkyivät kaikelle kansalle (jos siellä siis olisi ollut muita).

"Mun on aina ollut vaikea kuvitella, jonkun hyväksyvän minut sellaisena kuin olen. Opettajat ei hyväksyneet tuntien häirintää, äiti ei hyväksynyt väkivaltaa, Ulrich... No hänestä en tiedä. Hänkään ei varmaan hyväksynyt väkivaltaisuuttani, ei minulla ollut muita", mumisen Anzan vatsaa vasten. Pääni on Anzan sylissä ja kasvoni ovat tämän vatsaa kohti.

"Mä hyväksyn sut, menneisyytesi kanssa ja ilman, koska niin säkin hyväksyt mut mun menneisyydestä huolimatta", Anza höpöttelee sukien hiuksiani.

Haukottelen syvään. Väsymys - fyysinen ja psyykkinen - vyöryy ylitseni.

"Mitä jos mentäis mun huoneeseen nukkumaan? Tää sohva ei tee hyvää sun selälle", Anza huolehtii silitellen hiuksiani.

"Joo mennään vaan", mumisen kaikki estot asiakkaan luona nukkumisesta on kadonnut mielestäni. Anza auttaa minut ylös sohvalta ja taluttaa parisängylleen. Kaadun sänkyyn selälleni. Anza tulee viereeni ja käperryn tämän kainaloon. Anzan käsi nousee hiuksiini selvittelemään niitä hellästi.

Anza alkaa taas laulamaan hellällä äänellä ja jostain syystä mieleeni nousee muisto, jonka olen haudannut joskus teininä.

"Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa, nyt kuuluu keijujen äänet. He tanssivat koko yön laulaen, koko yön laulaen", äiti laulaa hiljaa ja hellästi istuen sänkyni reunalla silittelemässä hiuksiani. Kaaduin aikaisemmin päivällä ja mursin jalkani ja nyt minun on vaikea nukkua kivun takia.

Herään muistoistani ja alan kuunnella Anzan laulua.

"Welcome to my life, you see it is not easy, but I'm doing all right. Welcome to my dream, it's the only one who needs me and stays right by my side", alan ymmärtää, että Anza kertoo aina laulu valinnallaan jotain. Hän ei laula laulua, koska se on uusi ja kuulostaa hienolta. Hän laulaa laulun, koska haluaa kertoa jotain, jota ei itse osaa sanoittaa niin kuin haluaa. Olen tuntenut vain kerran tätä ennen ihmisen, joka kertoo laululla, ja se oli Jimi. Hän lauloi virsiä. Kiedon toisen käteni Anzan vyötärön ympärille, jotta voin olla lähellä. En muista koska viimeksi olisin saanut tällaista läheisyyttä toiselta ihmiseltä, josta oikeasti välitän. Olen jo myöntänyt olevani ihastunut Anzaan. Palavasti ja peruuttamattomasti.

Nukahdan levolliseen uneen.

-

"Mä tykkään susta enemmän kuin kaverina", Anza sanoo erään käyntini aikana.

"Niin mäkin susta", vastaan tyhmänä.

Anza nousee syliini tipauttaen kansionsa lattialle auki. En kiinnitä siihen huomiota. Anzan kädet nousevat pääni molemmin puolin ja tämä kumartuu suutelemaan minua istuen hajareisin sylissäni. Vastaan suudelmiin automaattisesti.

"Kai sä tiedät, etten mä voi tehä näin?" kysyn hetken kuluttua.

"Nyt voit", Anza vastaa suudellen minua yhä uudelleen.

Anza puraisee alahuultani kokeilevasti ja kun raotan huuliani hänen ahnas kielensä on suussani tekemässä tutkimusmatkaa. Hänen kätensä vaeltelevat yläruumiillani lopulta kiskoen paitaani pois. Anza hyökkää kaulalleni huulinensa. Nojaan päätäni taaksepäin antaen hänen huulillensa tilaa. Hänen ahnaat huulensa tuntuvat taivaallisilta herkällä kaulallani. Tunnen, kuinka hän alkaa tekemään fritsua. Sitten toista. Ja kolmatta. Lopulta koko kaulani ja yläruumiini on täynnä fritsuja. Lopulta satun vilkaisemaan avonaista kansiota lattialla. Siellä lukee kissankokoisin kirjaimin "HERÄÄ!! HÄN ON PANIIKKIKOHTAUKSEN PARTAALLA!!"

Kukas haluaa arvata mitä tapahtui, kun Riki vähän näki unia?