Epätäydellisesti Täydellinen

Neljäskymmenes luku

Seuraava viikko sujui samaan tahtiin, Sierra oli minulle yhä vihainen ja Jacksonin ja minun välit olivat viilenneet vaikken sitä halunnutkaan uskoa.

Kotona pysyttelin suurimmaksi osaksi omassa huoneessani ja yritin olla kuuntelematta alakerrasta tulevia huutoja sekä pysyä kaukana isästä. Andrésia tuskin edes näkyi enää kotona, ja vaikka uskottelinkin itselleni että se oli hyvä asia en ollut siitä enää niin varma. Aiemmin Andrés oli osannut toimia aina kun isä kävi väkivaltaiseksi, mutta nyt kun häntä harvoin edes näkyi talossa täti joutui hoitamaan kaiken yksin.

Sitähän Hailey oli kyllä oikeastaan halunnutkin, mutta minusta se ei vaikuttanut kovin hyvältä keinolta. Joka aamu ennen koulua olin alkanut huomata, että tädillä oli tummemmat silmäpussit kuin yleensä, ja että hän piti pelkästään pitkähihaisia paitoja. Oli talvi, joten toisaalta se ei ollut omituista, mutta jotenkin vain tiesin ettei täti osannut hoitaa tätä niin sanottua "ongelmaa" niin hyvin kuin antoi ymmärtää.

Jouluunkin oli enää muutama päivä, enkä ollut siitä yhtään innoissani mikä oli kylläkin ihan ymmärrettävää. Se oli äitini kuolinpäivä, tietystikään en odottanut sitä innoissani.

Oli viimeinen päivä koulua, ennen kuin loma alkaisi. Se oli ainoa hyvä asia joulussa, saimme lomaa koulusta. Meillä ei ollut edes joulukuusta, ei sillä että olisin sitä kamalasti kaivannutkaan. Oikeastaan kaikki joulusta muistuttava vain laski mielialaani.

Sain kuitenkin onneksi yhä kyydin Jacksonilta, vaikka se tarkoittikin valehtelua sekä isälle että Haileylle. En uskaltanut sanoa mitään kyydeistäni edes Andrésille, sillä kuka tietää mitä hän saattaisi paljastaa ollessaan vihainen.

Puristin takkiani tiukemmin ympärilleni kävellessäni kohti paikkaa mistä Jackson ottaisi minut kyytiinsä. Lumihiutaleet tipahtelivat taivaalta ja hytisin kylmissäni hieroen käsiäni yhteen.

Olin uskotellut tädille sekä isälle, että menin bussilla kouluun mikä oli ihan toimiva selitys, sillä bussipysäkki sijaitsi kulman takana.

Kun Jackson vihdoin saapui paikalle autollaan olin jo umpijäässä ja kaduin kun en ollut kuunnellut tätiä, kun hän käski ottaa hanskat mukaan. Oloni helpottui kuitenkin huomattavasti, kun pääsin sisään lämpimään autoon.

En enää riisunut takkiani, vaikka minulle tulikin lämmin nopeasti. Jackson oli varmasti huomannut sen, muttei ollut ottanut mustelmiani tai niiden piilottelua puheeksi viimekertaisen tiuskintani jälkeen. Se kadutti minua vieläkin, mutta en voinut kertoa totuutta.

"Sinähän tiedät, että voit kertoa minulle mitä tahansa", Jackson yhtäkkiä sanoi, ja minua alkoi kaduttaa yhä enemmän viimeaikainen välttelyni ja kärttyisyyteni. Jacksonin äänensävy oli varovainen, ja hän kuulosti oikeasti siltä että välitti.

Lähiaikoina kun välimme olivat alkaneet rakoilla, pelkäsin että hiljalleen ajautuisimme erilleen ja pian Jackson ei välittäisi minusta enää lainkaan. Mutta juuri sillä hetkellä se tuntui tyhmältä ajatukselta, kun kuulin oikean huolen Jacksonin äänessä.

"Tiedän", vastasin hiljaa, ja vilkaisin häntä kiitollisena.

"Hyvä, koska se on totta", Jackson sanoi, ja tiesin että hän oli odottanut minun selittävän mistä olin oikeasti mustelmani saanut mutta valitettavasti hän joutuisi pettymään.

Saavuimme koululle, ja nousin ylös autosta. Olin lähdössä jo kohti ovia, mutta Jackson pysäytti minut tarttumalla ranteeseeni. Jouduin vetämään syvään henkeä jotten olisi säpsähtänyt painetta ruhjeillani, mutta onnistuin.

"Amber, minä en vitsaillut kun sanoin että voit kertoa minulle mitä tahansa", Jackson sanoi hiljaa, ja nosti kätensä pyyhkäistäkseen yhden kiharoistani pois kasvoiltani. Hänen peukalonsa pyyhkäisi samalla hellästi poskeani, ja lämmin aalto kulki lävitseni.