Direction

Pilotti

Hän herää kylmästä, tummasta maasta. Valoa ei kaikkoa mistään. On viileä. Hän ei aavistakaan kävelevänsä suoraan vaaraansa, kun hän astuu kulman taakse. Hän ei tiennyt silloin, kuka hän oikein on.

Sierra:

"Ethän sinä voi olla tosissasi?" Sanoo LK. Hänen puolestaan kaiken täytyy pyöriä kuningaskunnan ympärillä. LK? Lakienkohtalo. Niin. Se on hänen Suuntansa. Hän on Jackson Swall. Lihaksikas soturi, jonka Suunta on määräytynyt hänen kokonsa mukaan. Hänen Suuntansa on kantaa lakien oikeuksia aina, lakkaamatta taistelemasta koskaan kuningaskunnan tähden. "Voi, kyllä minä olen." Sanon sievästi. En olisi yhtään hämmentynyt, vaikka Jackson.... Anteeksi, LK olisi huutanut minulle päin naamaa. Ja kyllä, Jackson haluaa että kutsumme häntä LK:ksi, sillä hänestä se sopii hänelle. "Älä ole tuollainen. Ethän sinä voi vain lähteä. Kuningaskunta tarvitsee sinua." Hän inttää, mutten kuuntele sanaakaan. Ilmassa tuoksuu puun terälehdet, ja voin aistia ne jo sieraimissani. "Ajattelisit vähäsen kuningaskuntaa, äläkä itseäsi." Jackson raivostuu. Hänen pitkä vartalonsa huojuu yrittäessään estää minua astumasta hänen ohitseen. "Hyvä on hyvä on." Sanon, ja virnistän Jacksonille.

Jacksonin lähdettyä asioille, minä jatkan kirjan lukemista. Sillä, hän ei tosiaankaan koskaan jätä minua rauhaan, vaan huolehtii minusta kuin olisin 5. Mutta tottahan se on, että olen joskus vähän hajamielinen ja näin, mutta en ole koskaan ikinä päässyt ulos kaupunkiin ilman jotakuta joka seuraa. En koskaan. Omassa rauhassa tunnen itseni vapaaksi. Tunnen itseni voimakkaaksi ja vaikka miksi, mutten yleensä saa tuntea senlaista vapautta. Kunnes tänään.

Kävelen keittiöön hiljaa. Huomaan äitini, joka katselee hämmentyneenä paperinpalaa, joka makaa puisella pöydällä. Yhtäkkiä hän kopauttaa kätensä vastaan pöytää, kunnes hän kääntää päänsä ja huomaa minut. "Voi Sierra, anteeksi että jouduit näkemään tuon." Äitini sanoi pahoitellen. Hän katsoi minua suoraan sinisiin silmiini, ja hän näytti mietteliäältä. "Ei se mitään. Mutta mistä on oikein kysymys?" Kysyin arvuutellen. Taino, kyllähän minä tiesin mistä oli kyse. "Äh! Jackson lähti joillekin asioille ihan yhtäkkiä. Hän jätti lapun." Äitini sanoi hermostuneesti. "Ei se haittaa. Sitä hän tekee hyvin usein." Sanoin naurahtaen.

Kului kaksi päivää, eikä Jacksonia näkynyt lähimaillakaan. Hänen piti palata päivä lähtönsä jälkeen. Kului kaksi viikkoa, ja kuningaskunta oli peloissaan. Äitini katsoi joka ikinen ilta linnan suurista kultaisista koristeellisista ikkunoista ulos, ja katsoi yön pimeyteen, toivoen nähdäkseen Jacksonin valon täytteisen soihdun liitäessä valkoisen ylvään hevosen selässä. Mutta sitä ei näkynyt. Ei moneen päivään. Isäni, eli Directionin kuningaskunnan kuningas, lähetti etsintäpartion LK:n perään. Mutta häntä ei enää koskaan löydetty. Kukaan ei ollut nähnyt tai kuullut hänestä. Ainoa paikka josta LK:ta ei oltu vielä etsitty, oli Direction kuningaskunnan synkkä metsä, johon kukaan ei astunut jalallaankaan, sillä sen metsän seurauksista ei kukaan voinut tietää. Tähän metsään ei astunut kukaan, ei kukaan ikinä. Ja jos astui, ei palannut takaisin. Koko kuningaskunta suri LK:ta, sillä kukaan ei tiennyt hänen olinpaikkaansa. Ihmiset pelkäsivät tämän astuneen metsään. Mutta kuka oikeasti totuuden tiesi, oli vain LK itse.

Makaan sängyllä liikkumattomana. Ajatuksissani ei ole viimeisen kuukauden aikana pyörinyt mikään muu asia, kuin se että onko LK kunnossa. Tarvitseeko hän apua? Missä hän on? Koska näen hänet seuraavaksi? Mitä on tapahtunut? Nyt vapauden tunne on suoraan minussa, mutta se ei tunnu kivalta. Ei yhtään. Ikävöin LK:ta, ja hänen hyviä vitsejään. Pelkään hänen puolestaan niin, etten öisin saa unta. En saa suljettua silmiäni iltaisin, koska minua pelottaa LK:n puolesta. Pelkään että hänelle on sattunut jotakin kamalaa. LK on nyt poissa, eikä kukaan tiedä missä. Mutta se ei ollut ainoa outo juttu, mitä Directionissa tapahtui.