Epätäydellisesti Täydellinen

Neljäskymmeneskolmas luku

Säntäsin ulos sairaalasta ja pysähdyin hengähtämään vasta parkkipaikalla. Silloin juuri sopivasti Jacksonin auto kaartoi sairaalan pihaan, ja heti kun se pysähtyi Jackson hyppäsi ulos.

Hän näytti hämmentyneeltä huomatessaan minut pihalla, mutta lähti kuitenkin heti ripein askelin minua kohti.

Nielaisin, kun Jackson lopulta seisoi edessäni, kulmat hiukan kurtussa ja suu tiukkana viivana. Olin avaamassa suuni sanoakseni jotain, mutta juuri silloin Jackson veti minut tiukkaan halaukseen ja unohdin heti mitä olin ollut sanomassa. Vedin syvään henkeä Jacksonin turvallista tuoksua, enkä ollut edes tajunnut kuinka paljon olin sitä ikävöinyt.

"Oletko kunnossa?" Jackson kysyi hiljaa, eikä vieläkään päästänyt minua halauksestaan.

"Nyt olen", mutisin hiljaa Jacksonin takkiin ja tunsin muutaman kyyneleen nousevan silmäkulmiini, sillä tunteeni olivat olleet hyvin pinnassa lähiaikoina.

Viimein Jackson otti askeleen taaksepäin, ja kun hän huomasi muutamat kyynelet jotka olivat valuneet poskilleni, hän nosti kätensä ja pyyhkäisi poskeani hellästi.

"Amber, olen niin pahoillani...", Jackson sanoi hiljaa.

"Ei puhuta täällä, tiedän paremman paikan", vastasin, ja tartuin Jacksonin kädestä viedäkseni hänet hänen autolleen.

Jackson vaikutti hämmentyneeltä, mutta seurasi silti ja istui ratin taakse.
Sitten hän käänsi katseensa minuun ja kohotti kulmaansa.

"Aja sinne huvipuistoon, jonne veit minut aiemminkin", sanoin.

Ja niin Jackson teki.

~-~-~-~-~-~-~

Istuimme yhdessä vierekkäin maailmanpyörässä, ja olin unohtanut hanskani joten pidin tiukasti kiinni Jacksonin kädestä. Maailmanpyörä liikkui hitaasti, ja vähään aikaan emme puhuneet lainkaan. Hiljaisuus ei kuitenkaan ollut vähäisissäkään määrin tukala, ja nautin siitä.

"Haluatko nyt selventää minulle, mitä oikein tapahtui?" Jackson lopulta rikkoi hiljaisuuden pehmeällä äänellä. Vedin syvään henkeä, ja valmistauduin pitkään kertomukseen. Jackson puristi kättäni hellästi kannustuksen merkiksi, ja se lämmitti sydäntäni.

Kun aloitin selitykseni ääneni tärisi hieman, mutta pikkuhiljaa se tasaantui ja pian sanat putoilivat suustani jo sujuvasti. Maailmanpyörä ehti tehdä puolitoista kierrosta ennen kuin lopulta lopetin puhumisen. Jackson ei ollut sanonut sanaakaan koko kertomukseni aikana, ja se sopi minulle mainiosti. En nimittäin ollut varma olisinko pystynyt jatkamaan, jos minut olisi keskeytetty.

Kun olin kertonut koko tarinan, olimme taas hetken hiljaa ja Jacksonin kasvoilla vaihteli monta eri tunnetta. En hoputtanut häntä sanomaan mitään, vaikka olinkin jännittynyt kuulemaan hänen reaktionsa.

"Amber, tuo on kamalaa. Anteeksi kun en ole huomannut mitä kaikkea sinun elämässäsi oli meneillään", Jackson sanoi lopulta hiljaa, ja hän puristi kättäni lempeästi.

"Älä pyydä anteeksi. Kaikki on nyt hyvin, kaikki selviytyy. Haluan vain unohtaa kaiken tapahtuneen hetkeksi", vastasin, ja nojasin sitten pääni Jacksonin olkapäälle. Hän nyökkäsi, ja alkoi sitten silittää hitaasti peukalollaan ympyröitä kämmenselkääni.

Päädyimme ottamaan toisen kierroksen maailmanpyörässä heti perään mikä kävi hyvin, sillä oli niin kylmä että huvipuisto oli melkein tyhjillään.

"Tarkoittaako tämä, että taukomme on nyt ohi?" Kysyin kun olimme taas istuneet pitkään täysin hiljaa toisiimme nojaten.

"Koko tauko oli typerin idea, minkä olen ikinä saanut. Joten kyllä, tarkoittaa", Jackson vastasi. Hymyilin, ja tunsin onnellisuuden kipinän rinnassani.

"Amber?" Jackson sanoi jatkaen kämmenselkäni silitystä.

"Niin?" Vastasin, ja nostin päätäni hiukan katsoakseni Jacksonin silmiin.

"Minä rakastan sinua", hän sanoi hiljaa, ja räpäytin silmiäni. En ollut odottanut noita sanoja.

"Minäkin sinua", vastasin kuitenkin epäröimättä. Ehkä joku sanoisi, että oli liian aikaista puhua rakkaudesta, mutta minulle aika oli täydellinen.

Istuimme yhdessä maailmanpyörän huipulla käsikkäin kylmässä ilmassa, ja vaikka alhaalla odottaisikin paluu tavalliseen elämään, se hetki oli täydellinen.

Epätäydellisesti täydellinen.