Kuka minä olen

22.7.2018

Vittu. Vittu. Vittu. Vittu.
puhalsin savua ulos avonaisesta ikkunasta ja imin heti lisää savua syvälle keuhkoihini. Yritin välttää lääkkeiden ottoa mahdollisiman paljon.
Tälläkin hetkellä pilleripurkki odotti pöydällä. Lääkäri oli selittäny minulle mitä lääkkeet tarkalleen olivat ja mitä ne sisälsivät. Juuri silloin olin kuitenkin niin väsynyt etten jaksanut kuunnella mitää mitä lääkäri minulle sepitti. Onneksi pääsin sairaalasta jo samana päivänä.

Nick lähti taas takaisin yliopistoon. Hän ei puhunut minulle sanaakaan ennen lähtöään. Välillä minusta tuntuu että aina kun olemme samassa huoneessa veljeni kanssa siitä aina syntyy pelkkää huutoa ja karjumista.

Puhelimeni pirisi sängylläni. Tumppasin tupakan ikkunalaudalle ja heitin alas kadulle. Kävelin sängylleni ja puhelimen ruudulla näkyi sama nimi kuin edellisinäkin päivinä. Theo. En helvetissä vastaisi. Suljin puhelimen ja suuntasin takaisin ikkunalle.

Otin askista toisen tupakan ja monen yrityksen jälkeen sain sen syttymään. Samassa kadulle kurvasin liiankin tuttu ja äänekäs auto.

Suljin jo ikkunaa, kun kuulin Theon äänen huutavan kadulta. Istuin sängylleni ja yritin olla keskittymättä Theon yrityksiin saada huomioni. Se oli kuitenkin vaikeaa, kun naapurin mummeli huusi Theolle ja syytteli tätä kotirauhan häirinnästä ja uhkasi soittaa poliisit ellei tämä lähde.

Kirosin paskoja ikkunoita, joista kaikki kuuluu läpi. Harpoin ikkunalle, revin sen auki ja työnsin pääni ulos.

-hei rouva! Huusin naapurin mummelille. Tämä käänsi katseensa minuun yllättyneenä.

-turpa kiinni!! Mummeli katsoi minua loukkaantuneena ja kirosi minut helvettiin, kunnes sulki oman ikkunansa suutuksissaan.

Katsoin alhaalla nauravaa Theo.
-mitä vittua sä haluat! Huusin hänelle.

Tämän ilme vakavoitui ja hän nosti katseensa minuun.
-sori. Mä tiedän että mä olin kusipää sua kohtaa silloin muutama päivä sitten.

-oliko muuta? Jos ei niin sä voit painua helvettiin.

-mä haluan sopia. Voitko tulla alas. Mä en haluais et puol New Yorkia kuulee tätä mun epätoivosta ruikuttamista.
Kieltämättä näin muutaman ohikulkijan katsovan Theo kummissaan. Ja hänkin vilkuili hermostuneesti ympärilleen.

-voisitko kiltti tulla alas. Tää alkaa jo vaikuttamaan joltain paskalta versiolta Romeosta ja Juliasta. Theo nauroi.

Aloin itsekkin nauramaan. Theon hermostunut ilme kaikkosi ja hänen silmänsä säteilivät, kuullessaan minun nauravan.

-no helvetti. Mä tulen. Mut mä en sit lepy pelkällä anteeks pyytelyllä.

-olenko mä muka ikinä tuottanut pettymystä? Hän naureskeli.

Hymähdin ja suljin ikkunan. Katsoin vielä pöydällä olevaa pilleripurkkia, kunnes lähdin huoneesta.

-mä lähen! Huikkasin Marylle keittiöön.

-oletko sä ottanut lääkkeesi?

-joo. Valehtelin.

-sen Teon kanssako sä lähet.

-Theo, ja öö.. en. Owenin. minun teki pahaa valehdella Marylle, mutta tiesin ettei hän ikinä päästäisi minua lähtemään jos tietäisi totuuden. Ei sillä, etteikö hän pitäisi Theosta. Mary vaan oli nähnyt vähän liian monta kertaa meidän kompuroivan puolitohkeissa huoneeseeni aamyöllä herättäen hänet aluksi nauraen sitten hyssyttelemässä toisiamme ja käskien toista pitämään turpansa kiinni sekavasti tirskahdellen.