Ne katsoo mua vierestä
seuraa miten mä hetki hetkeltä murenen
ei se oo sallittua olla ilonen kun toinen kärsii
eikä mitään voi itse tehdä auttaakseen
mä vaan paskon kaiken
se kaikki on mun vika
niin ne hokee
läpitunkevilla äänillä hokee
pistävillä silmillä tuijottaa
enkä mä voi sille mitään
ne vaan katsoo mua vierestä
seuraa miten mä hetki hetkeltä murenen
ja pikkuhiljaa katoan
kun pimeys vihdoin mut nielaisee
ja mun tunteet vihdoin kokonaan tukahduttaa
vaikka enhän mä viissiin ikinä tuntenutkaan mitään
paitsi sitä samaa ahdistusta ja tuskaa.
YOU ARE READING
en ole ilo
Poetryajatuksia ja katkelmia millon mistäkin. kai osaa niist vois kutsuu runoiks tai jtn...
