Talo jalavan varjossa

Vaalea moottorivene lähestyi pientä saarta keskellä turkoosia merta. Kaksi tyttöä istui veneen kannella. He katselivat saarella kohoavaa taloa, jota varjosti suuri jalava. Talon seinät hohtivat, kun auringon valo osui sen valkoisiin seiniin. Taloa koristivat puiset yksityiskohdat ja sitä ympäröi kaunis puutarha. Pihalla oli myös pieni hiekkaranta, johon moottorivene pian osui. Tytöt keräsivät vähäiset tavaransa ja nousivat laivan lämpimältä kannelta. He kävelivät puiden varjostamaa polkua pitkin talon luo. Kun he olivat polun päässä, he pysähtyivät katsomaan taloa. Tytöt katsoivat hetken toisiaan ja astuivat sitten sisään puisesta ovesta.
Tytöt kulkivat vaaleansinisen maton peittämää käytävää talossa, joka oli sisältä vielä upeampi kuin ulkoa. Käytävän päässä oli kaksi ovea vierekkäin. Kummankin oven vieressä oli kiiltävä kullanvärinen laatta. Molempiin oli kaiverrettu nimi. Ensimmäisessä luki Eedit ja toisessa Milja. Tytöt menivät omilla nimillään varustettuihin huoneisiinsa. Ensimmäisessä huoneessa Eedit purki tavaransa ja järjesti ne siististi omille paikoilleen. Vaatteet hän viikkasi kaappiin ja laittoi kirjat hyllyyn. Viereisessä huoneessa Milja tapansa mukaan levitti tavarat ympäri huonettaan. Vaatteet oli heitetty kaappiin ja loput tavarat levitetty lattialle.
Seuraavana aamuna Eedit ja Milja harhailivat autioilla käytävillä, kunnes löysivät ruokasalin. Vaikka kumpikin oli löytänyt aamulla huoneestaan lapun, johon oli kirjoitettu selkeät ohjeet, olivat he silti eksyneet sokkeloiseen rakennukseen. Ruokasalin pöydälle oli katettu runsas aamiainen. Ruokaa oli niin paljon etteivät Eedit ja Milja millään jaksaisi syödä kaikkea, vaikka molemmilla, varsinkin Eeditillä, oli kova nälkä syömättä jääneen iltapalan jälkeen. Oli kuitenkin outoa, että salissa odotti valmiiksi valmistettu ja katettu aamiainen, koska talon pitäisi olla tyhjä. Kun tytöt olivat saaneet postilaatikkoihinsa kirjeet, joissa oli ollut kutsu lomalle pienelle saarelle, talon oli kerrottu olevan tyhjä. Tytöt eivät kauaa jaksaneet miettiä sitä, vaan lähtivät hakemaan ruokaa. He lastasivat lautasilleen niin paljon puuroa, leipää, hedelmiä, jogurttia ja lettuja, kuin lautaselle mahtui. Milja otti kupin kahvia herätäkseen paremmin, Eedit taas kantoi pöytään höyryävän mukillisen teetä. He nauttivat aamupalan kaikessa rauhassa ja samalla jutellen.
Kun kumpikin oli saanut vatsansa täyteen, Milja ilmoitti menevänsä käymään nopeasti huoneessaan. Hän oli menossa hakemaan kirjaa. Tytöt aikoivat jäädä saliin vielä hetkeksi. Eedit mietti löytäisikö Milja huoneeseensa yksin ja hän myös tarjoutui tulemaan mukaan. Milja vakuutti, että pärjäisi aivan hyvin yksinkin, vaikka kuulostikin hieman epäröivältä sanoessaan tämän. Milja lähti kohti huonettaan ja Eedit jäi yksin istumaan pyöreän aamiaispöydän ääreen. Kului viisi minuuttia, kymmenen minuuttia, viisitoista minuuttia. Eedit alkoi jo huolestua, koska huoneisiin ei kuitenkaan ollut pitkä matka, jos muisti reitin. Hän ajatteli odottaa vielä hetken ennen kuin lähtisi etsimään kaveriaan. Käytävästä kuului kirkaisu. Eedit pelästyi ja hänen sydämensä hakkasi, kun hän ryntäsi käytävään ystävänsä perään. Käytävä oli kuitenkin yhtä autio kuin aina ennenkin, eikä Miljasta näkynyt jälkeään. Kiljunta kuitenkin oli selkeästi Miljan. Korvia raastava kiljunta jatkui edelleen, joten Eedit jatkoi juoksua kohti ääntä. Hän tuli risteykseen ja aikoi kääntyä oikealle. Sitten kiljunta lakkasi ja tuli aivan hiljaista. Eedit kuitenkin kääntyi käytävälle ja käveli sitä pitkin varovaisin askelin maton vaimentaessa hänen askeleensa. Hän järkyttyi siitä, mikä häntä odotti. Keskellä käytävää lojui Miljan vaatteet, vaaleanpunainen t-paita ja musta hame. Ne oli heitetty kasaan lattialle. Vaatteiden vieressä vaaleansinistä mattoa tahrasi pieni tummanpunainen lammikko, jonka vieressä oli kaksi mustaa höyhentä. Eedit huusi Miljaa niin lujaa, kuin pystyi, mutta Milja ei vastannut. Kyyneleet vierivät pitkin Eeditin kasvoja ja hän lyyhistyi polvilleen lattialle.
Eedit halusi päästä pois tuosta talosta. Saarelta lähtemiseen oli kuitenkin hyvin pienet mahdollisuudet. Tyttöjen pelastus, heitä hakeva moottorivene saapuisi vasta seuraavalla viikolla, eikä muita veneitä ollut. Eeditille olisi riittänyt pienikin soutuvene, kunhan hän pääsisi kotiin, mutta edes sellaista ei ollut saatavilla. Ainoa vaihtoehto olisi rakentaa vene, mutta Eedit ei todellakaan ollut mikään käsityöihminen ja tuskin saarella edes olisi työkaluja. Itse tehty vene ei luultavasti olisi kestänyt 40 kilometriä lähimmälle rannalle.
Talon loputtomien käytävien varrella olevat huoneet olivat täynnä kaikenlaista tavaraa, mutta ei mitään, mistä olisi ollut apua. Hänen jatkuvista etsinnöistään huolimatta hän ei ollut löytänyt talosta myöskään yhtään toimivaa puhelinta. Kerran Eedit oli kiljahtanut ilosta löytäessään käytävältä harmaan lankapuhelimen. Se oli kuitenkin ollut hänen pettymyksekseen rikki. Sitä hän oli epäillytkin, mutta viimeinenkin toivonkipinä ehjästä puhelimesta murskaantui, kun hän nosti lankapuhelimen luurin, joka riippui katkenneesta johdosta. Katkenneen johdon päässä kuitenkin roikkui pieni, tummansinisin kivin koristelu rasia. Rasia sisälsi kaksi mustaa höyhentä, samanlaisia, kuin hän oli löytänyt Miljan katoamispaikalta, Miljan huoneen edestä ja taloa varjostavan suuren jalavan alta. Höyhenet peittivät pienen kiven, jonka rosoinen reuna kertoi sen olevan palanen jostakin toisesta kivestä. Samanlainen kivi oli ollut myös lähellä jalavaa. Eedit nosti kiven käteensä ja yllättyi hieman sen painosta. Raskas kivi kädessään hän käveli pihalle.
Eedit käänteli käsissään pienemmän kiven vastakappaletta, kunnes löysi niiden yhtymäkohdan. Hän yhdisti kivet toisiinsa ja jäi odottamaan. Mitään ei tapahtunut ja Eedit ehti jo luulla sen olevan täysin merkityksetön. Hän oli jo lähdössä pettyneenä pois, kun kivi alkoi hohtaa violettia valoa. Se kohosi ilmaan samalla kun sen pintaan ilmestyi kaksi halkeamaa. Sitten upean violettina hohtava kivi särkyi. Palaset eivät kuitenkaan tippuneet maahan, kuten normaalisti olisi käynyt, vaan ne yhdistyivät ilmassa kahdeksi mustaksi höyheneksi, jotka leijailivat kieppuen maahan. Maahan kolahti myös pitkä eebenpuusta valmistettu rasia, jossa oli kultaisia koristeita. Hämmästyneenä Eedit kumartui katsomaan rasiaa. Hän avasi varovasti rasian kannen. Sisältä paljastui kymmenen aukkoa, jotka oli aseteltu kahden aukon ryhmiin. Jokaisen aukon yläpuolella oli todella pieni lamppu. Eedit yritti pohtia, mitä näihin aukkoihin kuului laittaa ja mitä varten tämä rasia oli, samalla pyöritellen höyhentä sormissaan. Höyhen kuitenkin pääsi karkaamaan hänen sormistaan ja hetken leijaltuaan se sattumalta laskeutui yhteen rasiassa olevista aukoista. Sen yllä sijaitseva valo syttyi loistamaan vihreää valoa. Innostuneena Eedit lähti hakemaan muitakin höyheniä nähdessään toisenkin valon syttyvän, kun hän asetti toisen höyhenen edellisen viereen.
Sylissään loput kahdeksan höyhentä Eedit juoksi takaisin jalavan alle, jossa rasia oli yhä odottamassa häntä. Hän asetti höyhenet paikoilleen yksi kerrallaan ja katsoi pienten valojen syttymistä. Viimeisen kohdalla hän kuitenkin alkoi epäröidä. Häntä pelotti, mitä tulisi tapahtumaan, kun kaikki höyhenet olivat rasiassa. Asia, joka kuitenkin sai hänet jatkamaan oli Milja, sillä ehkä tämä auttaisi löytämään hänet ja he lähtisivät yhdessä pois tältä saarelta. Kun viimeinenkin höyhen löysi paikkansa ja viimeinen valo oli muuttunut vihreäksi, kaikki valot välkähtivät yhtä aikaa valkoisiksi. Maa tärähti ja Eeditin takana olevaan jalavaan ilmestyi avoin ovi. Kauhuissaan Eedit tuijotti avautunutta ovea. Vaikka häntä pelotti, jokin ääni hänen päässään käski kävellä sisään ovesta. Niinpä hän käveli sisään, otti seinältä soihdun ja lähti laskeutumaan portaita.
Eedit liukasteli alaspäin pitkin märkiä kiviportaita. Hänen kantamansa soihtu loi outoja varjoja tunnelin savisille seinille. Hän paleli tunnelin kylmässä ja kosteassa ilmassa laskeutuessaan syvemmälle maan alle. Portaat tuntuivat loputtomilta ja Eedit aikoi jo luovuttaa, kunnes portaat loppuivat ja tasaantuivat lattiaksi. Kivinen käytävä monine ovineen näytti pelottavalta soihdun lepattavassa valossa. Peloissaan hän käveli pitkin käytävää miettien, mitä seuraavaksi aikoi tehdä. Portaista alkoi kuitenkin kuulua askelia. Eedit hätääntyi ja alkoi juosta. Askeleet lähestyivät kovaa vauhtia, vaikka Eedit juoksi niin nopeasti kuin pystyi. Askeleet saavuttivat hänet. Eedit tunsi, kuinka häntä lyötiin päähän jollain ja hän menetti tajunsa. Vain sekuntia myöhemmin Eeditkin oli kadonnut ja jäljellä oli enää Eeditin vaaleansininen t-paita ja musta hame mytyssä lattialla sekä niiden vieressä kaksi mustaa höyhentä ja punainen lammikko. Talo jalavan varjossa jäi odottamaan seuraavaa arvoituksen ratkaisijaa.