RISTITULI

Luku 1-Vihreä ovi

Nuori, noin viisitoistavuotias tyttö käveli kujalla. Hän harppoi nopein askelin eikä kiertänyt vesilätäkköjä. Kun joku tuli vastaan, tyttö painoi päänsä ja vältteli katsomasta muita silmiin. Ei sillä että vastaantulijoita olisi monta, päivä sataman liepeillä oli hiljainen, olihan sentään sunnuntai. Kukaan ei tervehtinyt, eikä hän tervehtinyt ketään, mutta kyllä paikalliset tämän tytön tunsivat. Jos eivät tunteneet, niin tunnistivat. Farkut, nahkatakki, punainen paita. Aina samat vaatteet.

Aurinko paistoi, mutta se ei lämmittänyt. Tyttö ei pysähtynyt ihailemaan maisemia, vaikka meri kimmelsikin kauniisti. Nämä maisemat ovat hänelle tarpeeksi tutut. Hän ohitti kujan kujalta ja talon talolta. Guston Pizzeria-nimisen ravintolabaarin ohittaessaan hänen nenäänsä leijaili huumava tuoreen pitsan tuoksu. Mutta nyt ei ollut aikaa pysähtyä lounaalle.

Tyttö pysähtyi kodin kohdalla. Hän vilkaisi joka suuntaan. Varmisti, ettei kukaan nähnyt. Sitten hän pujahti nopeasti vihreästä etuovesta kulahtaneeseen talonrötisköön. Kotona ollaan. Asunnon ovi kolahti kiinni ja tyttö nosti katseensa. Toisin kuin voisi luulla, asunto ei suinkaan ole rötiskö sisältäpäin. Ei myöskään mikään palatsi, mutta paljon siihen on rahaa upotettu. Varmaan enemmän kuin suurin osa koko muusta korttelista yhteensä omistaa.

Tyttö riisui takin ja käveli ison, kultakehystetyn peilin eteen. Takaisin tuijottivat kauniit suklaasilmät. Hän kaivoi ponnarin taskustaan ja kietaisi laineilevat, keskipitkät hiuksensa tiukalle poninhännälle. Tyttö oli nuori ja kaunis. Ohimennen varmasti olettaisit hänen olevan tavallinen, italialainen teinityttö keskiluokan perheestä. Tai no, ei sinulle varmaan tulisikaan ensimmäisenä mieleen hänen olevan mafioson tytär.

"Elda." Kuului miehen ääni asunnon toiselta puolelta. "Hyvä, tulit jo."