Kartoittamaton saari

Luku 1 - Vedestä tullut

Vesipisara.

Tummuus.

Heikkoja ääniä ja pimeys. Mutta näkemäni maisema ei ollut kokonaan pimeä, vaan tukahtuneen punaisen värinen tummuus. Vesipisarat laskeutuivat pitkin naamaani samalla kun yhä useampi pisara tippui päälleni, pystyin tuntemaan pisaroiden törmäävän silmiäni ja naamaani vasten. Pisarat olivat lämpimiä ja ne tuntuivat kovilta, aivan kuin pikkuisia neuloja, mutta pisarat eivät kuitenkaan tuntuneet teräviltä. Kuulin kaukaisesti lokkien käkätystä ja meren kohisevan rannan hiekkoja vasten. Kaikki tuntui rauhaisalta ja ihanalta, aivan kuin leijuisin pilvien päällä. Minulla on niin mukava olo sillä hetkllä, että väänsin suuni hymyyn.

Sitten ajatukset ryntäsivät mieleeni aivan kuin hevosenlaukka. "En tiedä kuka olen. Missä minä olen? Tämä on aivan kuin uni... onko tämä totta?" En halua tietää onko tämä unta, pidän visusti silmäni kiinni. Ajatukset pakkautuvat, ja luovat uskomattomia tilanteita ja paikkoja jossa saattaisin olla. Nuuhkaisin ympäröivää maailmaani joka oli trooppinen, meren ja sademetsän tuoksujen sekoitus.

Jostain kaukaa pystyi kuulemaan viidakon nainan ja sen sisällä asuvien eläinten ääntelyä. Pystyin kuulemaan hennosti kuinka lehdet nahisevat ja oksat naksuilevat, kun eläimet kävelevät niiden yli ympäriinsä. Lähempänä pysyin kuulemaan kaislikoissa juoksentelevat kalat ja heidän loiskahduksensa. Meren värinä ympärilläni ja aaltojen kohina kuului selvästi ympärilläni. Todella läheltä.

Ajatus puhkesi mielessäni. "Miksi minä kuulen ja tunnen tämän kaiken? Miksi en tiedä mitään? Miksi en tiedä...

"...nimeäni?!" kiljaisin ääneen ja havahduin avaamaan silmäni. Näin pienen hetken ajan muutaman harmahtavan pilven leijailevan ylläni ja näin kuinka niiden hopeista reunaa seurasi sinitaivas. Vettä yhä pisaroi päälleni ja sitten kaikki tummeni uudestaan. Mutta tällä kertaa se tummeni sinisemmäksi. Vajosin veden alle. Vesi oli hyvin puhdasta ja selkeää. Taivaalta heijastuva valo hajosi sadoiksi valonsädeiksi koskettaessaan vedenpintaa, tehden vedenalaisesta maailmasta nähtävän.

Pieniä ja suurempia kalaparvia ui viereltäni ja näin merenpohjan selkeästi, vaikka matkaa pohjaan saakka oli muutaman metrin verran. Syvyyden hiljaisuudessa ei kuulunut muuta kuin aaltojen liikehdintää. Kalojen evien tanssia ja minun raajojeni heilutuksesta johtuvat aallot. Uppoamaisillani pystyin myöntämään näkymän olevan todella upea. Ymmärrän pian minulta loppuvan happi. Hengenveto ei onnistu veden alla, sen minä tiedän. Nousin pintaan ja vedin syvään henkeä ja yskin veden keuhkoistani ulos.

Uin rantaan, jäin makuulleni ja hengitin syvään hartaasti. Katsoin taivaalle kohti pilviä ja ärsyynnyin koska sadepilvet pilaavat upean sinitaivaan. Nousin istumaan hiekalle ja tunsin jalkopohjissa polttavan hiekan. Silmiin pisti lempeän vihreä valo keskeltä viidakkoa. Viidakko itse oli hyvin kaunis näkymä, sen upeat kukat, palmupuut ja sen iäti jatkuva kohina hämmästytti minua. Perspektiivini kohti viidakkoa päin lisäsi sen mahtipontisuutta, jonka takia siitä kumpusi myös pelkoa ja jännitystä.

Katsoin ympärilleni ja tutkin rantaviivaa. Se jatkui molemmin puolin hyvin pitkälle. Oletin tämän olevan saari hiekan määrästä päätellen. Oikealla puolellani rantaviiva jatkui hyvin pitkälle kunnes se kaartui ja kosketti jälleen merta. Viidakko reunusti hiekkarantaa niin pitkälle kuin on mahdollista. Kaukaisuudessa näkyi paikoillaan olevia varjoja, aivan kuin patsaita. Valkoinen hiekka jonka päällä seisoin muuttui aina vaan oksasemmaksi ja likaisemmaksi mitä lähemmäksi viidakkoa menin.

Vasemmallani näin ison vuoren, vuori josta ei kohonnut savua mutta jotain. Hyvin hellä harmahtava savu nousi sisuksista. Ajattelin sen olevan aktiivinen tulivuori, mutta en uskonut itseäni. Vuorenrinne oli hyvin elottoman näköinen, viidakko harveni mitä ylemmäksi vuorta se kohosi.