Älä tuu mun lähelle..

"Herätys saatanan madot!!"

Raskas kehoni keinui puolelta toiselle, kevyen mutta raskaan jolkottelun tahtiin. Pehmeä ja hieman kostea metsäpohja antoi hieman periksi raskaan liikkeeni takia. Suuret mustat tassuni tömähtelivät maata vasten tasaiseen tahtiin saaden joka kerta pienen kivun tunteen muistuttamaan äskeisen tappelun seuraukset.

Kuinka monta kertaa olin onnistunut upottamaan hampaani toisen suden lihaan saaden sen taipumaan omaan tahtooni. Vastaan tullut susi oli vielä ollut nuori ja kokematon, mutta se oli päättänyt haastaa minut, vahvan ja suurikokoisen naarassuden. En ole normaali susi niinkuin se nuori uros oli ollut, mielessäni välkkyi sen lähes valkoinen turkki ja sadat vinkaisut kivusta. Se oli yrittänyt anoa armoa, mutten kuunnellut, en vaikka olisin halunnut. Monesti ihan pienissäkin tappeluissa menetän suteni helposti jolloin se saa kaiken vapauden päättä mitä seuraavaksi tapahtuu. Se ei ole oppinut kunnioittamaan heikoimpiaan ja on valmis tappamaan aina kun siihen tulee mahdollisuus.

Minut koulutettiin tappamaan heikot sudet ja tappelemaan kuin alfa, hallitsemaan kuin alfa ja ajattelemaan kuin alfa. Pennusta asti minulle opetettiin kestämään talven pakkaset, kesän kuumuudet jotka meinasivat tappaa minut mustan turkkini takia. Syksyn ja kevään sateet joista niin monesti olen vilustunut. En saanut sitä lämmintä kotia mitä muilla susilla oli ollut pentuina. Mutta se kaikki mitä koin opetti kestämään ja opetti elämään vaikeina hetkinä.

Melkein heti parikuisena jouduin yksin metsään opettelemaan tuntikausiksi metsästämään aluksi hiiriä ja pikkuhiljaa suurempia saaliseläimiä. Jouduin kolmikuisena oppimaan miltä kipu tuntuu tai syvät haavat joiden arpia kannan vielä tänäkin päivänä suteni muodossa.

Isäni oli alfa, ylpeästi kantava ja vahva. Hän halusi minusta samanlaisen hallitsijan ja joka opettaisi omille pennuilleen samat konstit kuin mitä hän opetti minulle. Isäni turkki oli vaalean harmaa ja siellä täällä oli hyvin pieniä mustia pilkkuja. Tuli kuitenkin sen aika, kun menetin suteni hallinnan ensimmäisen kerran ikinä. Isäni hakkasi minua ihmisenä keskiyöllä muiden jo ollessa nukkumassa. Hän halusi minun kestävän myös ihmismuodessa sen tuskan, olin silloin vasta viisivuotias, mutta suteni oli silloin jo vahvempi kuin isäni paras ja vahvin beta.

Vaikken ollut pitänyt suttani aisoissa olin siitä huolimatta nähnyt suteni silmin sen kaiken, mitä olin tehnyt omalle isälleni.. Olin raadellut ja purrut, ulvonut ja heitellyt häntä. Suteni oli pelkän raivon vallassa ja kosti sen kaiken isälleni mitä hän oli minulle tehnyt vuosien ajan, se näytti millaisen pedon hän minusta kasvatti ja kuinka vahvaksi jo pelkkä raivo minut teki. En ollut niin vahva ihmisenä käymään päälle toisin kuin suteni.

Isäni ei selvinnyt siitä yöstä, vaikka hänen kaikki kuusi betaansa repi minut irti hänestä ja yritti elvyttää häntä. Jokaisen elvytyksen painauksella jokaisesta haavasta pulppusi lisää kitkerää, tummaa verta joka nopeasti tahri kaiken huoneesta. Isäni silmät olivat lasittuneet suoraan minua kohden ja joista ei enää loistanut mitään tuntemuksia. Ne minut varmaan kovettivat ulkopuolisesti, suteni muodossa olenkin koppava ja kylmä.

Olin joskus haaveillut onnellisesta perheestä itselleni ja että minulla olis jonakin päivänä ollut ihana aviomies ja pari pentua. Mutta enää en kyennyt ajattelemaan sellaista, mitä jos menettäisin taas suteni? Tappaisin taas perheeni.. Sinä yönä minut karkoitettiin laumasta ja juoksin monia kilometrejä matkaten kohti pohjoista. Vasta kahdeksantoista vuotiaana uskaltauduin muuttumaan ihmiseksi uudelleen, kun olin ollut Hunterin ja Nicon seurassa viisivuotta, opettaen minua ihmiselämässä.

Törmäsin heihin sattumalta kun joskus pysähdyin jollekin järven rannalle juomaan ja levähtämään. He ovat tummanharmaat veljesihmissudet, jotka oltiin hylätty myös joitakin vuosia sitten. Hunter on nykyään kaksikymmentäkaksi ja Nico kaksikymmentäyksi vuotias, ja minä olen siis vain yhdeksäntoistavuotias.