yksin, sinun

Osa 1. Syvyys.

Meillä molemmilla oli historiaa takanamme. Yhteistä vielä. Jätin numeroni sinulle. Kämmenellesi tuhrasin sen kuulakärkikynällä. Jätin sinut istumaan pöydän ääreen ja nousin ulos kylmään ilmaan. Ikä 28 sopi kasvoihisi ja minä vain parisen vuotta sinun takanasi. Jesko. Vihdoin nimesikin näytti sinulta.

En koskaan kertonut kenellekään niistä vuosien mustelmista mitä ranteistani löytyi, sinun tai kenenkään muun jäljiltä. Koko sukuni olisi kääntynyt haudoissaan. Vihasin sinua sieluni pohjasta, mutta nekin tunteet olivat vuorautuneet tunnottomuuden alle. Alku on aina hankala. Etenkin kun kirjoitat ihmisestä, jota rakastit yli kaiken. Vahinkojen ja riitojen uudelleen eläminen. Niillä muistoilla ei mielessäni enää ollut merkitystä. Kun ensimmäisen kerran kun kuulin sinun tunnustavan rakkautesi toiselle minun täytyi silti purra huultani. Vuosienkin jälkeen haavat tuntuivat tuoreilta.

Tuntui kuin aika ei olisi kulkenut välillämme. Pian opin antamaan anteeksi ja sinäkin itsellesi. Vaikka pakoilitkin vielä katsekontaktia ensimmäiset pari viikkoa, etkä uskaltanut avaa kuortasi taas minulle.. ei sillä, että olisin kyennyt siihen itsekään. Olimme tuntemattomia toisillemme, vaikka tiesimme toistemme syvimmät salaisuudet. Tiesin sen, mikset puhunut enään isäsi kanssa, mitä äidillesi tapahtui kun sait kuulla hänen sairastavan syöpää. Miten se kaikki vaikutti sinuun ihmisenä. Miten se kaikki kolhi kuortasi etkä enään osannut hengittää.