Uskollisuuden salatut puolet

Luku 21

Daniel oli oppinut elämänsä aikana olla olematta puuttumasta aikuisten juttuihin. Aikuisten jutut eivät kuuluneet hänelle. Kun hänen isänsä sai vieraita, oli Danielin pysyttävä hiljaa omassa huoneessaan. Joskus hänen äitinsä liittyi hänen seuraansa, mutta useinmiten Daniel sai olla yksin. Totta puhuen aikuisten jutut eivät edes Danielia kiinnostaneet. Useimmiten vieraaksi tuli pelottavan näköinen kalju mies ja muita mustiin kaapuihin pukeutuneita ilkeitä ihmisiä. Daniel ei voinut ymmärtää, miksi hänen isänsä halusi olla sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä, joita jopa hänen äitinsä pelkäsi. Edes Misha ei pitänyt isän vieraita ja aina heidän tullessa hän katosi. Joskus hän otti Danielin mukaan ja joskus ei.

 

Tällä kertaa oli sellainen päivä, kun Misha otti Danielin mukaansa. “Daniel, pue päällesi. Me lähdemme viistokujalle. Isäsi sai vieraita.” Misha sanoi astuen punainen matkaviitta päällään Danielin huoneeseen. Danielin ilme piristyi huomattavasti ja hän juoksi hakemaan kaapistaan ikioman matkaviittansa, minkä hän oli saanut joululahjaksi. “Haluatko sinä mennä hormipulverilla vai matkustaa poimittaislinjalla?” Misha kysyi naureskellen Danielin innokkuudelle. “Poimittaislinja! En ole ollut siinä koskaan ennen!” Daniel huudahti ja nappasi taskuunsa oman rahapussinsa. He poistuivat hiljaa talosta takaoven kautta ja kulkivat pari kilometriä isommalle tielle, missä Misha kohotti sauvakätensä ilmaan ja astui hieman kauemmas tiestä. Ei mennyt kauaakaan, kun iso kolmikerroksinen liila bussi ilmestyi poksahtaen paikalle. Misha kiipesi bussin sisälle Danielin jälkeen ja maksoi heidän lippunsa. He menivät istumaan toiseen kerrokseen ikkunan viereen, missä Daniel katseli innoissaan maisemia ja Misha vaipui omiin ajatuksiinsa. “Viistokuja!” Kuului huuto alhaalta ja Misha hätkähti hereille ajatuksistaan. “Me olemme perillä, me olemme perillä! Misha tule jo!” Daniel huusi innoissaan ja veti Mishan perässään ulos bussista aina nuhjuiseen baariin ja sen takaovesta pienelle alueelle, mistä viistokujalle pääsi. Misha kaivoi taikasauvansa esiin, napautti tiettyjä tiilejä ja hetken päästä heidän eteensä avautui jo viistokuja.

 

Vielä viime vuonna viistokuja oli näyttänyt paremmalta. Nyt monet liikkeistä oli suljettuina ja ihmisiä ei ollut paljoakaan. Ne harvat, jotka olivat tulleet, liikkuivat nopeasti pienissä ryhmissä pysähtymättä juttelemaan muiden kanssa ja vältellen katsekontakteja. Viistokuja ei ollut koskaan tuntunut yhtä aavemaiselta laudotettuine ikkunoineen ja tyhjillä kaduillaan. Ainoa väripilkku tässä kaikessa harmaudessa oli Weasleyn WelhoWitsit puoti kaikkine väreineen ja asiakkaineen. Liike sai Mishan hymyilemään onnellisena. Fred ja George todella onnistuivat saamaan ihmiset iloiseksi näinä pimeinä aikoina. Jopa rauhallinen Daniel innostui suuresti puodista ja nauroi vitsille sen kyljessä.

 

Danieli ja Misha astuivat sisälle kotoisaan puotiin, joka oli täynnä nauravia noitia ja velhoja vanhempineen. “En ole vieläkään ostanut sinulle syntymäpäivä lahjaa, joten jos löydät täältä jotain mieleistä niin voin ostaa sinulle sen.” Misha kuiskasi Danielille joka lähti iloisesti kiertelemään kauppaa Mishan lähtiessä toiseen suuntaan. Misha halusi löytää Fredin täältä jostain ja hän toivoi todella ettei tämä ollut mennyt tauolle tai muutenkaan poistunut puodista. Käveltyään puodin toiselle puolelle Misha näki tutun punapään asettelemassa tavaroita hyllylle ja hän kiiruhti tämän luo. Mishan päästessä punapään viereen, tämän nosti katseensa tavaroista ja hymyili iloisesti Mishalle. “Misha! Mahtavaa että tulit! Fred on takahuoneessa ja hän varmasti haluaa kuollakseen nähdä sinut!” George sanoi antaen pikaisen halauksen Mishalle. “Mukava nähdä sinuakin.” Misha vastasi nauraen ja pujahti varovaisesti Georgen ohi, mennen takahuoneeseen, missä Fred olikin tarkistamassa tullutta lastia.

“Freddie!” Misha huudahti iloisesti ja hyppäsi tämän kaulaan. Fred huudahti säikähtäneenä ja kääntyi ympäri naureskellen. “Hemmetti Misha, minullakin on ollut sinua ikävä mutten kuitenkaan yritä aiheuttaa sinulle kuolemaa.” Misha nauroi ensimmäistä kertaa moneen päivään vapautuneesti ja irtautui Fredistä. Fredillä oli kasvoillaan mietteliäs ilme kun hän katseli Mishaa edessään. Ajatukset pyörivät vinhaa vauhtia hänen päässään, kun hän mietti eri mahdollisuuksia pukea ne sanoiksi. Hetken epäröityä Fred polvistui toisen polvensa varaan Mishan eteen ja tarttui tämän kädestä. “Misha. Minä rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Sinä olet valoni tässä pimeydessä, enkä voisi kuvitellakaan elämää ilman sinua. Kun katson sinua, näen enkelin. Teit minun elämästäni täydellisen sinä päivänä, kun lupauduit mennä naimisiin kanssani ja olen alkanut miettimään tilannettamme. Haluan suudella sinua palavasti. Haluan lupautua sinulle ikuisiksi ajoiksi. Sinä tulit täysi-ikäiseksi viime kuussa. Minä olen täysi-ikäinen ollut jo vuoden. Me olemme valmiita tähän, minä tiedän sen. Olen aivan varma! Mennään naimisiin jo huomenna, vielä kun sinulla on lomaa!” Fred sanoi puristaen Mishan kättä vasten omaansa. Hänen oli vaikea peittää epävarmuuttaan peläten Mishan vastausta. Misha puri huultaan epävarmana tietämättä mitä hänen pitäisi vastata. “Fred..” Misha aloitti hiljaa. “Totta kai minä suostun! Rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta tässä elämässä! Minä olen sinun ja sinä olet minun ikuisesti ja aina.”

**

Tästä luvusta tuli nyt hieman lyhyempi, mutta halusin nyt päivittää tämän. Seuraava luku tulee mahdollisimman pian ja kaikki varmasti pystyvät päättelemään tämän luvun lopusta mitä luvassa on ;)