Killer

1.

Jimin tasoitteli hengitystään maaten sängyllä selällään. Pienet hikipisarat valuivat sekä hänen että hänen poikaystävänsä ohimoilla. Kierros oli saattanut olla ehkä hieman liian raju näin aamusella, mutta Yoongi oli pärjännyt yllättävänkin hyvin Jiminin rinnalla, vaikkakin vähän jäljessä.

"Huomenaamulla uudestaan?" Jimin kysyi ja nousi sängyn laidalle istumaan. "Tai vaikka jo tänään illalla?" hän jatkoi ja nikkasi Yoongille silmäänsä.

"Ei todellakaan. Ensinnäkin, sun vauhti on niin kova, ettei siinä pysy sun eksätkään mukana. Toiseks, meitä ei kuuluisi nähdä aamu-vitun-viideltä juoksemassa ympäri kaupunkia. Ootko ikinä kuullut sanontaa 'pidetään matalaa profiilia'?"

Yoongi oli kykenemätön nousemaan vielä ylös. Jimin oli vetänyt hänet puoli viideltä lämpimän peiton alta hereille ja pakottanut lähtemään muutaman korttelin pituiselle juoksulenkille. Yoongi oli jopa yrittänyt esittää kipeää jotta olisi saanut jäädä nukkumaan lämpimän peiton alle vielä muutamaksi tunniksi. Ulkona oli sitä paitsi melkein pilkko pimeää.

"Usko mua, kohta sulle tulee ihan saatanan hyvä olo. Sulle tulee sellanen olo, että sä oot kerrankin tehnyt jotain hyödyllistä", Jimin ylisti, nousi seisomaan ja auttoi poikaystävänsäkin istumaan. 

Yoongi tuhahti epäuskoisena. "Jos sä haluat, että mulle tulee hyödyllinen olo, hankit meille keikan ens viikolle. Tää viikko menee tän päivän keikassa", Yoongi huokaisi. Aamuinen juoksulenkki oli vienyt häneltä jo kaikki mehut, vaikka vielä pitäisi pystyä miettimään strategisesti yli puolet jäljellä olevasta päivästä. 

Jimin otti Yoongin kasvot kämmeniensä suojaan ja pakotti vanhemman katsomaan itseään silmiin. "Älä nyt.. Kyllä se onnistuu tänään. Mä yritän hankkia meille keikan viikonlopulle ja pari ens viikolle. Käykö?"

Blondi epäröi hetken, laski katseensa Jiminin kenkien kärkiin ja nyökkäsi lopulta hieman. 

"Jos mä saan meille ens viikolle kaks keikkaa, lupaatko sä tulla mun kanssa joskus toistekin lenkille? Se on niin tylsää yksin. Eikä sitä ikinä tiedä, millaista porukkaa ulkona liikkuu niin aikasin aamusta."

"Juoppoja. Humalaisia. Huonopalkkasia ihmisiä, joiden työvuoro alkaa kuudelta aamulla", Yoongi vastasi omaan sarkastiseen tapaansa, vaikkei nuorempi mitään kysymystä ollutkaan esittänyt. 

Syvän huokauksen kera Yoongi sai kamppailtua itsensä seisomaan suoraan Jiminin eteen. Nopeasti hän painoi huulensa nuoremman omille, puristi hämäyksenä hieman kumppaninsa takapuolesta ja hävisi huoneesta. Saman tempun Yoongi teki melkein joka ikinen aamu, mutta jätti Jiminin aina yhtä sanattomaksi. Mustahiuksinen oli luvannut itselleen, että  jonain aamuna vielä kostaisi ja aiheuttaisi samanlaista hämmästystä vanhemmassa, mutta vielä hän ei siinä ollut onnistunut. 

Yoongi oli astellut raskain askelin keittiöön, etsinyt jääkapista jogurttipurkin ja istahtanut keittiön valkoiselle puutuolille. Isosta ikkunasta paistava aamuaurinko lämmitti valoisaa asuntoa huomattavasti, vaikka vuosi oli edennyt jo syyskuuhun asti. Yoongi katseli ikkunasta ulkona aukeavaa tyhjää leikkipuistoa, joka oli ajan saatossa jo alkanut ruostumaan. 

"Mihin aikaan se tapaaminen oli sovittu?" Jimin kysyi istuessaan haaveilevaa Yoongia vastapäätä. 

Jiminin odottamaa suullista vastausta ei kuulunut, vaan sen sijaan Yoongi heilautti hänelle pienen post-it -lapun. Mustahiuksinen sai keltaisesta paperinpalasta tiedon ajankohdasta, mutta paikasta ja asiayhteydestä nuorukaisella ei ollut tietoakaan. Yoongi oli hyvä pitämään tietojaan salassa, välillä hieman liiankin hyvä. Jiminin mielestä vanhempi olisi voinut olla hieman avoimempi, olivathan he sentään vakavassa seurustelusuhteessa.