Rajansa kaikella./ ~Taekook

11. "Mikä Tuo Mopo On? "

Olemme kahvipöydässä, kaikki kolme. Mummoni avustuksella sain itseni linkattua alakertaan asti.
Taehyung ei nimittäin tällä kertaa kantanut minua käsivarsillaan, sillä mummoni piti varsin hyvin huolen siitä ettei Taehyung vahingossakaan koskisi minuun.
Taehyung oli hetki sitten ystävällisesti laittanut kahvit valumaan, ja kaatoi nyt tummapaahtoista kahvia mummoni edessä olevaan muumimukiin. Tämän jälkeen poikakin istahti pöydän ääreen, minun viereeni.

No öö mummo, mitä sä tääl teet? -Päätän kysyä tältä.
"Mie halusin vaa varmistaa et siul on kaik kunnossa. Ko ei siuu oo näkyny myölkää pitii aikohi" tämä vastas ja hörppäs kahvia.
Aa juu tuota mul on ollu täs aika paljon kaikkea nii sori kun en oo päässyt käymää. -Vastaan hänelle ja väännän kasvoilleni pahoillaan olevan ilmeen, sillä en halua tämän viipyvän kauaa.

"Voi poika kulta, ei siu anteeksi tarvitse pyydellä, kyllä mummo ymmärtää että hyvällä pojalla on paljo kouluhommia, mutta tule jooko miu luokke leipomaan sit ko siul vaa sopii" Tämä vastaa.
Nyökkään vastaukseksi ja haukkaan mummoni tuomaa pullaa.
En oikeasti todellakaan aikonut mennä mummolleni kylään vaikka kolmipäinen hirvi jahtais mua pinkki kivääri kädessä, ja ainoa suojapaikka olisi mummoni talo, mutta helpommalla pääsi kun vaan nyökytteli päätään.

Mummoni katsahtaa Taehyungiin päin, ja tokaisee "Mut mitä sie poika tääl viel teet. Mie oon nyt huolehtimas minu pikku mussusta, mees ny sie siitä sullahan oli viel sitä kouluu"
"Aivan juu lähdenkin tästä saman tien, oli kiva kuitenkin tavata rouva." Tämä vastaa kunnioittaen ja poistuu ovesta jättäen pikaiset heipat minulle.
"Hetkinen. Mistä tuo mopo siu kaverilles ilmesty? Työhä olitte kävelylenkillä" Mummoni sanoo kiivaasti, samalla kun katsoo ikkunasta Taehyungin loittonevaa selkää skootterin kyydissä.

Voi helvetin vittu.
Olin täysin unohtanut sen seikan miten Taehyung oikeasti päätyi luokseni. Olihan hänen tarkoitus vain koukata minut matkan varrelta kyytiin.
"Aa joo sse..." soperran mutta mummoni keskeyttää minut aika vauhdilla "Ette kai työ vaa sittenki oo menny nakit vastakkai työn siu lenkkikaverisi kans?" Tämä kysyy rintaansa pidellen, kauhun ilme kasvoillaan.
Nakit vastakkai, ei jumalauta::D
Ei.. Nyt oo mistää sellasest kyse vaan... -Aloitan mutten keksi tähän mitään järkevää jatketta.
"SANO MIULLE ETTEI TÄMÄ OLE TOTTA! SANO MIULLE ET SIE VÄLITÄT IHANISTA NAIKKOSISTA ETKÄ KEESTKÄÄ MUNAKOISON OMAAVIST POIKEIST!?" Mummoni karjuu minulle itku kurkussa.
Tiesin että hän on vanhan ajan ihmisiä, eikä hyväksyisi muuta kuin kahden vastakkais sukupuolen kiintymystä toisiinsa, mutta että hän näin kovin raivostuisi. Miten ylipäätään pullantuoksuisesta, herttaisesta mummosta pystyi tulla silmiä räpsäyttämällä noin agressiivinen, vihaa täynnä oleva hirviö?

Pitäiskö vaan kertoa totuus

O-okei mummo. Kyllä, mä olen-
"SANO MIULLE JUMALAUTA ETTET SIE OO JUMALAN PILKKAA!" tämä keskeyttää minut ja karjasee aivan päin naamaa, kyyneleen valuessa hänen oikean silmän silmäkulmasta, ryppyistä ihoa alaspäin.

E-en mä voi sanoa niin... -Jatkan ja peruutan samalla hieman taakse, sillä mummoni oli tullut aivan liian lähelle minua. Turha homouttani oli lähteä peittelemään, ei mua hirveesti liikuttais jos mummoni ei tämän takia pitäisi muhun enään yhteyttä.
Mummoni ottaa tukea seinästä, ja hän näyttää todella pahoinvoivalta.
"Eli..sä olet.. ''
Kyllä. Minä, Jeon Jeongguk olen homo." Keskeytän mummoni ja sanon rohkeasti korjaten samalla ryhtiäni.
Ja, olen ylpeä siitä mitä olen enkä kenenkään muun takia yritä itseäni muuttaa. -Lisään vielä, sillä mummoni ei ollut vastannut tähän mitään.

"Si-Sinä olet jumalan pilkkaa!" Mummoni vihdoin avaa suunsa ja rääkäisee. Tämä katsoo minua erittäin paheksuvasti ja siirtyy kauemmaksi minua, ihan kuin mun lähellä olosta voisi saada jonkun tappavan taudin.
Tiesin et näin kävisi. Tiesin ettei mummoni voisi iki maailmassa hyväksyä seksuaalista suuntautumistani, saati sitten olla iloinen siitä, että toteutan itseäni ja uskallan avoimesti olla kuka olen.

Ei. Mä en ole jumalanpilkkaa, ja vaikka olisinkin, en häpeä sitä. Jos sulle ei ole okei se, kuka tai mitä mä olen, sun ei tarvitse kattoo mua yhtään pidempään, lähe sit vaan suoraa ulos. -Päätän sanoa rohkeana.

Mummoni silmissä kiehuu raivo. Tämä ottaa keittiön pöydältä toissapäivänä juomani tyhjän ramune pullon käteensä.
Sydämeni jättää lyönnin välistä.

Tunnen iskun. Kaadun lattialle. Silmäni sumenevat. Viimeinen kuva, mitä näen, on pääni vieressä oleva pieni, verilammikko, sekä kauempana tuolla mummoni, puoliksi rikkoutuneen ramunepullon kanssa. Sitten kaikki sumenee.