🥀Sulla on 5 luotia aikaa tehdä niinkuin mä sanon🥀
Taehyung on viimeinkin alkanut toipumaan masennuksestaan ja päättää aloittaa taas uuden vaiheen elämässään.
Hänen tiensä risteääkin kaupungin pelätyn jätkän, golden boynäkin tunnetun Jeon Jungkooki...
Vilkaisin itseäni vessan peilistä. Vaaleat hiukset näyttivät tänään tavallista tuuheammilta. Hiussuortuvat laskeutuivat hieman sotkuisen näköisesti, mutta silti hallitusti osittain silmieni eteen. Päällä minulla oli mustat farkut ja paita ja vaalea ylisuuri takki, jonka hihat ylsivät reilusti kämmenien yli.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Hymyilin itsekseni. Tämän päivän asu oli onnistunut ja se lisäsi hieman itsetuntoa.
Tänään olin sentään vähän jaksanut nähdä vaivaa ulkonäköni eteen. Olin nimittäin lähdössä Jiminin kanssa ulos viettämään iltaa. Ei meillä mitään sen kummempaa suunnitelmaa ollut. Katsotaan nyt jos löydetään jotkut kotibileet tai jotain. Bileet varmasti jostain löytyy näin lauantai iltana ja baariin me ei kuitenkaan päästäis kun molemmat ollaan 17.
Äkkiä epävarmuus valtasi minut. Katsoin peilikuvaani epäröiden. Peilistä minua tuijotti ihminen, jota olin viimeiset pari vuotta tottunut vihaamaan ja halveksumaan, mutta jota minun tulisi Jiminin mukaan rakastaa.
Pitäisikö sittenkin vain laittaa joku musta huppari, johon kukaan ei yön pimeydessä edes kiinnittäisi huomiota. Tai pitäisikö vain jäädä kotiin... Ihmisten katseiden alla tunsin itseni aina epävarmaksi ja turvattomaksi. Olin tottunut olemaan se huomaamaton.
Ravistin ajatuksen pois päästä ja nyökkäsin peilikuvalleni kuin merkiksi, että nyt ei enää peräännytä. Jiminin pitäisi tulla muutaman minuutin päästä tänne ja en mä enää voi vain sanoa etten ole tulossa.
Siitä on jo aikaa, kun viimeksi olin ulkona. Totta puhuen olin aika hermostunut. Tunsin kämmenien hikoavan ja sydämmen lyöntien kiihtyvän. Entä jos me nähdään keskustassa mun entisiä kavereita. Niitä, joiden kanssa hengailin silloin pari vuotta sitten, kun vielä vietin aikaa Seoulin vilkkaassa yössä. En koskaan kertonut heille mihin hävisin. En vaan enää viettänyt aikaa siellä. En ole nähnyt ketään heistä sen jälkeen, kun jättäydyin pois kuvioista. Ne varmaan vihaa mua nyt...
Hätkähdin. Ovikello soi. Jimin oli siis tullut. Vilkaisin vielä viimeisen kerran peiliin, ennen kuin kiirehdin avaamaan oven.
Oven takana seisoi kukas muukaan kuin Jimin, tyylikkäästi myöhässä kuten aina.
"Sä oot varmaan kohta valmis" Jimin huikkasi samalla, kun astui sisään asuntoon.
***
Keskustassa oli paljon porukkaa. Ei se mikään ihme tietenkään ollut näin kahdeksalta illalla. Tähän mennessä olimme oikeastaan vaan kierrelleen ympäriinsä ja katselleet paikkoja. Meillä ei ollut mitään tiettyä suunta tai määränpäätä, katsotaan vaan mitä tielle sattuu.
