Pää täynnä viskiä ja kliseitä

Luku 1 - Nasu ja mä

A/N: ääh moi, tää on nyt viimenen stoori mitä mä alan julkasta oikeesti ennen ku saan jonkun noista keskeneräsistä (eli todnäk vmka:n) valmiiks. mä tiiän, että mulla on joku ihmeellinen vaihe taas menossa, että mä vaan haluun kirjottaa kaikkee uutta (ja kohta kaduttaa). se on hyvä ku tuntee ittensä näin hyvin :D mutta tää nyt enää ja sit näillä mennään.

aattelin nyt kirjottaa ees yhtä stooria, jossa ei ois ankeita aiheita, vaikka rakastankin kaikista eniten kirjottaa raffeista jutuista. tää nyt olkoon tämmönen kevyempi ja ilosempi stoori, johtuen ehkä päähenkilöstäkin. sijottuu samaan kesään ku "valvo mun kanssa aamuun" , "mä en tahdo unohtaa sun hymyä" ja "korkeella kahestaan". menossa mukana perus kaverisuhteita, rakkautta, vähän draamaa ja lisänä bändihommia. ja koitan tässä pitää luvut lyhyempinä kans! c:

oon superonnellinen ja kiitollinen jos luet / voteet / kommentoit. ily <3

*

PÄÄ TÄYNNÄ
VISKIÄ JA KLISEITÄ

*

Luku 1 - Nasu ja mä

Mä olin aina ollut sellainen tyyppi, joka viihtyi ihmisten kanssa. Mä olin niin hemmetin sosiaalinen ja ekstrovertti jätkä, mä rakastin seuraa ja mä rakastin jutella ja heittää läppää ja tehdä porukalla kaikenlaista, mä rakastin saada ihmiset nauramaan. Siis kyllä mä viihdyin yksinkin ihan hyvin, tykkäsin soitella kitaraa ja jammailla musaa ja sellaista, mutta enemmän mä silti rakastin seuraa. Mä en voisi ikinä elää erakkona jossain mökissä, mä oikeasti sekoaisin.

Mä olin ollut jo ihan skidinä sellainen, kamala höpöttäjä. Mutsi oli kertonut joskus, että sitä oli vuoron perään hävettänyt ja naurattanut, kun mä olin muksuna aina mennyt hölöttämään kaikille vastaantulijoille. Oli se sitten ollut naapurin mummo tai puistopenkin puliukko tai joku satunnainen koirankusettaja - mulla oli ollut niille kaikille ihan kamalasti asiaa.

Kaikki meidän kylän K-marketissa asioineet mummot olivat rakastaneet mua, pörröttäneet tukkaa, kuunnelleet silmät liikutuksesta kosteina mun lapsenomaista tarinointia ja päivitelleet, että voi tätä Tinoa, voi miten on suloinen poika. Eikä siinä mitään, mähän olin ollut vitun suloinen - ja joo, totta kai mä olin edelleen. Mutsi sanoi joskus, etten mä ollut koskaan ollut lapsena hiljaa, niin kuin oikeasti ikinä, mun suu oli käynyt aivan taukoamatta, mulla oli ollut ihan loputtomasti juttuja.

Joskus mä kelasin, että miten se oli jaksanut mua.

Mä olin puhunut oikeasti unissanikin silloin muksuna. Nykyään mä tein sitä edelleen, en nyt joka yö, mutta toisinaan. Mun kanssa oli varmaan hauska nukkua. Olin mä kuullut siitä Noralta ja Inkalta, ainakin niiltä, ne olivat mun entisiä tyttöystäviä. Ja mun bändikaveri Jami Nummi, tai me sanottiin sitä Nasuksi, valitti mulle välillä siitä.

Me siis asuttiin kämppiksinä, Nasu ja mä, oltiin asuttu sellaiset reilut puoli vuotta. Mä olin valmistunut lukiosta vuosi sitten ja käynyt kunniakkaasti sivarin, ja siis, nyt pitäisi varmaan keksiä jotain. En mä ollut hakenut kouluun vielä, kun en tiennyt mitä halusin alkaa tehdä, joten kai mä pitäisin välivuoden ja etsisin itseäni tai jotain sellaista. En mä halunnut stressata.

Mulla oli osa-aikasopparilla duunia, sellaisia ihan perus varastohommia. Menetteli kai, toistaiseksi, saipahan vähän rahaa.

Me asuttiin Nasun kanssa sellaisessa aivan naurettavan kliseisessä poikamiesboksissa, jossa kumpikaan ikinä jaksanut tiskata tai kerätä kuteita lattialta. Tapeltiin aina tiskivuoroista, oltaisiin varmaan tarvittu naiset laittamaan meidät ruotuun. Kunnon mammanpoikia molemmat, oikeasti oltaisiin tarvittu meidän äidit asumaan sinne meidän kanssa. Heitettiin aina läppää siitä. Pitäisi varmaan kerätä selkäranganpalaset jostain ja yrittää vähän enemmän.