Love Maze

1. luku - Salmaria ja mojitoa

Salmaria ja mojitoa

Mun faija odotti multa paljon koulun suhteen. Jos kaikki olisi mennyt sen suunnitelmien mukaan, mä juhlisin nyt omia ylppäreitä yhdessä mun pikkuserkkuni Julian kanssa. Mutsia ei kiinnostanut mun koulut, sille tärkeintä kai oli vaan se, että saan elätettyä itseni. Faija on itse insinööri ja mutsi sairaanhoitaja, mutta en mä voinut sille mitään etten mä ollut samanlainen kuin mun veli. Se pääsi suoraan lukiosta yliopistoon, kun mä just ja just selvisin yläasteesta. Kyllä mä seiskan keskiarvolla lukioon pääsin kuin pääsinkin sisään. Ajattelin, että sisään pääseminen oli isoin haaste, mutta sitten tajusin etten päässyt kursseista läpi edes toisella yrittämällä, niin mä päätin luovuttaa.

Mä lopetin lukion toisella vuodella, vanhojentanssien jälkeen. Seuraavana syksynä astuin amiksen ovista sisään ja olin luokkani yksi vanhimmista. Muut olivat kuusitoista vuotiaita ja mä olin täyttämässä kahdeksantoista sinä syksynä. Muut vanhemmat oppilaat olikin sitten ylioppilaspohjalta.

"Mitäs Mira?" hätkähdin ajatuksistani kun Julian pikkusisko Jenna istui viereeni sohvalle.

"Mitäs tässä, oottelen iltaa, et pääsis jo eroon tästä ahdistavasta mekosta ja pääsen ton siskos kaa baariin", naurahdin ja Jenna tönäisi mua kylkeeni leikillään.

"Ihme alkoholisteja molemmat", se naurahti. En mä oikeasti edes tykännyt käydä baareissa, mutta just nyt teki mieli vetää perseet ja nollata aivot taas yhden lukuvuoden päätteeksi.

"Äläs nyt, sä et tajuu vielä näistä asioista mitään, oot vasta kolmetoista", sanoin ja pörrötin tytön vaaleita, olkapäille ylettyviä hiuksia.

"Hei älä!" se huudahti ja alkoi asettelemaan hiuksiaan paremmin.

Ovikello soi tiuhaan tahtiin ja Julia kilisteli jokaisen vieraan kanssa. Se oli aika kiireinen kun piti vaihtaa kuulumiset jokaisen vieraan kanssa ja kertoa tulevaisuuden suunnitelmat. Nimittäin sen, että Julia muuttaa elokuussa Australiaan vuodeksi ja mä olin siitä aika harmissani, koska jään Suomeen ihan yksin. Tai oli mulla koulussa kavereita, mutta Julia oli kuitenkin mun paras kaveri. Kyllä mä silti yritin olla iloinen sen puolesta.

Julia oli suoriutunut lukiosta erinomaisesti. Mitä nyt papereissa komeili kolme ällää, muutama stipendikin lähtenyt matkaan ja koululta tullessaan sillä oli jo sylillinen ruusuja.

Ovikello soi taas ja tällä kertaa sieltä tuli tuttuja sisään. Mun isä, Antti ja isoveli, Lauri. Mun isä ja Julian isä olivat serkkuja. Me oltiin tunnettu ihan mun syntymästä asti ja ollaan aina oltu tosi läheisiä.

Me pienenä tehtiin hiekkakakkuja hiekkalaatikolla ja kerran se päätyi siihen, että mä sain loistavan päähänpiston ja me syötiin meidän tekeleet. Illalla mä olin valittanut vatsakivuista ja lopulta meidän vanhemmille selvis mitä me oikein oltiin tehty meidän taloyhtiön hiekkalaatikolla. Ala-asteikäisinä me oltiin kahdestaan muutama tunti Julian kotona, kun porukat meni teatteriin. Ne kai luottivat meihin, ainakin ennen sitä iltaa. Meille tulikin sitten kamala makeannälkä ja me etsittiin tietokoneelta helpon suklaakakun resepti. Tehtiin taikina ja kaadettiin se vuokaan. Sitä me ei tajuttu, että vuoka oli aivan liian pieni ja piripintaan täytetyn vuuan sisältö valui uunin pohjalle. Se haju oli ihan hirveä kun me paniikissa yritettiin raaputella mustaa palanutta taikinaa uunista, kuitenkin huonoin tuloksin. Sen jälkeen meitä ei taidettu jättää kahdestaan kotiin kun ehkä vasta kun oltiin jotain seitsemäntoista, tai mä taisin olla vielä kuusitoista kun se oli vielä kesää. Ja sillonhan me vedettiin ensimmäiset kännit yhdessä. Julialle se oli eka kerta, mut mäkään en ollut juonut sit yläasteen jälkeen. Me oltiin saatu joku Julian abikaveri hakemaan meille pari sixpackii siideriä ja pullo valkoviiniä. Me ei sit tiedetty, että molemmilla oli paska viinapää ja se viini nousi Linnanmäen Raketin lailla molempien päähän. Yöllä molemmat sitten oksensi vessaan. Julialla taisi vielä mennä ohi vessanpytyn ja aamulla me sit jynssättiin vessan lattiaa ja seinää kauheessa darrassa.