Love Maze

3. luku - Nahkatakkinen tyttö

Nahkatakkinen tyttö

Puoli yhden aikaan mä saavuin Jumbolle ja suuntasin siitä sisälle Prismaan. Mut opastettiin henkilökunnan pukuhuoneisiin ja valmiiksi nimikoidussa kaapissani oli Prisman vihreät työpaidat. Vaihdoin ne päälleni ja pukuhuoneen ulkopuolella mua odotteli kiharahiuksinen, ehkä suunnilleen veljeni ikäinen, nuori mies.

"Moi, oon Mikko ja mun pitäis perehdyttää sut", se sanoi ja kättelin sen ojennettua kättä.

"Mira", esittäydyin ja lähdin sen perässä myymälän puolelle.

Se selitti mitä muuta kassan lisäksi mun työnkuvaan kuului ja sanoi ettei tämä mitään rakettitiedettä ollut. Se lupasi, että oppisin kyllä nopeasti ja niin mäkin myös uskoin. Tänään kuitenkin mulla oli kassavuoro, joten siirryttiin kassoille päin.

"Osaathan sä nyt käyttää sitä kassakonetta?" Mikko kysyi kun oli perehdyttänyt mut tulevaan työhöni.

"Enköhän", nyökkäsin ja istahdin kassan taakse tuolille.

"Aina voit pyytää apua ja mä oon tän päivän tossa vastapäisellä kassalla, jos tulee kysyttävää", se sanoi hymyillen ja jätti mut kassalle ja meni avaamaan vastapäisen kassan.

Mun eka työvuoro oli tietenkin iltavuoro jolloin oli kiireisintä näin maanantaisin. Opin kyllä nopeasti kassan käytön, mutta pienen paineen alla virheitä saattoi tulla. Avasin kassan ja melko nopeasti siihen muodostui jono.

Mun työvuoro loppui illalla kymmeneltä ja lähdin pukuhuoneen kautta bussipysäkille. Kahdeksan tunnin vuoro sai musta puristettua kaikki mehut. Istuin bussin penkille väsyneenä ja onneksi matka ei kestänyt kuin vartin. Kotiin päästyäni heitin avaimet eteisen pienelle pöydälle ja jätin kangaskassini naulakkoon. Laitoin pienessä keittiökomerossa teeveden porisemaan ja avasin hiukset ponnarilta.

Rakastin rauhallisia ja rentoja iltoja, kun sai vaan juoda teetä sohvan nurkassa ja katsoa televisiosta hömppää tosi-tv realityä. Silloin sai vaan heittää aivot narikkaan. En mä koskaan kauheesti tykännyt käydä missään baareissa tai bileissä, mutta Julia oli saanut raahattua mut aina mukaansa ties mihin yökerhoihin ja kotibileisiin. Tykkäsin enemmän intiimeistä illanistujaisista pienellä kaveriporukalla. En mä ollut mikään bilettäjä, eikä mua koskaan nähnyt tanssilattialla. En saanut yökerhoissa vietetyistä öistä irti muuta kuin tahmeat kengänpohjat, tyhjentyneen pankkitilin ja aamulla päätä jyskyttävän päänsäryn.

En ollut avannut Instagramia muutamaan päivään ja huomasin vasta nyt, että Mikael oli laittanut mulle seuraamispyynnön eilen. Hyväksyin pyynnön ja seurasin sitä takaisin. Pojan tili oli julkinen ja päädyin selaamaan sen kuvia. Yhdessä kuvassa, mikä oli julkaistu viime talvena, oli Mikael sekä Alexandra. Siinä punapää oli pojan reppuselässä nauraen, iso musta talvitakki päällään ja karvareunuksinen huppu päässään. Se näytti siinä jotenkin erilaiselta kuin viikonloppuna. Sen naurava hymy sai tytön näyttämään entistä kauniimmalta. Punaruskeat hiukset olivat kuvassa vähän lyhyemmät kuin nyt. Napsautin kuvassa olevaa merkintää ja mietiskelin hetken katsoen näytöllä olevaa yksityistä tiliä. Lopulta kuitenkin laitoin seuraamispyynnön.

Viikko lähti hitaasti käyntiin ja päivät tuntuivat samalta. Aamuisin kun heräsin, söin aamupalaa, laittauduin ja hyppäsin bussiin. Työpäivät olivat melko tylsiä, mutta en valittanut kun vihdoin olin saanut työpaikan. Keskiviikkona mä hyllytin ja tein inventaariota, muuten koko viikko meni kassalla. Perjantaina mulla oli tän viikon viimeinen työpäivä. Onneksi tänään oli vaan kuuden tunnin vuoro. Yhdestätoista, iltapäivä viiteen.