5 Luotia || Taekook

19. Älä jätä mua

Osa 19
-Älä jätä mua-

*Jungkook nk.*

Silmäluomet tuntuivat järkyttävän raskailta ja vähän väliä havahduin uudestaan hereille pään kolahtaessa seinään. Siitä on nyt jo varmaan 48 tuntia kun olen viimeksi nukkunut oikeasti. En halua nukahtaa. Joka kerta, kun vajoan unten maille, herään pian hengästyneenä ja kylmästä hiestä märkänä kauhukuvaan veressä makaavasta Taehyungista. Ylirasittunut mieli luo jatkuvasti painajaismaisia kuvitelmia verkkokalvolleni. Pelkään jatkuvasti sitä hetkeä, kun joku tulee sanomaan että Kim Taehyung on kuollut. Se kummittelee mielessäni jatkuvasti. En oo koskaan ollut näin peloissani.

Olen ollut täällä sairaalassa nyt jotain neljä päivää enkä vieläkään ole saanut nähdä vilaustakaan Taehyungista. Pari leikkausta oli tehty ja lisää oli tulossa, mutta mulle ei vieläkään olla kerrottu mikä on tilanne. Se on edelleen teho-osastolla eikä sitä saa vielä nähdä. Jimin myös.

Vähän väliä joku lääkäri tai hoitaja pysähtyy juttelemaan tai kehottaa vain lähtemään kotiin, mutta mitä ne mun elämästä tietää. Eihän mulla ees oo elämää ilman Taee.
Nyt vasta oon älynnyt miten turhaa kaikki oli ennen kun tapasin Taen.
Mun elämä sai merkityksen sinä päivänä, kun tapasin sen ensimmäisen kerran.

"Hei, etkös sinä oo istunu siinä jo useemman päivän?" Kysyi joku näpsäkän näköinen nuori sairaanhoitaja.

"Jooh, niin kai. Paljonko kello?" Olin ihan sekaisin vuorokauden ajoissa.

"11 aamulla. Oot kyllä ihan zombin näkönen. Menisit kotiin nukkumaan."

"En mä voi... ennenkun nään Taen"

"Niimpä niin" tuo lähti jatkamaan askareitaan.

Olin epätoivon lannistama. Tuntui hermoja raastavalta, kun en voinut tehdä mitään muuta kuin vain odottaa. Mitä mä sitten odotin? Sitä että se herää? Mutta entä jos se ei...

Joku vanhempi mieslääkäri asteli käytävää pitkin ja pysähtyi luokseni. En kiinnittänyt tuohon mitään huomiota, enkä aluksi edes huomannut tuon puhuvan minulle.

"Ai häh?" Sanoin vain hämmentyneenä. Taasko joku kehottaa mua menemään kotiin? En vitussa.

"Sähän halusit päästä katsomaan Kim Taehyungia? Jos kerran omainen oot niin nyt pääsisi katsomaan. Potilas on edelleen tajuton ja tila on epävakaa, mutta sulle taitaa riittää ihan vaan nähdä se"

En voinut uskoa korviani. Unen puutteen takia kestikin aika kauan älytä mitä se just sanoi. Siis... mä nään Taen?

"Missä se on?" Hyppäsin äkkiä tuolilta ylös.

"Huone 322, yläkerrassa"

Sen enempää en jäänyt odottamaan. Ryntäsin yläkertaan ja etsimään sitä huonetta.

Ovella jouduin vielä hetken kasaamaan itseäni enne kuin astuin sisään, etten olisi vain ihan hysteerisenä pamahtanut sinne huoneeseen. Se tästä vielä puuttuiskin että hysteerisyydellä aiheuttaisin Taelle jonkun sydänkohtauksen. Vedin oven hitaasti auki, mutta niinkuin arvata saattaa, en voinut hillitä valtavaa tunteiden purkausta, joka ryöppysi sisältäni kuin hyökyaalto. Hetkeksi tauonnut kyynelten virtaus jatkui nyt entistä armottomampana. Onneksi huoneessa ei ollut hoitajia.