New life (in Finnish)

Koulu

Mummin auto parkkeerasi tielle ison linna eteen, tai no ainakin se näytti linnalta.

"No, niin siellä onkin jo joku sinua vastassa," mummi sanoi hoputtaen minua ulos.

Minun oli pakko lähteä ulos autosta ja ottaa tavarat. Seuraava asia sen jälkeen, kun olin laittanut peräkontin kiinni, oli mummi kaasuttamassa pois. Jäin katsomaan mummin perään ihmeissäni. Mikä kiire sille nyt yhtäkkiä oli tullut?

Käännyin katsomaan taas uutta kouluani ja näin porttejen avautuvan. Niistä astui tälle puolelle viiden hengen poikaryhmä. Toivoin hartaasti, että he tulisivat auttamaan minua tavaroiden kantamisessa.

Enkä toivonut turhaa, sillä minut huomatessaan pojat lähtivät kevyeen juoksuu. Katselin poikien juoksua. Kolmella heistä oli ruskeat hiukset, yhdellä mustat ja yhdellä vaaleat.

Yhdellä ruskea hiuksisellä oli hassut kiharat ja toisilla lyhyehköt melko suorat hiukset. Musta hiuksisella oli melko pitkät kivalla ponnarilla olevat hiukset ja vaalea hiuksisella oli aika tavallinen poika tukka niin kuin niillä kahdella ruskea hiuksisellakin.

Pojat olivat melkein luonani ja he hidastivat vauhdin kävelyyn.

"Hei, ootko sä se uus oppilas?" kysyi kihara hiuksinen poika, jonka vihreät silmät huomasin vasta nyt.

Oikeasti olisihan minun ne pitänyt nähdä ne olivat niin vihreät, että voisi luulla tuon pojan pitävän piilolinssejä.

"Joo, niin kai mä olen. Se uusi oppilas," sanoin hymyillen hieman alakuloisesti.

"No, sitte me ollaan oikeessa paikassa," sanoi toinen niistä ruskea hiuksisista pojista, joiden hiukset olivat melko normaalit.

Hänellä oli lämpimän ruskeat silmät, joilla hän katsoi minun harmaita silmiä uteliaasti.

"Joo, hei, tarviitko apuu noitten kamojen kans, ku me ollaa tääl vähän niiku sitä varten," sanoi nyt vuorostaan vaalea hiuksinen poika.

"Öh.... no joo. Kiitos. Mä oon Annabelle," kerroin.

Sain vastaukseksi kantoapua ja vielä kaiken kukkuraksi pojat näyttivät mimulle huoneeni, jonka jälkeen he lähtivät esittelemään minulle koulua.

"Heeiiii..... tyypit me ollaan kokonaan unohettu esittäytyy," sanoi se kihara päinen poika.

"Olen Zayn," sanoi musta hiuksinen poika  vieressäni.

"Joo, sori oikeesti, sun ois pitäny sanoo jotai, mutta Louis," sanoi ruskea hiuksinen, sinisilmäinen poika.

"Liam," kolmas ruskea hiuksinen poika sanoi.

"Niall," sanoi vaalea hiuksinen ja lopuksi:

"Harry," sanoi se kikkarapää, joka oli huomannut, etteivät he olleet esittäytyneet.

"Ja me ollaan, parhaan näköset jätkät, ketä tuut ikinä näkemään," lopetti Louis.

Nauroin heille. Herranisä, oli Australiassa ollut erittäin hyvän näköisiä poikia, mutta kieltämättä, heistä jokainen oli hyvän näköinen omalla tavallaan.

Pian he kuitenkin jättivät minut huoneeni eteen valmistautumaan illalliseen, joka oli jokaisella samaan aikaan. Toivoin heidän istuvan kanssani, vaikka en ollutkaan suosittu tai kaunis, mitä he kaikki näyttivät olevan ja pukeuduin koulupukuuni.

Olin saannut tietää, että puolet koulusta oli makuukammareita ja, että tällä hetkellä ei ollut ketään kenen kanssa jakaisin huoneeni.

Huone oli melko iso, pelkistetysti sisustettu, jossa oli kolme sänkyä, kolme ikkunaa, kolme tuolia, kolme yöpöytää ja yksi kunnon pöytä jolle oli oma tuoli. Jokaisessa sängyssä oli katos, josta roikkuivat verhot. Huoneessa oli myös kaksi ovea, joista toinen johti ulos ja toinen vessaan.

Katsoin herätyskelloa, joka oli asetettu pöydälle ja tajusin, että olisin pian myöhässä, jos en lähtisi.

Kävelin summa mutikassa siihen suuntaan, missä uskoin ruokasalin olevan, koska luonnollisesti pojat olivat unohtaneet näyttää sen ainoan paikan, jota tänään tarvitsisin huoneeni lisäksi.

Pian löysinkin itseni keskeltä ihmisvirtaa, joten lähdin kävelemään samaan suuntaa heidän kanssa. Tulin viimeisten joukossa sisään saliin, enkä voinut olla ihmettelemättä sen suuruutta.

Näin Louisin ja Harryn viittovan minulle, joten lähdin kävelemään sinne päin. Mutta tietenkin minun tuurillani en katsonut eteeni ja kaaduin rähmälleni, jonkun tytön eteen.

"Katsoisit vähän, minne kävelet," tyttö sanoi katsoen minua nenänvartta pitkin.

Katsoin alas häpeissäni, mutisin anteeksi pyynnön ja jatkoin matkaani itku silmässä.

"Ootko hei ihan kunnos?" kuulin Harryn kysyvän minulta, kun istuin tämän viereen.

Joten nyökkäsin ja vedin naamalleni parhaan tekohymyni ja nostin katseeni lattiasta Harryn huolestuneisiin vihreisiin silmiin. Huolestunut ilme ei kuitenkaan lähtenyt Harryn kasvoilta.

"Oikeesti mä oon ihan kunnossa," sanoin vetäen hymyä vielä tiukemmin kasvoilleni.  

"No miks sun vanhemmat lemppas sut tänne," kysyi Liam.

Olin selvästikin sellaisessa koulussa, johon lapset jätettiin, ettei tarvitse itse pitää heistä huolta. Minun vanhempani olivat pitäneet minusta huolta aina, he eivät edes olleet koskaan unohtaneet mitään minuun liittyvää.

Hymyni lähti valumaan kasvoiltani, en voinut sille mitään ja aloin itkeä. Pojat katsoivat minuun kummissaan ja arvatenkin. Eiväthän he voinneet tietää, että vanhempani olivat kuolleet ja mummini ei halunnut minua hoidettavakseen.

"Ei ne lempannu mua. Ne rakasti mua melkeen liian paljon. Mä olin ainut lapsi ja sit ne kuoli pari viikkoa sitte ja nyt mä oon tääl, jossain perseenreijäs, jonne mun mummi mut lemppas ja kaikki mun kaverit jäin Australiaa," kerroin pojille takerrellen sanoihin, jotka toivoin voivani pitää sisällä.

Ilmeet poikien kasvoilla vaihtelivat järkyttyneestä, huolestuneeseen ja melkein kaikkeen siltä väliltä. Lopulta, kun olin saanut kerättyä itseni kasaan hymyilin pojille anteeksi pyytävästi ja tietenkin pyysin anteeksi, johon he vastasivat, ettei se haitannut ollenkaan.

Onnekseni pojat saatoivat minut takaisin huoneelleni varmaankin miettien, että olin tehty vaahtokarkeista, koska olin purskahtanut itkuun heti ensimmäisellä ateriallani täällä. Kysyin myös pojilta, milloin saisin lukujärjestykseni ja kuka veisi minut luokkiin, etten eksyisi.

"No me voidaan opastaa sua aina, kun meil on sama tunti ja jos Liam vois, vaikka puhuu reksille, et se laittais sut meijän jonkun kanssa ain samalle tunnille, et sä et eksyis," Harry sanoi silmät oudosti kiiltäen. Sitten olimmekin jo ovellani, joten hyvästelin pojat ja menin nukkumaan.

Okay, nyt kerron et tää on täysin keksitty tarina, nii antaisin infoo et 1D on vaa laitettu samaan aikaan tohon kouluu, eli riippumatta ikä erosta ne on samalla luokalla ja noihin aikoihin, mihin tää perustuu nii ne on nuorempii, ku nyt ja on tos koulus vikaa vuotta. Ja ne siis on samalla luokal Annabellen kans ja niiten kampaukset ja tyyli on ihan mun päästä vedetty, että ei ole mitään tekemistä oikeiden poikien kanssa. Siis viellä uudestaan en kirjoita näistä pojista täysin samallaisia, kun ne on oikeesti, joten älkää syökö älkääkä tappako. Ja nyt kiitän viel niitä ketkä on jaksanu lukee tän mun tunteitten palon tästä lopusta. Kommentoikaa ja äänestäkää, jos tykkäätte.
Julia kiittää ja kumartaa! ;)