New life (in Finnish)

Ruokaa ja uusia tuttavuuksia

Taas saitte kuvan Candice Accolasta, koska mä vieläki kuvittelen Annan vähä sen näköseks!:)

Aamulla heräsin hymy huulillani. En ollut herännyt painajaisiini yhtään kertaa viime yönä. Tämä oli ensimmäinen yö, kun niin kävi vanhempieni kuoltua. Uusi koulu ei vaikuttanut minuun ainakaan vielä pahasti tai masentavasti. Itse asiassa minulla oli kerrankin, joitain tuttuja ensimmäisen päiväni jälkeen. Tietysti minun oli pitänyt herätä aikaisin, mutta olin pistänyt herätykseni heiman liian aikaiseen, että saisin levätä hiukan ennen, kun nousisin.

Nousin ylös ja kävelin vessaan, jossa koin järkytyksen. Tavallisesti tottelevaiset vaaleat suorat hiukseni olivat suurilla korkkiruuvi kiharoilla. Mitä oli tapahtunut, olin aina pitänyt suorista hiuksistani, koska kiharat menevät helposti pilalle, kun niitä harjaa. Jaa, no ehkä tämä koulu ei ollutkaan niin hyvä paikka, jos tälläistä tapahtuu useastikkin. Muuten näytin olevan ihan hyvässä kunnossa, joten huuhdoin kasvoni kylmällä vedellä ja kuivasin ne pehmeään pyyhkeeseen. Sipaus meikkivoidetta, puuteria ja ripsiväriä ja näyttää jo paremmalta. Sitten sujahdan koulupukuuni ja lähden ruokasaliin päin.

Silloin, kuten yleensä, kun joku jännittää minuun iski pelko, etteivät pojat haluasikaan istua tänään minun kanssa tai he eivät huomaisikaan minua tai, ettei Liam ollutkaan puhunut rehtorin kanssa. Kamalaa, mutta onnekseni aiheetonta, sillä pojat istuivat jo odottamassa minua samassa pöydässä, kun eilen. Kävelin hymyillen eteenpäin, kunnes näin sen eilisen tytön katsivan minuun murhaavasti, ruskeilla pelottavan määrätietoisilla silmillä. Katsoin tyttöön kauhun vallassa ja melkein pysähdyin. Eihän hän voinnut vihata minua, eihän? Hän ei edes tuntenut minua, hän oli hädin tusikin nähnyt minut ja ny hän jo vihasi minua. Uusi elämäni tässä koulussa alkoikin toosi hyvin. Kävelin vain eteenpäin, enkä katsonut tyttöön enää uudestaan.

"Huomenta päivänsäde," kuulin Harryn sanovan hymyillen takaani. Käännyin ja mietin, miten en ollut huomannut, ettei Harry ollutkaan pöydässä muitten kanssa. "No, huomenta metsänpeikko," sanoin puolestani irvistäen. Harry irvisti minulle takaisin ja lähti vetämään minua ihmisjoukon ohi kohti pöytäämme. "No, mikäs ton uuden hiustyylin kanssa, onks ne normaalisti noin, vai ootko kihartanu ne?" Harry kysyi, kun olimme melkein pöydässä. "Itse asiassa, mä en tiiä, mikä niil on, ne on normaalisti aina suorat," vastasin Harrylle, joka katsoi minuun kummastellen, mutta nyökkäsi sitten kertoakseen ymmärtäneensä.

"Haluutteko kertoo, kuka se tyttö oli, jonka eteen mä eilen kompastuin?" kysyin, koska halusin toki tietää, mikä hänellä oli minua vastaan. "Yks sä et kompastunu ja kaks se on tän koulun pääpiru Emma Stone. Hyvän näkönen, mutta sisimmiltäänkin paha, isolla peellä," Louis selitti minulle. Katsoin kummastuneena Louisiin. "Louis, miten niin mä en kaatunu?" kysyin, koska omasta mielestäni, mä kyllä kaaduin. "Ne kamppas sut, koska sä oot meijän kaveri ja sä voit kyl sanoo vaan Lou," Louis sanoi. "Joo, meil ei mee pirujen kaa hyvin, koska tää yks idiootti meni ja ärsytti niitä," Liam sanoi osoittaen Harryä, joka yritti näyttää mahdollisimman enkelimäiseltä. Katsoin poikiin syyllistävästi ja aloin nauraa. Näitten jätkien kanssa oli hauskaa ja melkein liian rentoa. "No, niin ennen, kuin te kaikki pidätte mua hulluna, haluisin kysyy jotain. Mikäli se herrasväelle sopii," lausahdin kuulostaen vanhalta äidinkielen opettajaltani. "No anna tulla vaan!" Zayn yllytti minua, joten päätin, että mennään sitten syteen tai saveen, mutta mennään eikä meinata. "Mikä on teijän suhtaituminen tähän kouluun ja miks just Liamin piti puhuu reksille?" kysyin rohlaistuneena. Miksi heille oli niin helppo puhua? Minusta tuntui, kun olisin voinnut kertoa heille, mitä tahansa aivan, mitä tahansa. "Ekakski me ei olla hikkejä, mutta jostain kumman syystä, silti me saadaan ihan hyvii numeroit, tokakski tää koulu on perseestä ja kolmanneks Liam on meijän porukan ainut wanna be hikke, mut se ei oikeen onnistu siinä hyvin, koska me yllytetään se mukaan kaikkeen kivaan. Plus Liamil on hyvät välit reksin kans," sanoi Harry niin tyhjentävästi, etten keksinyt mitään kysyttävää, enää tuosta aiheesta. "No, entäs sä, minkälainen ihminen sä oot, mitä mieltä oot täst koulust, miks sä tulit just tänne ja kuka sä oot?" kysyi Liam. Pidin tästä tutustumis tuokiosta ja toivoin sen kestävän vielä pitkään. "No, siis mä alotan nyt iihan alusta, että sittenpähän tiedätte, kuka mä oon. Eli, siis oon Annabelle Sommers, tuun Autraliasta, Sydneystä, mul on vähän sukulaisii ja ykskään niistä vähästä ei asu Australiassa, joten mut lempattiin tänne ja mul oli paljon kavereit, joihin mä en enä oikee pidä yhteyt ja mä asuin kerrostalossa ja mul oli oma huone, kylppäri, vaatehuone ja semmonen outo parvi hommeli, joka oli kokonaan sänkyy. Mä oon outo ihminen, joka ei yleensä saa ollenkaa kavereit tai vedä katsoita puoleensa eli siis oon aika näkymätön,"

Harryn nk.

Näkymätön sanoiko Annabelle näkymätön? Herran jestas, oliko hän koskaan katsonut peiliin? Meillä poikien kanssa oli hieman eri näkemys asiasta. Olimme jutelleet huoneessamme varmaan kahteen siitä, kuinka kaunis ja huomaavainen ja täydellinen Annabelle oli. Katsoin Annabellen sinisiä silmiä ja yritin pysyä mukana siinä, mitä tämä oli kertomassa. "En oo mitenkää paha hikke, koska oon laiska, enkä jalsa koskaan lukee, mut usein opet pitää mua jonain pyhimyksen, ku saan tosi hyvii numeroit,. Jaaa.... tää koulu on ihan ookoo, mut enemmän mä tykkäsin mun vanhast koulust, mut te ootte saanu mut, tuntee itteni tervetulleeks ja kiitos siitä. Tulin tänne, koska mua ei otettu muualle näin lyhyel varotus ajal," Annabelle päätti pitkäb phuheensa ja joi hieman appelsiinimehua lasistaan. "Hei, voiks sua sanoo vaa Annaks?" Niall kysyi suu niin täynna ruokaa, että ihmettelin, miten sieltä kuului ääntäkään. Annabellen silmät muuttuivat vihaisen järkyttyneeksi ja katsoin häntä kummastellen. "Ei, ei missään nimessä," hän sanoi vakavana ja me kaikki katsoimme häntä erittäin hämmentyneinä. Hän alkoi tietenkin nauraa ja sanoi, että totta kai häntä sai kutsua Annaksi ja, että häntä saisi kutsua, vaikka kakka kikkareeksi, jos siltä tuntuisi.

Hymyilimme, nauroimme ja kerroimme asiota toisitamme Annalle, koska hän ei niitä tiennyt. Annakin kertoi uusia asioita, itsestään meille, sitä mukaan, kun me niitä kysyimme. Pian tunsimmekin toisemme jo hyvin ja meillä oli jo muutama inside juttukin. Tämäkaikki ilo tietenkin loppui, kun neiti "olen paras historian opettaja, jonka koskaan näätte" Clarkson tuli tuomaan lukujärjestyksemme ja käski mennä tunnille.

Julia taas kiittää ensikski kaikkia ketä lukee tän, kaikkia mun kavereita ketä ei tyrmänny mun ideoita ja kaikkia niitä ketä uskaltaa kommaa tai äänestää. Muutenkin ootte rakkaita kaikki ketä luette tätä ja jos tykkäätte nii vinkatkaa kavereillekki, koska tiiän et ainaki puolet ficeist, mitä ite oon lukenu on tullu ehdotuksin mun kavereilt. Ja ootte ihanii,vaikka ette kommentoiskaa tai äänestäis (jota tietenkin toivon). Ja siis saa äänestää ja kommentoida ja mä arvostaisin sitä tooosi paljon. Plus mun pitäis olla nytki harjottelee hissan kokeesee, mutta kun mun oli ihan pakko kirjottaa ees vähän. Tää on ihmeen addiktoivaa, tää kirjotus. Suosittelen kokeilee. Veilä loppuun kiitos ja kumarrus niille ketä luki taas tän mun tunteiden palon. ;)