Silent

7

Park Jimin

Heräsin aikaisin aamulla. Yoongi nukkui vielä vieressäni. Silitin hänen hiuksia. Olin todella vihainen sille miehelle. Kenelläkään ei ole oikeutta hermostua toiselle tuollaisesta. Ei hän voi sille mitään, ettei hän pysty puhua vielä kunnolla. Haluaisin vain löytää tuon miehen ja... rauhotu jimin rauhotu. Katsoin yoongin kasvoja. Se rauhoitti minua. Aina, kun olen surullinen, vihainen tai panikoin, tuon pojan näkeminen ja kuunteleminen rauhoittaa minua. Yoongi liikahti vähän. Hänen t-paita liikahti näyttäen yoongin vaaleaa ihoa. Otin paidast kiinni ja olin laittamassa sitä takaisin ihon eteen, vaikka rakastankin nähdä hänen vaalean ihon. Näin jotain lilahtavaa hänen iholla. Nostin paitaa enemmän ja näin valtavan mustelman. Oikeastaan valtavan mustelman ja monta pienempää mustelmaa.

"Yoongi." Sanoin ja pussasin hänen poskeaan. Koitin herättää hänet ja onnistuinkin siinä.

"H-huo-men...ta." Hän sanoi.

"Mistä noi mustelmat on tullu?" Kysyin häneltä. Yoongi katsoi omaa kylkeään.

*

Kävelin kassalle ja myyjä tervehti minua pirteästi.

"H-he-i." Vastasin hänelle. Myyjä koitti kysyä jotain ja änkytin parhaani mukaan hänen kysymyksiin. Myyjä oli ihan mukava.

"Voitko nyt vaan mennä vitun vammane?" Takanani oleva mies kysyi kovaan ääneen. Maksoin ostokseni ja menin pakkaamaan.

"Mikä totaki vaivaa? Eikö oo oppinu puhumaan tai jotain?" Mies sanoi myyjälle. Myyjä ei vastannut mitään.
Tuijotin miestä hetken.

"Mitä sä siellä tuijotat va..."

"Kiitos vaan, mutta älä puhu toisista asiakkaista pahaa." Myyjä sanoi.
Olin todella kiitollinen hänelle. Lähdin kaupasta ja tuo mies seurasi minua. En ymmärrä mikä ongelma hänellä oli, mutta hän töinäisi minua niin, että kaaduin. Hän alkoi potkimaan minua.

Hän lähti ja joku mummo tuli auttamaan mua. Sitten se siinä hetken kertoi jotain tarinoita.

*

Yoongi kertoi kaiken. Olin todella järkyttynyt. Miten joku voi tehdä tuollaista. Tuo poika on kokenut liikaa huonoja asioita elämässään. Sentään se kiltti mummo oli tullut auttaman häntä.

Halasin häntä ja annoin pusuja hänen kasvoille. Sain hänet hymyilemään.

Puhelimeni värähti ja avasin sen. Sain viestin sedältäni. Yoongi tökkäisi poskeani hänen sormella ja katsoi minua kysyvästi.

"Mun vanhemmat sano sedälle, että mun pitää lähtee täältä." Kerroin.

Olimme molemmat tottuneet jo yhdessä asumiseen. Emme voi enään nähdä toisiamme joka päivä. En voi katsoa tuota söpöläistä milloin haluan. En voi suukottaa häntä enään koska tahansa lohduttaakseni häntä.

"Mä oon pahoillani." Sanoin hiljaa. Yoongi pudisteli päätään. Ymmärsin mitä hän halusi kertoa.

"Et sä voi sille mitään. Tää ei oo sun syytä. Älä syytä itteäs."
Näin nuo sanat hänen silmistään.

"Mä tiedän, mut silti." Sanoin. Yoongi laittoi päättäväisesti kätensä poskiini ja suuteli minua.

"Mä tiiän, että me nähdään vielä ja tosi usein, mutta... kun me ei asuta yhessä ja..." selitin suudelman jälkeen.

"Yoongi missä sun äiti on?" Tae huusi jostain.

Tosiaan sitä naista ei ole näkynyt.