New life (in Finnish)

Painajainen

Kello soi ja opettaja päästi meidät sisään. Otin Niallia kädestä kiinni, koska en halunnut eksyä luokassa. Luokka oli aivan valtavan kokoinen, koska kaikki viimeisen vuoden oppilaat kävivät samoilla kemian kursseilla samaan aikaan.

"Hei, olen uusi kemian opettajanne  Sophia Stone ja pyytäisin teitä nyt hakemaan täältä uudet kirjanne ja jäämään seisomaan tänne aivan eteen," sanoi opettaja.

Miksi juuri minulle täytyi käydä näin? Juuri uuden vihamieheni äiti oli töissä koulussani ja ainoana mahdollisena sen aineen opettajana. Vuosi tulisi olemaan täynnä kidutusta. Hain kirjan ja asetuin seisomaan luokan etuosaan.

"Eli siis minä jaan teille nyt parit, niin kuin teen ennen joka tuntia," Sophia sanoi ja minä..... minä olisin tahtonut kuolla, koska joutuisin aivan varmasti Emman pariksi jossain vaiheessa.

"No niin, olen kirjoittanut jokaisen nimen tälläiselle paperille, jotka joku onnekas saa nostaa ylös tästä pussista parittain. Emma kulta tuletko?" Sophia selitti.

Emma käveli oma hyväisen näköisenä kohti rumaa pussukkaa ja otti sieltä kaksi ensimmäistä lappua.

"Annabelle Sommers ja Harry Styles," Emma sanoi tunteettomalla äänellä.

Kävelin Harryn luo ennen kun kukaan ehti sanoa mitään ja halasin tätä. Oliko se onni, joka antoi Harryn parikseni? Sitä en tiedä, mutta se joka sen teki, olin kiitollinen.

"No eikös mennä... pari?" Harry kysyi naureskellen.

"Joo varataan parhaat paikat, ennen kun kukaan kerkee sanoo kärpästä," vastasin nyökytellen.

Muilla pojista ei näyttänyt olevan niin paljon onnea, sillä Zayn sai parikseen jonkun punahiuksisen tytön, joka yritti selvästikin vajota maan alle, Niall jonkun lyhyen ruskea hiuksisen pojan, joka ei näyttänyt tietävän mitään kemiasta, Louisilla meni ihan hyvin jonkun gootin kanssa, heillä näytti kokeet onnistuvan ja Liam oli saannut parikseen itse pääpirun Emman, joka ei keskittynyt työhön ollenkaan, vaan lähetteli minua kohti murhaavia katseita.

"No miten teidän työnne edistyy?" kysyi opettaja Stone, joksi Sophia oli pyytänyt meidän kutsuvan itseään.

"Itseasiassa, tämä menee ihan hyvin. Me ollaa kohta jo saatu, kaikki vesi pois täst limsast, opettaja Stone," sanoin hymyillen, koska halusin tehdä tähän mahdollisimman hyvän vaikutuksen, ennen kun Emma kerkeäisi myrkyttämään tämän mielen. Opettaja nyökkäsi ja jatkoi matkaa.

"Mistäs se tuli?" Harry kysyi nauraen vieressäni.

"No, mä tiiän et Emma aikoo myrkyttää ton mielen sillä kuinka paska mä oon, niin mä päätin tehdä ensin hyvän vaikutuksen," sanoin, ihan kuin asiaan ei olisi ollut muutakaan vaihtoehtoa.

"Musta tuntuu ettet sä muita vaikutuksia, kun hyviä," Harry sanoi haaveillen.

"Mitä?" kysyin nauraen Harryltä.

"Sanoinks mä jptai? En mun mielest sanonu," Harry sanoi ja alkoi kutittaa minua.

"Okei, okei, rauha! Sä et sanonu mitään," sanoin ja sanani vaikutti välittömästi kutitus loppui ja näin Harryn virnistelemässä itsevarmasti vieressäni valkoinen labratakki ja hassut suojalasit päällä.

Yritin keskittyä tuntiin, mutta siitä ei tullut oikein mitään. Selvisin tunnin loppuun asti juuri ja juuri, mutta selvisin. Olin juuri kerennyt tuulettaa, kun: "Annabelle Sommers. Tänne takaisin luokkaan heti," käännyin heti takaisin luokkaan, jota ennen kerkesin kuitenkin katsoa poikiin apua pyytäen, johon pojat vastasivat vilkuttamalla hymyillen samalla.

"Niin, opettaja Stone?" kysyin enkelimäisesti aivan, kun en tietäisi, miksi minä ja Emma olimme täällä.

"Sinähän olet uusi oppilas?" opettaja kysyi. Nyökkäsin.

"No, mitä sanoisit jos Emma voisi näyttä sinulle paikkoja ja viedä sinut turvallisesti tunneille parin ensimmäisen kuukauden ajan, koska ne nuoriso rikolliset joiden kanssa nyt liikut, eivät tee hyvää numeroillesi," opettaja totesi. Se ei ollut kysymys, joten en voinut kieltäytyä.

Emma lähti johdattamaan minua ulos luokasta. Jouduin keskelle kloonilaumaa, enkä nähnyt ulospääsy tietä. Koko päiväni oli pilalla.

Harryn nk.

Annabelle oli kaunis, jopa suojalaseissa ja labratakissa. Hänen vaaleat poninhäntänsä laskeutui selälle kuin kaunis vesiputous. Katselin häntä, katselin häntä ja katselin häntä, kunnes pääsimme pois luokasta. Kuulin opettajan huutavan Annan takaisin luokkaan, mutta en pitänyt sitä, niin vakavana asiana, kun minun olisi pitänyt, koska sieltä poistuessaan Anna ei enään vilkaissutkaan meihin.

Seuraavanakin päivänä Anna vain käveli ohitsemme, kuin olisimme ilmaa, hän ei vastannut, kun vilkutimme tai kun puhuimme hänelle. Annasta oli tullut piru, Emman oikea käsi, yhdessä he pitivät huolen, että kaikki tiesivät paikkansa. Olin murtunut, mutten muuttunut.

Kiitos, kaikille äänestäjille, joita oon huomannu tulleen lisää ja kiitos muillekki ketkä on lukenu tätä tarinaa ja sori, ku tost tuli tommonen, mutta te ette tiiä mitä tulee viel käymään ja toivottavasti tykkäsitte. Ja äänestäkää ja kommatkaa! ;)
Julia kiittää ja kumartaa! :)