Luku 13. (Niall)

453 32 0
                                    

Lentoaseman parkkipaikalle päästyämme nostan meidän molempien laukut takapenkiltä ja lukitsen ovet. Lilly yrittää ottaa omaa laukkuaan mutta pidän siitä tukasti kiinni, halusin tehdä tuon puolesta jotain ja ehkä jossain välissä tuo tajuaisi pienten tekojeni tarkoituksen.

"Tiedätkö mitä? Mua jännittää todella paljon, mitä jos mut tunnistetaan", jännitin, en niinkään itseni takia vaan Lillyn. Antaisiko media ymmärtää meidän olevan pari. Lähden astelemaan kohti asemaa, oma laukku olallani ja Lillyn käsissäni. Suunnistamme suurehkon parkkialueen poikki kentän oville ja niistä sisään, luulin meidän käyttäytyvän täysin normaalisti mutta Lilly suunnistaakin infopisteelle. Minulla oli lentoliput ja kaiken piti olla selvillä, mutta ehkä tuolla oli jotain selvitettävää lentoon liittyen. Tuo naputtaa jalkaansa lattiaan ja minä seison jännittyneenä vieressä, mitä teen kun minut tunnistetaan. Toisen tiskin taakse ilmestyy nuorehko miehenalku ja ennen kuin tuo ehtii edes avaamaan luukkua, on Lilly toisessa jonossa ensimmäisenä.

***

Riisun ensin kenkäni, vyöni ja viimeisenä lasini, ennenkuin astelen metallinpaljastimen läpi. Olin vain harvoilla kerroilla joutunut itse kulkemaan tuollaisen läpi, sillä yleensä kuljimme takahuoneiden läpi ja vain tavaramme valaistiin. Kone ei hälytä joten laitan kenkäni takaisin jalkaani sitten vyön ja viimeisenä lasit mitä joudun katumaan heti.

"Voinko mä ottaa yhteiskuvan?"

Tyttö on varmaan kuusitoistavuotias, vaaleahiuksinen, hennosti meikattu ja tuon päällä on minishortsit ja revitty toppi jonka alta pilkottaa neonvihreät rintaliivit. Hymyilen tuolle ja kumarrun hieman kun tuo nappaa meistä pari kuvaa.

"Toivottavasti en ollut vaivaksi ja kiitos ihan mahdottomasti", tuo sopertaa hymyillen, hymyilen takaisin ja katson kuinka tuon selkä katoaa ihmismassaan.

"Mennään", kuulen Lillyn sanovan väsyneellä äänellä ja kun käännyn ympäri, tajuan tuon kantavan meidän molempien laukkuja.

"Mä voin kantaa ne"

"Ei tarvitse"

"Eiku mä haluan kantaa ne"

"Jos joku muukin haluaa ottaa sun kanssa kuvia niin sun on helpompi ilman kantamuksia" Tuon äänensävy pysyy täysin normaalina mutta tuon katseessa on jotain erillaista. Tungen kädet taskuihin ja astelen Lilly vierelläni, tummahiuksisen nuorenmiehen perässä odotustilaa pitkin oikealle portille. Tuo leimaa lippumme vaikka kone ei ole edes saapunut vielä ja opastaa meidät lyhyellä käytävällä sijaitsevan oven eteen.

"Kone tulee noin tunnin päästä ja voitte mennä sinne heti kun saapuvat matkustajat ovat poistuneet. Hyvää matkaa ja muistakaa sulkea tämä ovi kun lähdette", mustahiuksinen sanoo ja avaa oven yhdellä avaimellaan.

"Kiitos hirveästi ja muistetaan"

"Kiitos", kiitän vielä Lillyn kiitoksen jälkeen. Astun pieneen huoneeseen ja suljen oven perässäni. Huoneen seinät ovat valkoiset ja siellä on kolme kahdenistuttavaa valkoista sohvaa, ennen olimme odottaneet lentoja isommissa huoneissa joissa oli vain penkkejä ja penkkejä, tämä oli luksusta verrattuna siihen. Lasken laukut maahan ja näen sivusilmällä kuinka Lilly istahtaa kauimmaiselle sohvalle, emmin hetken ennenkuin astelen tuon eteen ja istahdan lattialle.

"Mun niskat on jumissa, voisitko millään hieroo niitä?"

"En mä osaa", vastauksesta huolimatta tuo laskee jalkansa alas ja siirryn tuon jalkojen väliin. Saatoin olla liian tunkeileva, mutta jos tuo halusi vielä lähteä oli tuolla siihen täysi oikeus.

Värähdän kun tuo laskee viileät kätensä niskalleni, mutten välitä, tuon kosketus sai lämpimät aallot kulkemaan poskiani pitkin. Niskani ei oikeasti ollut jumissa joten hierominen ei oikeasti auttanut mitään, halusin vain olla tuon lähellä.

Niall Horan fanfiction in FinnishKde žijí příběhy. Začni objevovat