muistio

mutta minä hengitän yhä - runo

Mutta minä hengitän yhä
Voimattomana lattialla maatessanikin
Suihkun seinää vasten itkiessänikin
Sormet kurkussa vessanpöntön yllä
Yhä hengitän
Ja vielä selviän.

Savukkeen hehku kutsuu ihoni kosketusta
Ja jokainen suupalallinen tahtoo pakoon
Peiton alla kyyneleet polttavat uriaan
Ja yksinkertaisinkin liike anastaa voimani

Samassa huoneessa päivästä toiseen
Keltaisten valojen lämmössä
Tyhjää jääkaappia keskiyöllä katsoen
Menetän minuuteni pala palalta

Rakkauteni taiteeseen nukutan
Kirjat suljen kyyneleitä niellen
Kynä kädessäni polttaa jähmeitä sormiani
Minulla ei ole mitään annettavaa sinulle

Tähtitaivaan kauniit kuviot iskevät kasvojani
Pienimmäisen kädet ympärilläni kuristavat
Kevätniityn kukat repivät sydämeni irti
Onnentunteelle olen vieras ja uhka

Herään samaan mihin käyn nukkumaan
Elän uudelleen kuin odottaen
Huomennakin herään yhä kuin käyn maata
Olenko nähnyt jo kaiken mitä on?

Mutta minä hengitän yhä
Voimattomana lattialla maatessanikin
Suihkun seinää vasten itkiessänikin
Sormet kurkussa vessanpöntön yllä
Yhä hengitän
Ja vielä selviän.