edes ystäviä?

Pilvien kaunein enkeli

Itkuvaroitus!! Ei herkille. Lukeminen omalla vastuulla!!

~Ivy nk~
"No oliko kivaaa" Eve sanoo vastapäätäni olevalla penkillä. Istumme Even pihan ulkosaunan terassilla. "Oli aika huippua, pakko myöntää" Tokaisen. Tyttö taitaa muistella eilis iltaa, koska hän alkaa melkein nauramaan. "Eve, sä oot mun paras kaveri" sanon tytölle, joka tuijottaa järveä haaveillen. Tyttö nostaa katseensa minuun ja hymyilee "Säki oot Ivy mun parsa kaveri" sanoen. "Parsa?!" tokaisen. "et sit yhtään parempaa ruokaa voinu ees keksiä kun perkele joku kirotoun parsa??" parkaisen. Eve alkaa nauramaan, joka saa myös minut nauramaan. Hetken nauramisen jälkeen saamme viimein naurumme loppumaan ja katsomme molemmat puheliamme. "Ihme parsa" Sanon hiljaa, jonka Eve kuulee ja huomaan tuon huulille tulevan hymyn. "Tajusitko muuten, sä kerroit eilen Alexille tuntees sitä kohtaan" Sanon hetken kuluttua, kun muistan tilanteen. Tyttö nostaa katseensa nopeasti puhelimesta ja sanoo kauhuissaan "Mitenni??! Enhä sanonu??" "Kyllä sanoit, pelattii totuutta ja tehtävää ja kerroit Alexille sen siinä meiän kaikkien kuullen" vastaan nauraen. Tyttö muuttuu punaiseksi ja häpeäväksi. "Täähä se tästä vielä puuttuki" tyttö tokaisee häpeänsä alta.

"Öitä" Eve sanoo ja on menossa omaan huoneeseen. "Eve?" "No?" "Voinko mä tulla sun viereen nukkumaan?" kysyn. "joo, tuu vaa" tyttö sanoo hymyillen ja menee jo edeltä huoneeseen. Minä seuraan tyttöä huoneeseensa.
"Öitä, mä rakastan sua" sanon. "Öitä, mäki rakastan sua" unen peitossa oleva Eve sanoo vieressäni. Voin vain nähdä hymyn tuon huulilla pimeässä huoneessa.

Silmääni paistaa ärsyttävästi auringonvalo. Raotan silmiäni. Enhän minä voinut muistaa, että Even huoneessa aurinko paistaa aina ärsyttävästi suoraan silmiin aamuisin. Käännyn selälleni, enkä näe ketään vieressäni. Paljonkohan kello edes on? Yleensä minä herään ennen Eveä. Katson puhelimeni kelloa 9.30. Silmääni osuu myös päivä määrä, kunnes tajuan. Hitto,tänään on tasan kaksi vuotta siitä, kun Even äiti joutui onnettomuuteen ja menehtyi. Nousen nopeasti sängyltä ylös ja lähden alas etsimään Eveä, joka on luultavasti suremassa äitiään.
Arvasin, tyttö istuu takkahuoneen sohvalla käsissään kuvakansio. Kansiossa on kuvia meistä pienenä ja äitimme. Sitten tulee minun ja Even näköiset tytöt meidän ikäisinä. Mutta ei, ne emme ole me.Kuvassa on minun ja Even äiti. Tytöt hymyilevät kuvassa, joka saa Even huulille pienen ja varovaisen hymyn. "He ovat kuin me kaksi. Erottamattomat" Eve sanoo varovaisen hymynsä alta. Puhelimeeni tulee viesti. Se on äidiltä.
Äiti: Mennäänkö tänään yhdessä syömään ja haudalle Even äidin muistolle.
Minä: Mennään vain, se tekisi hyvää myös Evelle.
Käännyn takaisin kuvakansion puoleen. Vastaan alkaa tulemaan tuttujakin tutumpia kuvia. Kuva edelliseltä päivältä meistä neljästä. Emme olisi ikinä uskoneet silloin että seuraavana päivänä joutuisimme näkemään jonkun meidän kuolevan. Seuraava kuva on otettu juuri ennen onnettomuutta, kun kaikki oli vielä hyvin ja kaikilla oli hauskaa. Tuo kuva alkaa tuntumaan jopa minulla syvällä
kehossani. Se sattuu. Huomaan tytön poskelle tulevan kyyneleen, joten menen lähemmäksi tuota ja halaan häntä takaapäin. Tyttö jatkaa kyyneleistä ja tuskistaan riippumatta kuvien selaamista. Kuva äitinsä arkusta, jota kannetasn kohti kirkkoa. Seuraava ei olekaan kuva, siinä on cd-levy. Eve ottaa levyn ja laittaa sen television levy koteloon (tajuutte kyl) jalaittaa videon pyörimään.

Kaikki kirkossa olevat nousevat seisomaan musiikin alkaessa soida. Katseet kääntyvät ovelle sen auetessa. Siellä tulee kuusimiestä, joista kaksi on omat isämme, kantaen arkkua liinojen avulla. Kaikki katsovat kannettavaa kaunista valkoista arkkua. Ihmiset katsovan arkkua surullisin mielin, toiset taas itkien. Minun ja äitini edessä seisova Eve yrittää pidättää kyyneleitä.Arkkua kannetaan kohdallamme ja silloin Eve hajoaa totaalisti ja alkaa itkemään. Tyttö on sirpaleina. Myös arkkua kantavat isämme itkevät. Se on julmaa laittaa rakkaansa kantamaan arkkua hautaan. Pappi alkaa puhumaan jotain, levittää pehmeää hiekkaa arkun päälle. On aika Even lähteä viemään kukat arkulle. Tyttö nousee penkistä ja lähtee täristen ja itkien kohti arkkua. Tyttö lukee kukassa olevan tekstin "äiti, polkusi on saatettu loppuun ja sinun on korkea aika päästä lepäämään. Vaikka et ole täällä niin yksi asia on varma. Meidän sydämet eivät ikinä lakkaa rakastamasta toisiamme. Olet aina ja ikuisesti sydämeni suurin pala. Kasvatit minusta minut". ja laskee kukan arkun päälle itkien. "lepää rauhassa äiti. Nyt sinä olet maailman kaunein enkeli" tyttö sanoo jääden seisomaan hetkeksi arkun viereen, josta osa ottaa kuvia. Tyttö lähtee kävelemään takaisin viereeni istumaan.