Thought i'd hate you

1. Penkkivaras

"Nouse nyt ylös laiskamato!", kuuluu isoveljeni ääni oveltani.

Maanantai-aamu. Enkä ole nukkunut yöllä hevon persettäkääm. Miten täydellinen yhdistelmä.

"Mhmm...", sanon unisesti.

"Pitää näköjään ottaa kovemmat keinot käyttöön, kun ei vähemmällä uskota", Andrew mutisee itselleen ja kuulen, kun hän kävelee lähemmäs sänkyäni ja yhtäkkiä tunnen, kuinka hän repäisee lämpimän peiton pois päältäni. Kylmät väreet tulvivat iholleni ja avaan silmäni nopeammin kuin ehdit sanoa muonamies. (Muonamies tarkoittaa siis maatyöläistä XD) Yhtäkkiä muistan, että minulla ei ole muuta päällä, kuin alusvaatteeni ja kiljaisen kimeästi.

"Onko ihan pakko! Mul ei oo vaatteita päällä!", huudan.

"Sori sori sori sori... Ei tarvi ragee", hän sanoo ja nostaa toisen kätensä antautumisen merkiksi, ja toisen peittääkseen silmänsä.

"Voitko nyt häipyy niin saan pukee rauhas"

"Joo mut äkkii sit ku kello on jo puol", Tämän sanoessaan hän oli jo hipsinyt ovelle ja kävelemässä pois.

"Puol?! Voihan perse", mutisen. Pomppaan ylös sängystä ja juoksen vaatekaapilleni. Nappaan ensimmäiset käteeni osuvat vaatteet. Eli mustat farkut ja harmaan t-paidan. Sujautan ne nopeasti päälleni ja juoksen keittiöön. Otan laatikosta muroja ja jääkaapista nostan maidon. Otan kaapista harmaan kulhon, mutta vahingossa otteeni lipeää ja kulho rikkoutuu maahan. Kiroan itseni maanrakoon. Miksi juurin nyt, kun olen muutenkin myöhässä. Siivoan sirut nopeasti ja otan kaapista uuden kulhon ja kaadan siihen muroja, lisään maidon ja kauhon murot nopeasti suuhuni. Sitten juoksen takaisin omaan huoneeseeni, matkalla kuitenkin potkaisen varpaani, käytävän lipastoon. Kiroan ja hypin ympäriinsä. Kivun helpotettua, jatkan matkaani huoneeseeni ja otan hiusharjan esille. Ehdin selvittää pahimmat takut harakanpesästäni, ennen kuin joudun jo juosta bussipysäkille.

________________

Ehdin ajoissa, ennen kuin bussi ehtii lähteä. Astun bussin kyytiin ja näytän korttiani kuskille. Kävelen bussin perälle, istumaan yksin. Otan puhelimeni ja nappikuulokkeeni repusta ja alan kuunnella musiikkia, samalla katsoen ikkunasta ulos. Tänään on ollut kyllä harvinaisen paska aamu.

Herään ajatuksistani, kun tunnen jonkun koskevan olkapäähäni. Käännyn ympäri ja riuhtaisen toisen napin korvastani. Edessäni seisoo pitkä poika, jolla on ruskeat, söpösti kiharat, raa'an kinuskin väriset hiukset jossa on aavistus ruskeaa, ihanan vihreät silmät ja hänen vasemmassa korvassa on timanttikorvakoru. Hänellä on kulmikkaat kasvot ja vankka, hieman lihaksikas vartalo. En ole koskaan tainnut nähdä häntä. Ehkä hän on uusi? Tai sitten koulumme on liian iso minulle. Tuijotamme toisiamme tovin ja hän on juuri avaamassa suutaan, kun sanon:

"Niin? Oliko asiaakin?", kysyn hieman töykeästi, toinen kulma koholla.

"Joo... Voiko tähän istuu, kun koko muu bussi on ihan täynnä?", hän kysyy matalalla, itsepäisen kuuloisella äänellään.

"Eikö oo ihan oikeesti mitään muuta paikkaa mihin voisit istua?", kysyn kyllästyneenä. Minulla ei ole yhtään kärsivällisyyttä tällaiseen, että joku tulee ärsyttämään minua, kun muutenkin on jo ihan huono päivä.

"Ei valitettavasti"

"No se on sitten voi voi... Istu lattialla", sanon ja käännän katseeni takaisin ikkunaan. Laitan kuulokkeeni takaisin korvaaan. Ehkä hän kohta lähtee. Tai sitten ei. Tunnen kuinka hän istahtaa viereeni. Hitsin penkkivaras. Käännän pääni hänen suuntaan ja pyöräytän hänelle silmiäni, sillä en jaksa nyt millään säätää mitään ylimääräistä, näiden parin tunnin yöunien turvin. Yritän siis olla huomioimatta häntä ja katsella vain maisemia.