New life (in Finnish)

Shoppailemaan!

Harryn nk.

"Harry!" kuulin jonkun huutavan korvaani, mutta en välittänyt siitä.

"Harry! Nyt ylös! Mummi ei tykkää, ku ette herää aikasin ja tänää meijän piti mennä shoppailee viime hetken joululahjoi," ääni sanoi taas, joten päätin kääntyä ja ottaa selvää äänen alkuperästä.

Näin Annan istumassa sänkyni laidalla. Annan mummilla oli niin suuri talo, että meille kaikille oli riittänyt oma huone ja niitä oli jäänyt vielä yli muille mahdollisille vieraille. Nostin peiton kulman pääni yli ja kuulin kova äänisen huokauksen. Joku alkoi repimään peittoa pois päältäni ja lopulta onnistuikin siinä. Näin Annan hymyilevän ilkikurista hymyä sänkyni vieressä peitto kädessään ja hyppäsin äkkiä pystyyn ja kaappasin Annan mukanani takaisin sänkyyn. Pidin niin kovaa kiinni, ettei Anna päässyt irti rimpuilustaan huolimatta.

"Harry! Päästä irti, muut on jo hereillä ja syömäs. Sun pitää nyt mennä," Anna sanoi, joten päästin Annan irti ja nousin itsekin sängystä.

"Jaa, kaipa sitten pitää mennä syömään," sanoin huokaisten syvään.

"Joo, nyt mee!" Anna hoputti.

"Eks sä oo tulos?" kysyin ja Anna pyöritti päätään.

"Miks?" kysyin, koska oli kysyvällä tuulella.

"Söin jo," Anna sanoi hymyillen ylimielisesti.

Jätin Annan huoneeseeni yksin ja lähdin kävelemään ruokasalia kohti. Yksyin kolmesti matkalla, mutta loppujen lopuksi pääsin oikeaan paikkaan. Siellä näinkin toverini sikailemassa Annan mummin tarkan ja paheksuvan katseen tutkailemana.

"Huomenta, herra Styles," Annan mummi sanoi. "Saanko tiedustella, miksi olet myöhässä?" hän jatkoi. Täällä oli kirjoittamaton sääntö olla ennen yhdeksää syömässä ja se jos jokin oli kamalaa.

"Huomenta Dotothea. Tulin myöhässä, koska eksyin matkalla muutaman kerran," selitin Annan mummille nopeasti ja sain vastaukseksi pienen hyväksyvän nyökkäyksen.

Aloin ottamaan ruokaa lautaselleni. Valinnan varaa oli paljon. Oli muroja, puuroa, leipää, hedelmiä, vihanneksia ja kaikkea siltä väliltä. Minä otin lähes kaikkea, koska olin nälkäinen lapsi. Sain tietenkin ihmetteleviä katseita Annan mummilta ja päätin syödä nopeasti, että voisimme paeta äkkiä ostoskeskukseen. Pojat jäivät onnekseni odottamaan, kunnes olin syönyt, jonka jälkeen lähdimme kävelemään käytäville.

"Missä Anna?" Niall kysyi.

"No, mä näin sen viimeks mun huonees, mut käydää kattoo sen huoneest eka," sanoin, kohdistaen sanani kaikille pojille.

Sain nyökkäyksiä vastaukeksi ja kävelimme hiljaisuudessa kohti Annan huonetta. Huoneita oli liian monia, käytävät liian pitkiä  ja me olimme olleet täällä vasta kaksi päivää. Eksyimme. Pahasti. Olimme joutuneet jonnekin,missä emme olleet koskaan aiemmin käyneet.

"Nyt olis hyvä aika huutaa Annaa avuks," Liam sanoi nauraen.

"Joo nii varmaa," sanoin itsekkin nauraen.

"ANNAAAAAAA!!!!" huusimme niin kovaa, kun keuhkoista lähti.

Muutaman huuto kerran jälkeen Anna olikin jo vieressämme.

"Mites te tänne eksyitte?" Anna kysyi nauraen melkein kippurassa.

"No me etittii sun huonet, mut ei me sitä löydetty sit loppujenkaa lopuks," Louis sanoi hymyillen Annalle.

"PELASTAJA!" Niall huusi ja syöksyi halaamaan Annaa, joka vain nauroi ja halasi poikaa takaisin. Tunsin mustasukkaisuuden tunteen, mutta en tehnyt asialle mitään.

"No, jos mennää mun huoneesee, nii kaikki tietää, missä ollaa?" kysyi Anna irrotauduttuaan Niallista.

"Joo, jos mentäis," sanoi Liam, joka oli selvästikin huomannut mustasukkaisuus kohtaukseni.

Lähdimme kävelemään Annan huoneelle ja saimme huomata, että olimme oikeasti aivan sen vieressä.

"No, oltiin me aika lähel, et ei onneks iha toisel puolel taloo," sanoi naureskellen.

"Joo, totta," Zayn sanoi myös hyvin nairavaisena.

"Joo, tosi kiva, joko mennää?" Niall kysyi kuin pikku lapsi ja sai osakseen suuren naurun remakan, jonka syytä raukka parka ei tiennyt.

"Joo, voitais lähtee, nyt heti, itseasiassa," Anna sanoi ja lähti taas johdattamaan meitä jonnkin, joka tällä kertaa osoittautui autotalliksi.

Perillä erkanimme toisistamme ja sovimme tapaavamme kahden tunnin päästä kahvilalla tai aiemmin jos olisimme jo silloin valmiina. Päätin lähteä ensin ostamaan lahjaa Louisille, jolle en ollut viellä löytänyt mitään. Menin vaatekauppaan, mutta en löytänyt mitään, kävin myös kirjakaupassa, urheilukaupassa ja pelikaupassa, mutta en löytänyt mitään. Sitten minulla välähti. Ostin Louisille lahjakortin sinne pelikauppaan, koska tiesin tämän pitävän pelaamisesta.

Viellä pitäisi löytää Annalle lahja ja olisin valmis. Lähdin taas kiertämään kauppoja löytämättä yhtään mitään ja sitten kävellessäni kultasepän liikkeen ohi se iski. Näin kauniin hopeasta ja kullasta tehdyn pitkän kaulakorun jossa oli timantti riipus. Pystyin jo näkemään sen Annan kaulassa ja kiiruhdin liikkeeseen sisään.

"Anteeksi?" sanoin kassalla seisovalle herralle.

"Mitä herralle saisi olla?" myyjä kysyi minulta.

"Onko ikkunassa oleva koru varattu tai myyty?" kysyin rohkeasti.

"Ei, mutta kallis se on," myyjä sanoi epäillen oliko minulla varaa kaulakoruun.

"Rahasta ei ole pulaa ja haluaisin ostaa sen," sanoin jämerästi ja myyjä otti heti korun ikkunasta.

"Se tekisi 2350 puntaa, kiitos," myyjä sanoi yrittäen järkyttää minua.

"Selvä, saisiko sen vielä pakettiin?" kysyin taas myyjältä, enkä ollut yhtään järkyttynyt hinnasta. Ei se ollut kalleimpia ostoksiani. Ei läheskään.

"Tottakai, herra," myyjä sanoi alistuen vihdoin siihen, etten tulisi järkyttimään.

Sain käteeni pienen kauniin paketin ja lähdin kävelemään kohti kahvilaa, johon olimme sopineet menevämme odottamaan muita.

Ok, terve toverit. Huomasin just, et mun luvut vaan koko ajan lyhenee, joten yritin tehä täst vähä pidemmän, nii toivottavasti tykkäsitte. :)
Mul oli jotai muutaki asiaa, mit en en muista nii ette saa kuulla sitä,mutta eipä muuta.;)
Ainii ootte ihanii ja lukukertoi on yli 250, eli siis suomeks ihan älyttämästi. Kiitos siitä ja muistakaa kommentoida ja äänestää!;)
Nii ja en todellakaa oo jaksanu tarkistaa noit virheit, nii en oo vastuussa niist tai oon mut.... joo kyl te tajuutte.:D
Julia kiittää ja kumartaa! :)