||ensimmäinen luku|| Tähtitaivas

675 40 19
                                    

Louisin NK

Laitoin oven hiljaa kiinni ja laitoin kengät Eleanorin huoneen ulkopuolella jalkoihini, laitoin takin olalleni ja lähdin kipittämään hissiä kohti. Painoin hissin tilaus nappia ja jäin odottamaan hissiä. Juuri kun olin astumassa hissiin kuulin Eleanorin huutavan "Louis, odota!" Astuin hissiin ja heilautin kättä hyvästiksi Eleanorille. Olin tyytyväinen että kerkesin lähteä hotellihuoneesta ennen kuin hän heräsi. Eilis ilta on minulle vielä hieman sekava, muistan satunnaisia kohtia illasta ja yöstä. Ainut kohta minkä muistan selvästi on se kun riitelin Eleanorin kanssa hänen hotellihuoneensa edessä ja sen kuinka hän raivosi minulle kuin pieni lapsi. Jotenkin jouduin, oi kyllä jouduin Eleanourin kanssa sänkyyn. Ensimmäisen vuoden aikana kun tutustuin Eleanouriin hän oli todella kiinnostava, häntä jaksoi kuunnella ja minä jopa rakastuin häneen. Eilen hän haukkui minua varmaan kaikilla sanoilla mitä maailmasta löytyy, mutta hei mun elämä jatkuu, Eleanor ei vaan enään kuulu siihen.

                                                                                     * * * *

Harryn NK

En mennyt Eleanorin juhliin eilen, en vain pystynyt. En olisi pystynyt katsomaan sitä kun Louis imuttelee hänen kanssaan. Minulla ei ole mitää Elanoria vastaan ihana ja hauska tyttö, mutta en vain tykkää siitä kun hän on Lousin kanssa. Koskakohan Louis muuten tulee kotiin? Säpsähdän, kuulen paukahduksen. Louis varmaan tuli kotiin. Vedän harmaat lökärit jalkaan ja löntystelen puhelin kädessä portaita alas ja..

Louisin NK

Avaa oven ja kuullostelen onko ketään kotona, tulen siihn tulokseen, että ei ja pamautan oven kiinni. Menen jääkaapille ja katson mitä siellä on. Otan kaapista voin ja leipää, voitelen leivän ja olen juuri puraisemassa siitä kun.. "HARRY!" heitän leivän taakseni ja menen Harryn luo puoli juosten. "HARRY KUULET SÄ, NÄÄT SÄ, PUHUT SÄ?! VASTAA!!" Huudan Harryn naaman edessä. "Joojoo, mä vaan kaaduin portaissa ei mitään sen suurempaa rauha Louis, rauha." Harry sanoo ihanan rauhallisella äänellään, rauhoitun.

Harry yrittää nousta ottamalla tukea oikealla kädellään jotta pääsisi ylös "Au!" Harry sanoo. "Mihin sattuu?" kysyn jo rauhoittuneemmin. "Ei se varmaan mitään" Harry sanoo ärsyttävän piittaamattomasti. Autan häntä ylös hän horjahtaa ja kaadumme päällekkäin, Harry minun päälleni. Katson hänen vihreitä silmiä lumoutuneesti. Ovi käy, käännän Harryn niin, että kieräytän hänet selälleen ja kierähdän itse hänen päältään vielä pois. Juuri kun pääsin makaamaan Harryn viereen niin Zayn kurkkaa seisten meidän päidemme yli vilkaisen Harryä ja hymyilen pienesti, hän hymyilee takaisin. "Tähtiäks kattelette?" Zayn sanoo naurahtaen omalle jutulleen ja nostaa katseensa kattoon. Niall ja Liam tulevat seisomaan hänen viereensä "Juu kauniita on, näkyy kyl vähän huonosti kun on vielä näin valosaa." Niall sanoo nauraen jutulleen. "Nii, harmi." Liam vielä lisää, nauramme kaikki niin kovaa että varmaan koko Lontoo kuuli.

Harryn NK

Zayn ja Niall vetäisivät minut ja Louisin ylös lattialta. Oikea käteni oli vieläkin kosketus arka, veikkaisin että se olisi muliahtanut kun kaaduin. Kaatumisesta puheen ollen hetki jolloin makasin Louisin päällä katsellen hänen täydellisiä huuliaan toivoin, että meillä voisi olla sellaisia hetkiä useammin. Välillä vain unelmoin kuinka joskus voisin kävellä Louisin kanssa kaupungilla käsi kädessä ja halailla ilman ihmeellisiä katseita ja salama valoja. Puhun kuin olisin Louisin kanssa umpirakastunut pari, mutta olen vain ihastunut.  Haha muka vain ihastunut.  Menemme muiden poikien kanssa keittiön pöydän ääreen pelaamaan monopolia.

"Hahaha, Haz sä joudut vankilaan" Niall nauraa. "Nyt mä oon surullinen" laitan huuleni mutruun jolloin se alkaa väpättämään ja silmäni alkavat kostua. "Haz toi ei tehoo meihin enää me ollaan tunnettu joku viis vuotta" Niall sanoo ylpeillen älynväläystään ja lähtee jääkaapille. Naurahdan jatkan pelaamista ja vien pelinappulani vankila ruutuun. "Yök!! mikä mutantti täs jääkaapin oves on" Niall kysyy meiltä. Katson Louisia kysyvästi, hän hymyilee minulle herttaista hymyään ja nousee tuoliltaan. "Jooo tota se on mun leipä." Louis sanoo niskaa raapien. Niall katsoo Louista kuin mitäkin oliota. "Okei Louis jos tästä lähtien pidettäis ne leivät ihan siel pöytä tasolla ei valumassa seiniä pitkin." Liam naurahtaa. "Käy mulle" Louis sanoo ja nostaa kätensä ilmaan.

Niall ottaa kaapista tonnikala purkin, avaa sen ja rupeaa syömään sitä purkista, ja istuu pöytään. Katson häntä ja naurahdan. "Mä taidan mennä nukkuun, nukuin viime yönä vähän huonosti." sanon ja nousen pöydästä. "Okei." Louis sanoo ja katsoo minua vaihtaen hymyn alakuloisuuteen. Lähden kävelemään portaita ylös puristaen kaidetta jotten kaatuisi uudestaan. Ylös päästyäni käännyn vasemmalle huonettani kohti jossa lukee teksti "HAROLD" jonka Zayn spreijasi minun syntymäpäiväni kunniaksi tietäen kyllä että vihaan sitä, tai en tykkää kun sitä käytetään. Avaan huoneeni oven ja lösähdän sängylle.

Louisin NK

Minua harmitti kun Harry lähti, oli kiva kun hän istui vieressäni. "Hei mäkin taidan mennä skypettään Eleanorille." sanoin pojille jäämättä odottamaan vastausta. Kuulen kuitenkin poikien juttelevan kuinka minulla ja Eleanorilla menee. En ole kertonut heille vielä minun ja Eleanorin erosta tai siis minun erosta Eleanoriin koska no en oikeastaan kysynyt Eleanorilta mitään, juttelen hänelle sitten kun jaksan aijon tehdä sen kuitenkin ennen kiertueen alkua. Juuri kun olen avaamassa huoneeni oven peräännyn ja painan korvani Harryn oveen joka on minun huoneen vieressäni. Ei kuulu mitään, avaan kahvan varovasti, astun sisälle ja laitan oven varovasti kiinni menen istumaan Harryn sängyn viereen. Nouse ylös ja otan oven kahvasta kiinni kauaa en ollut en halua, ettäHarry huomaa minut. Juuri kun olen avaamassa ovea "Louis mitä sä täällä teet?" Harry kysyy vielä unenpöpperöisenä. Käännän katseeni oveen ja lyön päätäni siihen pariin kertaan ja käännyn sitten Harryyn päin. "Noh, siis asiahan on niin, että tota noh mä tulin kattoon kun sä nukut. Tai siis että saiks sä unta." sanon ja tajuan kuinka huono hätävalhe tuo oli. "Jaa.." Harry sanoo epäillen. Lähden Harryn huoneesta äkkiä ja menen omaan huoneeseeni.

Harryn NK

Nousen Louisin perään juuri kun pääsen huoneestani ulos niin Louisin ovi sulkeutuu. Menen Louisin huoneen ovelle ja avaan sen räväkästi, hyvä kun Louis kussut housuun kun tulin. "Louis kyl mä tiiän ettet ollu mun huoneessaa kattomassa oonko mä jo nukahtanu, mut siitä mulla ei oo mitään hajua et mitä sä siellä sit teit. Joten voisiks sä avata mulle tätä asiaa?" kysyin Louisilta. "Joo, okei et sit huuds tai kilju tai mitään, ok?" Louis kysyi. Nyökkäsin hänelle vastaukseksi. "Saattaa olla että minä ehkä hieman tykkään.. tota.." Louis sanoi takerellen jättäen lauseensa kesken. "Eleanorista" sanoin ehkä hieman pettyen. "En, itseasiassa me erottiin. Mä en tykkää Eleanorista mun rakkaus siihen ihmiseen on hiipunut, ja mulla on kiikarissa joku toinen ehkä." Louis sanoi. Saatoin pidätellä kyyneliäni, nyt niissä oli jo pidättelemistä. "Harry, mä tykkään susta." Louis sanoi ja kääntyi pois päin minusta.

Hej!! eli tää oli tän ficin eka luku ja täs ei oikeen tapahtunu vielä mitään ihmeellistä. Mulla on ton aikasemman ficin vähän inspiksen puuttetta mutta sitten kun saan inspiksen sen tekemiseen takasin niin jatkan sitä. Pahottelen jos tästä löytyy paljon k-virheitä, ja vaihdan näkökulmaa aika usein mutta toivottavasti se ei hankaloita lukemista/ ymmärystä paljon.

You've reached the end of published parts.

⏰ Last updated: Jan 06, 2015 ⏰

Add this story to your Library to get notified about new parts!

No ControlWhere stories live. Discover now