Tanssi, vielä hetki!

5. Yhtälö

Lindan näkökulma

Tuijotan valkotaulu johon opettaja kirjoittaa vihreällä tussilla yhtälöitä. Kaivoin penaalistani mustan lyijytäytekynän ja avasin vihkon. Kirjoitin paperille "t.1 s. 87". Siihen se sitten jäikin. Keskityin vain piirtämään sivun reunoille kukkia.

- Mikä on x:n arvo os yhtälö on 2x+4=6? Opettaja kysyy. - Linda varmaan osaisi tehdä tämän, hän lisää. Havahdun siihen ja pudistan päätäni varovaisesti vastaukseksi. Samalla alan miettimään missäköhän ihmeessä Senni mahtaa olla? Kaivan puhelimeni varovasti reppuni sivutaskusta. Pistn Sennille viestiä, ja samalla hetkellä luokan oveen koputetaan. Opettaja menee aukaisemaan oven ja sisälle astuu Senni. Hän kävelee viereiseen pulpettiin ja huomaan hänen kasvoillaan hymyn joka ylttyy korviin asti. Käännän katseeni Senniin, mutta hän vain tuijottaa katse kiinnittyneenä pulpettia.

- Missä sää olit Kysyn häneltä ja nojaudun hieman häntä päin. Tyttö ei vastaa. Huomaan hänestä, että hän salaa jotakin. - Senni! Sanon jo hieman kovemalla äänellä jotta saisin hänen huomion.

- Ole hiljaa! Hän melkein huutaa sanat suustaan. Koko luokka kääntyy katsomaan meihin päin. Hänen äänensävynsä saa minut hiljaiseksi. Viimeksi muistan Sennin puhuneen tuolla änellä, kun hänellä oli riitaa äidinsä kanssa. Tuijotan suu auki Senniä. Hän ei edes kehtaa katsoa minuun päin. Käänsin pääni takaisin valkotaulu päin.

Loput 30 minuuttia meni todella hitaasti. En voinut olla miettimättä miksi Senni olisi huutanut minulle. Kun kellon viisarit siirtyvät 14.30 Senni hyppää paikaltaan ylös ja sinkoaa luokasta ulos. Pakkaan matikankirjan ja penaalin mustaan adidaksen reppuun.

Kävelen käytävällä valmiina poistumaan koulun lasiovista pihalle, mutta huomaan Samuelin ja Juliuksen kävelevän juuri niistä ovista sisälle. Käännyn nopeasti ja melkein juoksen nurkan taakse. Pian huomaan, että pojat ovat jo ihan edessäni. Suljen silmäni ja koitan hengittää rauhassa.

- Mitäs lutka, Samuel sanoo ja nappaa ranteestani kiinni, että se oikein sattuu. Koitan riuhtoa käteni irtti hänen otteestaan, mutta Samuel vain tiukentaa otettaan. Samalla Julius nappaa reppuni toisesta kädestäni ja alkaa penkoa sitä. Kyyneleet tippuvat poskiani pitkin.

- Päästä irti, huudan kurkku suorana Samuelille. Poika irroittaa tiukan otteen ja katsoo hieman hämmentyneenä minua. Tusina kyyneltä virtaa poskiani pitkin. Näen Samuelin katseesta jopa hieman myötätuntoa, mutta miksi? Juoksen itkien tyttöjen vessoille ja lukittaudun yhteen niistä. Itken. Itken. Ja itken vielä vähän lisää. Kyyneleitä vain virtaa. Nojaan seinää vasten ja hapuilen puhelinta takataskuistani. Avaan puhelimen ja olen lähellä soittaa Sennille, mutta päätän olla soitamatta.

Istuin varmaan puolituntia vessan lattialla. Kerään itseni ja nousen seisomaan. Pyyhin kyyneleet paitani hihaan ja avaan varovasti vessan oven. Astun varovasti vessasta ulos. Kävelen käytävän vasenta reunaa mahdollismman näkymättömästi. Näen reppuni käytävällä. Erikoista etten löytänyt sitä roskiksesta tuhannen palasina. Nappaan sen ja soitan Lukakselle. Pyydän häntä hakemaan minut koululta.

- Miks sulla kesti näin kauan, koulu loppu jo varmaan tunti sitten, Lukas kysyy ihmeissään. Mietin hetken mitä vastaisin, kertoisinko Lukakselle totuuden.

- Lupaatko että ettet kerro kenellekkää, kysyn häneltä ja luon häneen murhaavan katseen. Lukas nyökkää. Vedän syvään henkeä ja alan kertoa Lukakselle koko kesän tapahtumat sekä mitä koulun alussa on tapahtunut. Lukas näyttää hyvin hämmentyneeltä.

- Linda... Hän aloittaa. - Sä et saa näyttää että sä pelkäät. Elät ihan sun normaalia elämää. Älä huomio heitä, hän lisää. Kaarramme kotipihaamme ja päätän halata Lukasta.

- Mä tiedän, että sä olet loistava tanssija, joten näytä se, Lukas sanoo ja pörröttää hiuksiani. Pieni hymy nousee kasvoilleni. Avaan natisevan auton oven ja astun pihalle. Kävelen kohti Ruskeaa ulko-ovea. Avaan oven ja astun sisään. Jätän oven auki ja Lukas pinkoo sisään. Riisun kenkäni ha laitan ne kenkä telineeseen. Moikkaan isää ja kävelen portaat ylös. Pudotan baletti laukkuni maahan ja kaadun sängylleni. Mietin Lukaksen sanoja. "Et saa näyttää että pelkäät", "olet loistava tanssija". Nuo lauseet saivat minut tajuamaan kuinka paljon olen elämästäni menettänyt elämällä pelossa.

***

Herään herätykseeni kello 7.25. Päätän nousta heti ylös. Minulla oli jotenkin todella paljon parempi mieli ja olo. Laitan tummansinisen pitkähihaisen balettiasun ja mustan kietaisuhameen päälle. Pakkaan vielä laukkuun puhtaan pyyhkeen ja keltaisen t-paidan. Pistän vielä mustat farkut jalkaan. Menen alakertaan ja täytän juomapulloni. Hiljaisuus täyttää ison alakerran. Nappaan hyllystä paperin ja kynän ja kirjoitan isälle viestin, että lähdin jo kouluun.

Koululla kokeilen isoja lasiovia ovatko ne auki. No eipä tietenkään. Istahdan portaille hetkeksi. Sain idean tanssia pihalla. Iso tila ja voin laittaa puhelimestani musiikkia. Otan farkut pois jalasta ja laitan ne laukkuni päälle. Pistän puhelimestani musiikin ja alan tanssia.Kuvittelen itseni lavalle jossa esiintyisin ammattitanssijana. Teen melkein virheettömiä liikkeitä, joka saa minut tajuamaan kuinka paljon rakastan balettia, eikä kukaan tyhmä Samuel voi sitä tunnetta minulta viedä.

[Kirjailijan kommentti: Taas pitkästä aikaa uutta osaa. En ole oikeen ehtinyt opikelu kiireiltäni kirjoittaa, sikis on mennyt aikaa ennen uutta osaa. Toivottavasti pidätte]

Anniina ❤️