Love is not EASY

1. Uusi Koulu.

"Dawlish, rehtori kutsui sinut kansliaansa", juron näköinen poika tokaisi platinablondille tytölle kulkiessaan tämän ohi Durmstrangin kolkolla käytävällä.

"Aha", tyttö vastasi välinpitämättömästi ja lähti marssimaan koulun käytävää pitkin kohti rehtorin kansliaa. Vastaantulevat oppilaat loivat häneen häijyjä ja inhoavia katseita, mutta tyttö ei ollut huomaavinaan niitä.

"Sinäkin menossa sen vanhan ukon luokse?" mustatukkainen tyttö kysyi liittyessään hänen seuraansa ja sai vastaukseksi nyökkäyksen. Tytöt saapuivat rehtorin oven taakse ja toinen heistä koputti itsevarmasti siihen ennen kuin he astuivat sisään. 

Durmstrangin taikuuden instituutti oli taikakoulu Skandinavian niemimaalla. Se oli tarkoitettu nuorille velholapsille ja kesti 7 vuotta. Koulun rehtori oli vanha ja ankaran näköinen mies, joka ei juurikaan välittänyt oppilaistaan. Durmstrang oli pitkään tunnettu pimeyden voimia suosivasta opetusmenetelmästään, eikä tunteeton rehtori juuri parantanut koulun mainetta.

"Neidit Dawlish ja Chorley istukaa", rehtori sanoi ja tytöt tottelivat häntä.

"Olen saanut tietooni, että olette rikkoneet koulumme sääntöjä useammin kuin kerran. Itse asiassa viisikymmentäkolme kertaa", mies aloitti vihaisena.

"Emme kiistä sitä", Dawlishiksi kutsuttu tyttö tokaisi välinpitämättömästi ja tutkaili mustiksi maalattuja kynsiään.

"Ajattelitko kenties rankaista meitä?" toinen, Chorleyksi kutsuttu nälväisi, koska inhosi koulunsa johtajaa yli kaiken. 

"Tuo oli sopimatonta, neiti Chorley!" rehtori Armstrong kivahti. Tytöt mulkoilivat häntä vaivautumatta edes teeskentelemään olevansa pahoillaan töykeän käytöksensä vuoksi. Aivan kuin mikään rehtori Armstrongin teoista ja sanoista ei olisi koskaan ollut sopimatonta.

"Olen tehnyt päätökseni tämän asian suhteen", mies aloitti nautinnollisesti. Hänen kapeiden silmiensä ovela katse ei koskaan tiennyt mitään hyvää. Tytöt vilkaisivat toisiaan nopeasti. Pahat aavistukset valtasivat heidän mielensä ja kumpainenkin nielaisi hermostuneena rehtorin katsellessa heitä tyytyväisesti. "Te vaihdatte koulua. Jatkatte viimeisen kouluvuotenne Tylypahkassa."

Mustahiuksinen tyttö - neiti Chorley - ponkaisi pystyyn. "Mitä? Et voi olla tosissasi!"

Rehtorin suu taipui ivalliseen hymyyn ja hän näytti nauttivan tilanteesta tokaistaessaan: "Se on teille sopiva rangaistus. Oli ilo tavata neidit. Lähdette huomenna, eikä takaisin ole tulemista." 

Mies hätisti tytöt huoneestaan antamatta näille tilaisuutta protestoida ja syventyi papereihin, jotka hän oli levittanyt pöydälleen. Kanslian ulkopuolella tytöt katsoivat toisiaan huolestuneina. Mitä tahansa he olivatkin odottaneet rangaistukseksi, eivät tätä. 

"Oikeastaan...Isla...tämähän on aika hyvä asia. Mehän vihaamme pimeyden voimia", Chorley, jonka etunimi oli Milena, huomautti ystävälleen.

Isla hymyili alakuloisesti. "Niin, vaikka siellä on varmasti kamalaa porukkaa. Luulevat itsestään liikoja." 

Siitä huolimatta he olivat seuraavana aamuna aikaisin eteisaulassa, missä heidät lähetettiin fanfaarein pois koulusta. Yli puolet koulun oppilaista ja henkilökunnasta sattuivat nimittäin olemaan heidän vihamiehiään. Tytöt matkustivat Durmstrangin laivalla Englannin rannikolle, mistä Poimittaislinja haki heidät Tylypahkaan. Matka oli hurja, koska kolmikerroksinen bussi poukkoili minne sattuu tiellä ja ilmestyi vähän väliä kuin tyhjästä uuteen paikkaan. Kun bussi viimein pysähtyi Tylyahossa, Isla ja Milena kiirehtivät kadulle, minne rahastaja kantoi heidän matka-arkkunsa. Mies opasti heitä kävelemään Tylyahon pääkadun toiseen päähän ja jatkamaan siitä metsäpolkua niin pitkälle kuin se jatkui. Tytöt lähtivät epäröiden matkaan Tylyahon asukkaiden katsoessa heitä kummissaan.