Select All
  • Kauhujen sirkus
    123 11 2

    'Uinu, uinu, untuvainen - rusoposkinen, kuolevainen - keinu, keinu, keijukainen - pienoinen, lasisiipinen - kuolemaas' asti, kohti Kauhujen Sirkusta, Liljalapsi.' Kauhujen Sirkus kiertää pitkin maailmaa ja majoittuu aika ajoin metsän siimekseen, jonne erityisen kyvyn omaavat lapset tiensä löytävät. Minua kutsutaan Hul...

  • Veren tahrimat | Valmis✔️
    1.3K 159 3

    « Niin me oltiin kumpikin tahraannuttu vereen. Vereen peräisin ihmisestä, joka oli juuri vetänyt viimeiset henkäyksensä. » ••••• Kolme silminnäkijää, kaksi tuntia junassa, yksi murha. Kuka onkaan oikea syyllinen? *** Juoni, henkilöt ja tarina on mun keksimä, ethän siis kopioi! Kannen kuva on pinterestistä. ©Akileia

    Completed  
  • Murusia elämästä: psykologisia novelleja
    361 37 6

    Novelleja ihmisen mielestä, ajatuksista ja tajunnasta.

  • Rajan toisella puolen
    404 23 5

    Tämä on kolmetoistavuotiaan kertomus ihmisen elämästä, kuolemasta, aaveesta ja vaikeista ajoista. Kirjoitin tämän aikana, jolloin tuttavapiirissäni oli masennusta, ja se heijastuu tarinaan. Tästä ei tullut kamalan pitkää, mutta toivottavasti se on lukemisen arvoinen. Kuvituksen olen itse tehnyt digitaalisesti (senkin...

    Completed  
  • Se oli vahinko
    12.4K 630 22

    22-vuotias Jane saa puhelimeensa yllättävän viestin. Joka ei pitänytkään tulla Janelle. Tämä yksi viesti saakin paljon aikaan.

    Completed  
  • Älä sano mitään
    17.5K 626 22

    Uusi lukuvuosi alkaa, mutta jo ensimmäisen päivän jälkeen koko uusi luokka on kääntynyt Sandraa vastaan. Jo aiemmin paljon kokenut tyttö ei jaksa uskoa selviävänsä, mutta voiko niin kuitenkin käydä? Varoitus! Tarina on kirjoitettu useampi vuosi sitten, joten teksti on sen mukaista.

    Completed  
  • Sairas, sairaampi, kuollut
    3.4K 224 15

    Mikael Brandwell on tavallinen 16-vuotias poika, joka kamppailee mielenterveyden, perheongelmien ja rakkauden parissa. "Mäkin rakastan sua." Tällee tiedoksi, että tää kirja on alotettu 2019 vuoden keskellä ja mun taidot on parantunu paljon kirjottamisen suhteen siitä asti, joten pahoittelen näiden ekojen lukujen crin...

  • Slow motions
    17.2K 1.2K 24

    Sasha on nuori naisenalku. Naisenalku, joka tuntee olonsa niin yksinäiseksi, että sattuu. Naisenalku, jonka tunteet poikaystävää kohtaan tuntuvat viilenneen kuin yhdessä yössä. Naisenalku, jonka valtaa tunne, että jossain on jotain muuta, jotain, johon hän kuuluu. Sashan herätessä outojen tunteiden myrskyyn, hän ei vi...

  • Särkyneet sanat × TAEKOOK
    34.7K 5.5K 20

    Tarina pojasta, joka välttelee puhumista ja saa huomata, ettei aivan kaikki ulkomaailmassa sittenkään ole häntä vastaan.

  • Kuka minä olen
    20.3K 2.2K 30

    Tarina pojasta, joka menetti muistonsa. Tarina menneisyyden ja nykyisyyden välillä tasapainottelusta ja huonoista päätöksistä. 17-vuotias Boris herää sairaalasta ilman mitään muistikuvia entisestä elämästään. Kaikki pitää aloittaa alusta ja elämän jatkaminen normaalina tuntuu mahdottomalta, kun on vaikeuksia muistaa e...

    Completed  
  • Kadonnut Corolla
    356 42 10

    "Kuka saatanan töhö ees haluis pölliä 20 vuotta vanhan rämä-Corollan?" Kuusi nuorta aikuista, vanha romu-Corolla nimeltään Hopeanuoli ja liikaa alkoholia keskellä erämaata. Tällä mökkireissulla hukkumisen pitäisi olla todennäköisin tapahtuma, mutta Corollan katoamisen jälkeen homma perkelöityy uudelle tasolle ja pal...

    Completed   Mature
  • iltahämärä
    2.3K 191 15

    "Missähän me kaikki oltais, jos ei oltais nyt tässä? Jos me ei oltais löydetty toisiamme?" "Varmaan puolet ois oikeesti kuollut, puolet... rikkinäisiä. Ehkä jonkun elämä ois voinut vielä palata raiteilleen." Entä jos joku meistä oli lähtenyt just sinä päivänä, kun kaikki ois muuttunut? Muuttunut paremmaksi, normaalik...

  • Kupla
    56.2K 5K 48

    "Katsos ystävä hyvä kun me kaikki taidamme olla jollain tavalla mutantteja. Ellet ole huomannut, me olemme sydämettömiä tappajia, joille oma henki on pelkkä riippakivi. Me olemme kamalia toisillemme ja itsellemme, emmekä pääse siitä mihinkään. Me olemme ihmisiä, ja ihmiset ovat mutantteja", sanoin, ja painoin aseen li...

    Completed  
  • Ilmestyskirjan Kuolema
    614 73 6

    Jatkoa Kuoleman oppipojalle. Friia on aloittanut urakkansa Kuolemana ja homma sujuu niin kuin pitääkin - suurinpiirtein. Ei ole helppoa olla Kuolema, kun samaan aikaan pitäisi vahtia Kohtalottaria sekä Aatea, jonka tehtävä Elämänä ei suju yhtä ruusuisesti kuin hän antaa olettaa. Kun välit alkavat tulehtua entisestään...

  • 𝚂𝙰𝚅𝙴 𝙼𝙴
    4.4K 634 39

    Joshua ystävystyy jengien keskuudessa tunnettuun Christopheriin, joka sekoittaa hänet vahingossa omiin hankaluuksiinsa. On vuosi 1984 ja rikollisuus on huipullaan kehittyvässä New Yorkissa; kenties mies on osa ongelmaa? Christopher on mukava ja hyvännäköinen, sekä saa hyväntahtoisen Joshuan sydämen pamppailemaan, mutt...

    Mature
  • Unohdetut
    56.8K 5K 31

    "Meillä on kaksi sääntöä. Yksi - ei väkivaltaa missään muodossa. Kaksi - älä koskaan kysy unohdetulta hänen synnistään. Täällä kaikki saavat toisen mahdollisuuden." Tulevaisuuden yhteiskunnassa vakaviin rikoksiin syyllistyneille nuorille annetaan mahdollisuus valita kohtalonsa - he voivat joko kuolla tai liittyä Unohd...

  • Kuoleman oma
    8.9K 607 21

    Linda vannoi tekevänsä mitä vain pikkusiskonsa puolesta. Tytön lupaus pääsee kovaan testiin, kun siskolle sattuu onnettomuus, joka jättää tämän häilymään elämän ja kuoleman rajalle. Lindalle tarjoutuu tilaisuus pelastaa siskonsa, mutta hinta on kova: hänen täytyy viiltää ihoonsa kuoleman merkit ja ruveta ikuisiksi a...

  • Verta punaisempi
    572 44 28

    Haltioiden asuttama Angvarin maa on vuosisatojen ajan luottanut esi-isiinsä, joihin taitavimmat saavat yhteyden luiden ja veren avulla. Yhteyttä käytettiin kuitenkin aikanaan väärin, minkä ansiosta esi-isät kirosivat osan haltioista mustalla verellä, joka on tavalliselle haltialle myrkyllistä tai jopa tappavaa. Ennust...

    Completed  
  • Suunnitelmiin on tullut muutos
    1.1K 80 7

    "Mitä jos maailma muuttuu tulevaisuudessa sellaiseksi, jossa tavalliset ihmiset eivät selviä? Tarvitsemme ihmisiä, jotka selviävät sellaisessa maailmassa" Vuonna 2010 YK päätti aloittaa salaisen projektin, jossa luodaan yli-ihmisiä, jotka selviävät mahdollisesta muutoksesta. Nämä ihmiset, jos heitä siksi voidaan kuts...

    Completed  
  • Olin sulle hyvä ja sä käytit sitä hyväksi
    39.9K 3K 26

    Micke ei ole sitä miltä päälle päin näyttää, ei todellakaan. Päältä päin hän on kova jätkä, paha poika jota kaikki pelkää. Sisältä hän kuitenkin on särkynyt poika, joka pelkää olla oma itsensä. Luukas taas on kävelevä auringonpaiste. Se ikuinen ilopilleri, jonka hymyä on vaikeaa saada pois. Poika on ylpeä siitä mitä...

    Completed   Mature
  • Dancer from darkness/FINNISH
    4.2K 212 9

    Kaunis tarina, jossa nuori tanssija hukkuu masennuksen syviin syövereihin. Sisältää itsetuhoisuutta, väkivaltaa ja ahdistusta.

  • Liian syvällä
    16.2K 1K 20

    Elääkö vai kuollako? Nypin päivänkakkaran terälehtiä toivoen sen päätyvän 'kuolla'-sanan kohdalle. ••• April Bonavich on syvällä mielensä synkässä sopukassa. Voiko uusi ja hupsu naapurinpoika muuttaa asian? Pystyykö Aprilin vielä pelastamaan omalta mieleltään, vai onko hän jo liian syvällä?

  • Valvo mun kanssa aamuun
    76.8K 4.2K 17

    Siitä tytöstä tuntui usein, ettei sillä ollut mitään ja silti kaikki oli sille liikaa. Sillä pojalla oli kaikkea ja silti siitä usein tuntui, niin kuin jotain puuttuisi. . . . Varoitukset: päihteet, väkivalta, mielenterveysongelmat Teksti, juoni ja hahmot on minun omasta päästä, ethän kopioi!

    Mature
  • Strangers | H.S
    80.7K 5.9K 39

    "En ees tiiä sun nimeä" "En mäkään sun, joten tasoissa ollaan".

  • Kissa ja kaniini
    209 5 18

    Eräänä päivänä kaksikymppisen Merin ovikello soi ja oven takana odottaa vaalea kissa korissa. Toisin kuin aktiivisesti deittaileva kämppiksensä Alisa, eläimille allerginen, rakkauden runnoma Meri ei ole innoissaan pörröisistä nelijalkaisista. Eikä yhtään sen enempää miespuolisista kaksijalkaisista. Kissan tulon jälke...

  • Pojat ei pussaa poikia
    145K 11K 47

    Kun koko maailma tuntuu olevan heitä vastaan 「sisältää kiroilua ja päihteiden käyttöä!」

  • Rakkauden lait
    141K 7.4K 32

    Unelmien työpaikka Lontoossa ja pomona häikäisevän komea, mutta toisaalta myös uskomattoman ylimielinen Luke Green. Asiat voisivat olla hulluminkin. Mutta kenties kaikki onkin liian hyvää ollakseen totta... Suuresta surusta toipuvan Sofian elämä muuttuu kertaheitolla. Hän ei koskaan uskonut työskentelevänsä isänsä per...

    Completed  
  • Korkeella kahestaan
    14.8K 1K 11

    Juulista tuntuu, ettei hän kuulu mihinkään, niin kuin hän leijailisi irrallisena kaiken keskellä kykenemättä ottamaan kiinni mistään. Halu olla onnellinen on vahva, mutta menneisyyden kipupisteet ja kuviossa mukana oleva ex-poikaystävä meinaavat suistaa kaiken raiteiltaan. Aatu ei kestä olla yksin, vaan tarvitsee tau...

    Mature
  • Anything for you
    55.6K 2.2K 49

    Yksi ilta mullisti 16-vuotiaan tytön elämän lopullisesti. Tarina on mielikuvitukseni tuotetta. Kaikki henkilöhahmot on keksittyjä. Kyseessä on ensimmäinen tarinani. Kirjoitusvirheistä saa ja pitää huomauttaa.😊 Kuvat on otettu Pinterestistä. En suosittele alle 14-vuotiaille.⚠️ Sisältää väkivaltaa.⚠️ Sisältää asiatonta...

    Completed  
  • Ole hiljaa ja pidä mua kädestä
    501K 19.2K 31

    Muuttaminen uudelle paikkakunnalle heti abivuoden alkajaisiksi ei varsinaisesti kuulunut Iivon to do -listalle, ei varsinkaan, kun uusi paikkakunta oli pieni ja tylsännäköinen, hiljainen tuppukylä keskellä Keski-Suomea. Kun on kahdeksantoista ja tulevaisuus auki, kasa kavereita ympärillä ja kirjoitukset aiheuttamassa...

    Completed   Mature