Sorsa24's Reading List
3 stories
Pelasta minut itseltäni by siivillasanojen
siivillasanojen
  • WpView
    Reads 33,788
  • WpVote
    Votes 2,746
  • WpPart
    Parts 46
Tarina kertoo pojasta, jolla kaikki oli hyvin kunnes hän joutui laitokseen. Siellä hänen mielenterveys järkkyi kiusaamisen takia. Kukaan ei puuttunut tilanteeseen. Ei edes vanhemmat käyneet katsomassa keskimmäistään sairaalassa, kun tämä oli hakattu pahasti tai kun hän oli yrittänyt tappaa itsensä. Pojalle jätti ikuiset arvet kiusaamisen lisäksi hyväksikäyttö. Hän sairastui laitoksessa anoreksiaan eikä hän ollut sinut kehonsa kanssa. Hän viilteli ranteet täyteen viiltoja mutta kukaan ei auttanut poikaa joka haki apua käytöksellään. Kun hän täytti 18, hän oli siinä kohtaa asunut laitoksessa kolme pitkää vuotta. Hänen isoveljensä haki hänet luokseen asumaan. Pojan mieliala koheni vähän, kun hän pääsi laitoksesta. Hän ei uskaltanut aluksi kertoa laitoksesta paljoakaan veljelleen. Lopulta veljelle kuitenkin selviää pikkuveljensä paha olo ja viilletyt ranteet ja hän ottaa yhteyttä kaveriinsa, joka on ammatiltaan psykiatri. Veli ei tiedäkään saattaneensa uuden rakkaustarinan alkuun. Tässä nyt ois pieni kurkistus tulevaan tarinaan, jota pyrin kirjoittamaan mahdollisimman usein. Varoitukset: - Itsetuhoisuus - Seksuaalinen hyväksikäyttö + muu toiminta En omista kuvia ellen toisin sano. Juoni ja suurin osa hahmoista ovat minun keksimiä!
Prinssi ja Ryöväri by satiinitaivas
satiinitaivas
  • WpView
    Reads 4,716
  • WpVote
    Votes 430
  • WpPart
    Parts 19
Istuin polvillani sammaleella ja pirskotin purosta vettä kasvoilleni. Avatessani silmäni näin aaltoilevasta vedestä peilikuvan itsestäni ja huomasin takanani seisovan hahmon. Hypähdin salaman nopeasti pystyyn vetäen tikarin käteeni. "Kiva veitsi" huppupäinen hahmo sanoi ilkkuen ja laski hupun päästään. Tunnistin hänet heti, Ryövärien johtajan poika, Cedrick. William Wykehamilta on aina vaadittu paljon, koska hän perisi kuningaskunnan vielä jonakin päivänä. Hän kuitenkin pakenee usein vastuiltaan salaa yksin metsään. William ei koe olevansa valmis kuninkaaksi. Cedrickin menoja ei kukaan seuraa, ketään ei välitä, kunhan rahaa tuodaan kotiin. Cedrik on tunnetusti yksi parhaista varkaista lähi kylistä ja hyvin ylpeä siitä. Kuninkaallisten Wykehamien ja Ryöväreiden välillä on kaunaa ja vihaa. Ryövärien kuninkaan vaimo, Malkyn on kuollut ja se oli Wykehamien syytä. Vetääkö oikeasti kielletty ja vaarallinen puoleensa? ____________ Kirja on saanut insipraatiota Robin Hoodista, Romeo ja Juliasta ja Ronja Ryövärin tyttärestä. Sijoittuu: keskiaikaan Kirjoitettu osaksi ainakin puhekielellä Kansi: @antakaaruokaa Aloitettu: 24.09.2020 Parhaat sijoitukset: 3 in #fantasia #9 in boyxboy
🇫🇮Venäläistä rulettia by Kolgrim83
Kolgrim83
  • WpView
    Reads 4,841
  • WpVote
    Votes 215
  • WpPart
    Parts 49
Jatko-osa 'Lapsellisille leikeille.' Se voisi olla täydellistä, se miltei on. Mutta on asioita, joita ei voida haudata ja joskus siitä minkä haluaisi jättää jo taakseen, ei lopulta voi päästä pakoon. Vai voiko? Varoitukset: Sisältää seksuaalisia ja väkivaltaisia kohtauksia.