hyviä y/n tarinoita
11 قصة
From the Very Start || Blind Channel بقلم ninarina_
ninarina_
  • WpView
    مقروء 23,709
  • WpVote
    صوت 1,219
  • WpPart
    فصول 60
Bea on 25-vuotias. Hän on vuosia sitten paennut elämänsä ongelmia ulkomaille, jonne jäikin pidemmäksi aikaa, kuin alun perin oli tarkoitus. Elämä on tuonut tullessaan monia haasteita ja viimeisenä Bean mielessä on rakastua yhtään kehenkään. Riittää, että elämässä on tukena oma kaksoisveli. Tämän avulla Bea aikanaan sai uuden alun vieraassa maassa. Poiketessaan kuitenkin pitkästä aikaa jälleen Suomessa, tapaa Bea sattumalta bändissä soittavan blondin kitaristin. Tuo pörröpää pistää Bean elämän kertaheitolla päälaelleen. Samalla luodaan suhteita uudelleen vanhoihin tuttuihin, joiden tielle välimatka on luonut pahojakin esteitä. Lisäksi koitetaan kamppailla menneisyyden haamujen kanssa, jotka väkisin nostavat päätään. ------ From the Very Start on täysin kuvitteellinen Blind Channel -fanfiction. Hahmot ovat osittain tuttuja, mutta tästä huolimatta kokonaan mielikuvitukseen pohjaavia. Tarina ei sisällä erityisiä sisältövaroituksia, mutta vaikeampiakin asioita (päihteet, mielenterveys, väkivalta tms.) tullaan jossain määrin käsittelemään. Tarkoitus on kaikkea lähestyä mahdollisimman hienotunteisesti, mutta lukeminen omalla vastuulla.
Tell me how the story ends || Y/n x Joonas بقلم RicciRaccoon
RicciRaccoon
  • WpView
    مقروء 3,499
  • WpVote
    صوت 204
  • WpPart
    فصول 22
Hei, olen y/n, olen 23-vuotias nainen tai tyttö, tai miten ikinä haluatkaan asian miettiä. Tämä on tarinani siitä, miten päädyin osaksi huippusuosittua rock-bandiä, mitä kaikkea minulle tapahtui ennen sitä, ja mitä sen aikana ja sen jälkeen tapahtui. Aloitetaan, vaikka siitä, miten päädyin edes hakemaan BloodBrothersille töihin. Valmistui keväällä tradenomiksi ammattikorkeakoulusta, erikoistuin talouslaskentaan, ajatellen, että se poikisi enemmän töitä. Samana keväänä näin työpaikkailmoituksen netissä, että haetaan kirjanpitäjää BloodBrothers nimiselle yritykselle, nimi olisi varmaan epäilyttänyt monia, mutta minä tunnistin firman, sehän oli lempi bändini yritys, mietin pitkään, lähetänkö edes hakemusta, miksi he palkkaisivat oman faninsa heille töihin mietin. Mutta lopulta päädyin lähettämään hakemuksen, jonnekkin minunkin pitäisi mennä töihin. Pääsin ihan haastatteluun asti, ja mietin pitkään pidänkö faniuteni salasiuutena, vai tunnustanko. Lopulta päätin kertoa, en minä koskaan ole osannut valehdella. "Luuletko, että osaisit silti työskennellä normaalisti jätkien kanssa?" Santeri kysyi haastattelussa. "Kyllä, silloin oltaisiin vain työkavereita, ei mitään ihmeellisempää." totesin vakavissani. Vastaukseni taisi vakuuttaa, sillä pari viikkoa myöhemmin sain soiton tuntemattomasta numerosta, vastasin ja se oli Santeri, hän ilmoitti, että saan paikan, ja että milloin voisin aloittaa. Sovimme, milloin aloittaisin työt. Se vaati muuttoa Helsinkiin, mutta täällä minä nyt olen. Osa isoa apinalaumaa.
Ainoa toivoni { Joonas Porko x Reader } بقلم bc_simpp
bc_simpp
  • WpView
    مقروء 6,521
  • WpVote
    صوت 238
  • WpPart
    فصول 23
Y/n on tunnetun kitaristin tytär (Andy McCoy). Hänellä ei ollut mitenkään hirveän mahtava lapsuus, mutta onneksi hän pystyi aina menemään setä-Matille (enemmän tunnettu nimellä Michael Monroe). Kun y/n on kasvanut 23 vuotiaaksi hän saa tarpeeksi. Mitä tapahtuu kun y/n rakastuu paikallisen bändin kitaristiin? Mitä kohtalo tuo tullessaan? Se selviää vain lukemalla. Täs kirjas on muute vähä kaikkea niin sanon että lukekaa omalla vastuulla. Tw Pahoinpitely Kidnappaus Raiskaus Huono kielenkäyttö Alkoholi Syömishäiriö Seksuaallinen ahdistelu Viiltely
You are all for me بقلم daddamattson
daddamattson
  • WpView
    مقروء 42,356
  • WpVote
    صوت 1,124
  • WpPart
    فصول 47
Aava on Aleksin 17v pikkusisko joka on varma siitä ettei rakastu enää kehenkää sen yhden kerran jälkeen, vai onko se niinkään varma kun tapaa veljensä yhden bändiläisen?🤭 SISÄLTÄÄ K-18 JUTTUJA!! TRIGGER WARNING: VIILTELY VÄKIVALTA ITSEMURHA KIUSAAMINEN RAISKAUS rankings 🥇 :#tommilalli 22.10.2021 🥈#rakkaus 26.11.2021🥈:#blindchannel 8.10.2021 🥉:#fanfiction 9.10.2021 Lopetettu 2.2.2022
friends to lovers // BlindChannel بقلم pinkuwss
pinkuwss
  • WpView
    مقروء 5,682
  • WpVote
    صوت 160
  • WpPart
    فصول 8
Joel Hokan sisko, liittyy poikien "gängiin" ja alkaa olla poikien kanssa. Niko kumminkin ihastuu tähän Hokan siskoon. lopulta tyytökin kiinnostuu Nikosta. alkaako vuosisadan rakkaustarina? se selviää lukemalla tarinaa TARINA ETENEE NOPEASTI ⚠️k-18 kohtauksia⚠️ ~en omista kuvia! ~ethän kopioi tarinan juonta tai hahmoja🙏
Kaiken alku ja juuri بقلم bconkultaa
bconkultaa
  • WpView
    مقروء 24,257
  • WpVote
    صوت 821
  • WpPart
    فصول 41
• VALMIS Voiko rakkaus alkaa sairaalasta? Kestäisikö se elämän suurimmissakin muutoksissa ja väärinkäsityksissä? Otetaan selvää! • Rank: 13.7 🥇#blindchannel 2.8 🥇 #joonasporko 15.11🥇 #Ollimatela 17.12 🥉#joelhokka
My everything | Alex Mattson بقلم meniks_tunteisii
meniks_tunteisii
  • WpView
    مقروء 3,737
  • WpVote
    صوت 92
  • WpPart
    فصول 6
Aleksi x Reader.
My love, take your time. || Joonas Porko بقلم palmupuuu
palmupuuu
  • WpView
    مقروء 47,112
  • WpVote
    صوت 1,465
  • WpPart
    فصول 63
⚠️Koko tarina on keksittyä. En halua loukata ketään millään tavalla⚠️ ••• Kirja Joonaksen ja Hildan vaikeasta rakkaustarinasta. ••• Tarinan kakkososa "𝘔𝘺 𝘭𝘰𝘷𝘦, 𝘐'𝘭𝘭 𝘣𝘦 𝘰𝘬𝘢𝘺". ❥ #joonasporko 🥇 18.9.21 #bc 🥇 4.10.21 #channel 🥇 12.10.21 #tarina 🥇 13.10.21 #romantic 🥉 13.10.21 #bc 🥈 13.10.21 #tarina 🥇 15.10.21 #bc 🥉 24.10.21 #friends 🥇 13.11.21 #aleksikaunisvesi 🥉24.11.21 #friends 🥇 11.12.2021 #story 🥇 27.12.2021 #joelhokka 🥉 7.1.2022 #friends 🥇 8.1.2022
Hold On To Hopeless بقلم ollinomppumehu
ollinomppumehu
  • WpView
    مقروء 52,178
  • WpVote
    صوت 2,154
  • WpPart
    فصول 53
16-vuotias Milena on uuden edessä aloittaessaan koulun Oululaisen lukion musiikkilinjalla. Tytön elämä on ollut yhtä myllerrystä viime vuosien aikana, eikätkä omilleen muuttaminen ja uuden koulun mukanaan tuomat yllätykset ainakaan helpota tilannetta. Millainen soppa siitä kaikesta oikein syntyykään? ⚠️TRIGGER WARNING⚠️ Itsetuhoisuus Päihteidenkäyttö Kiusaaminen Mt-ongelmat Anoreksia Raju kielenkäyttö Seksuaalirikokset