Veran ja Alecin tarina ei ole ohitse. "Suurin ja pahin vihollinen olen minä itse itselleni. Ajatukseni hyökkäävät kimppuuni säälimättä, raatelevat jokaisen hetken päivästäni kiduttaen, mutta kuitenkin sen verran harkitusti, etteivät ne tapa. Sykli, se loputon sykli päivästä toiseen." Vera on vetäytynyt sodan melskeestä. Hän ei halua kuin unohtaa kaiken kokemansa ja elää ilman muistojaan. Tai niin hän ainakin itselleen uskottelee. Mutta kun Veralle annetaan tilaisuus auttaa sodassa ja saada muistonsa takaisin, voiko hän kieltäytyä? Päättääkö hän elää turvallisessa epätietoisuudessa vai tarttua uudelleen aseisiin?

"Siinä hän makaa. Hengittäen, viimeisten kipujen valuessa hetki hetkeltä pois hänen kidutetusta mielestään. Niin hauras, pelokas, mutta samaan aikaan vahva ja peloton. Kaikki entinen on mennyttä. Olisi niin helppoa jättää hänet kuolemaan, mutta ei, mieli on liian heikko. Häntä ei voi jättää siihen." Mitä jos olisit menettänyt muistisi? Ja mitä jos heräisit keskellä sotaa, eikä sinulla, tai kenellä muullakaan, olisi aavistusta vihollisesta? Mitä tekisit?

"Kukaan ei pakene hovista." Kova onni tuntuu seuraavan Pihlaa. Työttömäksi jäänyt, maineensa menettänyt sotaorpo yrittää nousta kurjuudesta järkiavioliitolla parhaan kaverinsa kanssa. Suunnitelmat menevät kuitenkin uusiksi kun Pihla päätyy demonisia olentoja täynnä olevaan hoviin, josta ehjänä selviytyäkseen pitää osata valehdella, pelata Kimbleä ja neuvotella lohikäärmeiden kanssa.

17-vuotias Friia Honkala on aina pitänyt itseään täysin tavallisena, normaalina tyttönä. Mutta kun hän aistii luokkalaisensa kuoleman ennen kuin se tapahtuu, oudot tapahtumat saavat alkunsa. Pian hän saa selville kohtalon, joka hänelle on laadittu - hänestä on tuleva itse Kuolema. Tie on kuitenkin kuoppainen eikä koulutus Kuolemaksi ole helpoin mahdollinen - varsinkin, kun Kuoleman pahimmalla vihollisella Elämällä on katalia juonia sekä Kuoleman että Friian päänmenoksi.

Aina ja Ikuisesti on jatko-osa Kolmen Kuun Valtakunta tarinalle. Tätä kirjaa ei voi lukea ilman, että on lukenut ensimmäisen osan! ~Minä pelkäsin. Pelkäsin enemmän kuin koskaan ennen. Pelkäsin kiveä, joka nökötti muiden kivien vierellä. Se oli niin lopullista, niin surullista. Hän oli maan povessa, mullan alla. Hänen hento kehonsa oli maatunut jo muodottomaksi. Madot olivat syöneet hänen kuulaan ihonsa, hänen kauniit tummat silmänsä, hänen pehmeät hiuksensa. Häntä ei enää ollut, hän oli poissa, lopullisesti. Se oli minun vikani, minä tiesin sen. Olin tajunnut virheeni, olin ymmärtänyt kuinka paljon menetin, kun tuomitsin hänet. Kyyneleet sumensivat näkökenttäni, minä pysähdyin hetkeksi ja pyyhin kyyneleet takkini pehmeään kankaaseen. Laskin katseeni hitaasti hautakiveen. Se oli kaunis, kauniimpi kuin muut. Sen päälle oli veistetty pieni tytön hahmo, jolla oli kädessään kukkakimppu. Hautakiven sileään pintaan oli kaiverrettu teksti joka sai sydämeni itkemään: Eleanora Nordlund, syntynyt rakastettuna, kuollut hylättynä. ~ Ellen julma kohtalo saa Kolmen Kuun Valtakunnan horjumaan. Gabrielista tulee oman katkeruutensa orja, joka purkaa surunsa kansalaisiinsa. Kukaan ei välty kuolemantuomiolta hallitsijan edessä, joka ei erota oikeaa väärästä. Itseinhon vallassa Gabriel yrittää etsiä keinoa palauttaa kaikki ennalleen ja uusi ajojahti alkaa, kun hän yrittää etsiä ajankääntäjän käsiinsä. Mutta pystyykö Gabriel korjaamaan elämänsä pahimman virheen, vai tuhoaako hän itsensä lopullisesti?

~ Hän vain tuijotti minua. Hän katsoi minua suoraan silmiin, aivan kuin yrittäen nähdä, puhuinko totta vai en. Mutta minä tuijotin häntä itsevarmana takaisin. En suostunut siirtämään katsettani, en sitten millään. Se olisi heikkoutta ja minähän en halunnut olla heikko, olin vahva! Kuningas ei sanonut mitään. Ei sanaakaan. Olisi ollut paljon helpompaa, jos hän olisi huutanut minulle, jos hän olisi sanonut jotain hyvin sarkastista tai loukkaavaa. Sillä hiljaisuus joka ympäröi meitä, oli mitä epämiellyttävin asia koko maailmassa. Se hiljaisuus oli raskas taakka, joka tuntui painavan sydäntäni kasaan. Lopulta kuningas teki jotain, mikä sai minut hetkeksi hämilläni. Hän nojautui vieläkin lähemmäksi minua, niin että nenänpäämme melkein koskettivat toisiaan. Sydämeni jätti lyönnin väliin ja pidätin hengitystäni. Mahassani tuntuva kutiava tunne sai jalkani lihakset rentoutumaan. Ne muuttuivat hyytelöksi ja olin varma, että kaatuisin jos ottaisin yhdenkin askeleen. Kuningas tuijotti minua silmiin ja kuiskasi hyvin kolkolla äänellä, joka kaikui käytävällä: - Neiti Nordlund, muistakaa että minä en koskaan unohda. Hän räpäytti silmiään yhden ainoan kerran, ja heitti minuun yhden julman katseen. Sitten hän lähti viitta hulmuten, sydämeni kainalossaan. ~ Kolmen kuun valtakunta antaa nuorelle Ellelle toisen mahdollisuuden aloittaa uusi elämä, täysin uudelta pohjalta. Mutta lähtökohdat eivät ole kovin hääppöiset. Ensimmäinen päivä uudessa maailmassa saa yllättävän käänteen, kun Elle joutuu orjaleirille Alexin kanssa. Odottamattomien tapahtumien jälkeen Elle saa oppia, ettei toinen maailma eroa kovinkaan paljon ihmisten omasta. Päänvaivaa aiheuttaa oikukas kuningas, sekä hänen hovinsa ja myös kadonnut Alex. Miten Ellen käy, kun hän löytää itsensä kammottavasta tilanteesta, josta ei ole ulospääsyä?