Queen_of_Cringe_'s reading List
43 stories
Pelasta minut itseltäni by siivillasanojen
siivillasanojen
  • WpView
    Reads 33,837
  • WpVote
    Votes 2,746
  • WpPart
    Parts 46
Tarina kertoo pojasta, jolla kaikki oli hyvin kunnes hän joutui laitokseen. Siellä hänen mielenterveys järkkyi kiusaamisen takia. Kukaan ei puuttunut tilanteeseen. Ei edes vanhemmat käyneet katsomassa keskimmäistään sairaalassa, kun tämä oli hakattu pahasti tai kun hän oli yrittänyt tappaa itsensä. Pojalle jätti ikuiset arvet kiusaamisen lisäksi hyväksikäyttö. Hän sairastui laitoksessa anoreksiaan eikä hän ollut sinut kehonsa kanssa. Hän viilteli ranteet täyteen viiltoja mutta kukaan ei auttanut poikaa joka haki apua käytöksellään. Kun hän täytti 18, hän oli siinä kohtaa asunut laitoksessa kolme pitkää vuotta. Hänen isoveljensä haki hänet luokseen asumaan. Pojan mieliala koheni vähän, kun hän pääsi laitoksesta. Hän ei uskaltanut aluksi kertoa laitoksesta paljoakaan veljelleen. Lopulta veljelle kuitenkin selviää pikkuveljensä paha olo ja viilletyt ranteet ja hän ottaa yhteyttä kaveriinsa, joka on ammatiltaan psykiatri. Veli ei tiedäkään saattaneensa uuden rakkaustarinan alkuun. Tässä nyt ois pieni kurkistus tulevaan tarinaan, jota pyrin kirjoittamaan mahdollisimman usein. Varoitukset: - Itsetuhoisuus - Seksuaalinen hyväksikäyttö + muu toiminta En omista kuvia ellen toisin sano. Juoni ja suurin osa hahmoista ovat minun keksimiä!
Kirsikankukkaenkeli🌸 by Novalisti
Novalisti
  • WpView
    Reads 4,900
  • WpVote
    Votes 406
  • WpPart
    Parts 11
Kaikki tytöt koulussa fanittavat poikaa nimeltä Adrien, joka yrittää piilottaa homouttaan, koska pelkää joutuvansa hylätyksi. Eräs päivä Adrien tapaa kauniin pojan bussipysäkillä, ja kun sama poika löytyy Adrienin koulusta, alkaa piilottelusta tulla entistä vaikeampaa.
What ever by BlackAngelKid
BlackAngelKid
  • WpView
    Reads 13,124
  • WpVote
    Votes 922
  • WpPart
    Parts 35
"Mä rakastan sua ihan helvetisti" Kerron hänelle ja suutelen tuota maailman ihaninta jätkää. "Nii mäki sua" Hän vastaa ja suutelee takas. kaksi poikaa Benjamin ja Waltteri ovat olleet jo yhdessä 2vuotta.Tämä kertoo siis heidän elämästä ja parisuhteesta (: VAROITUS! Jos et pidä boyxboy niin en suosittele lukemaan. Sisältää seksuaalisia, itsetuhoisia kohtia ja kiroilua. ****************************************** Aloitettu: 10. 9. 2017 Lopetettu: 8.7.2018 Ikäraja: K-12
Valo pimeydessä by Tarinanurkka
Tarinanurkka
  • WpView
    Reads 14,528
  • WpVote
    Votes 965
  • WpPart
    Parts 18
"Sä et taida ymmärtää miks mä teen näin?" "En, enkä varmaan tule ymmärtämäänkään" "Mutta silti sä rakastat mua?" Onko tuttu tunne että et tiedä mikä on oikein ja mikä väärin, et erota pahaa hyvästä, vai onko niillä jotain eroa? Ei mitään pahaa ellei jotain hyvääkin.
Moon by ylailmoihin
ylailmoihin
  • WpView
    Reads 4,463
  • WpVote
    Votes 189
  • WpPart
    Parts 20
"Theo, pliis." "Ei." "Jooko?" Theo kiersi kätensä Liamin ympärille ja painoi suunsa melkein tämän suuhun kiinni. "Ei. Ehdottomasti ei." "Theo...", Liam marisi. "Ei." Sisältää juonipaljastuksia sarjasta nimeltä Teen Wolf, mutta tapahtumat ovat itse sarjan jälkeiseltä ajalta. Älkää syyttäkö mua, en osaa kirjottaa... Huom! Sisältää: kiroilua, hieman väkivaltaa ja kohtuullisella tasolla seksuaalisia kohtauksia, sekä tietenkin boyxboy sisältöä. Best ranking: #6 werewolf 20.10.2019 #1 teenwolf 16.7.2020 #4 story 16.7.2020 #1 ihmissusi 18.4.2020 #6 bxb 16.7.2020 #8 tarina 23.4.2021
Pelastaja by lukijapoika
lukijapoika
  • WpView
    Reads 5,421
  • WpVote
    Votes 658
  • WpPart
    Parts 26
Ehkä meistä ei tullut särkyviä turhaan. Ehkä me menemme helposti rikki, jotta joku voisi tulla ja tehdä meidät ehjiksi taas. Toukon menettäessä paljon hänen elämäänsä saapuu myös paljon uutta, mukaan lukien Isak: se ihminen, joka hän haluaisi olla. Se itsevarma, vapaa ja huoleton. (#13 in bxb, 19.5.2020 & 31.8.2020)
tässä nyt ja aina  by oonmukava
oonmukava
  • WpView
    Reads 2,097
  • WpVote
    Votes 100
  • WpPart
    Parts 10
" sä katoit mua aina välkillä ja tunneilla " totesin kun istahdin hänen syliin. " koska sulla oli noi syötävän söpöt ruskeet silmät " se sanoi ja veti mut suudelmaan. sisältää: kiroilua, päihteitä, seksuaalisia kohtia, ällösöpöjä kohtia jne :) 🥇15.12.2022 gxg 🥇15.12.2022 lesbian 🥉8.9.2022 lesbian 🥉15.12.2022 bxb
Murtuneiden sydänten silta by sammalvallankumous
sammalvallankumous
  • WpView
    Reads 2,107
  • WpVote
    Votes 143
  • WpPart
    Parts 19
Askel uuteen ja tuntemattomaan voi monelle kuulostaa jännittävältä, jopa vähän pelottavalta. Joskus vanhoihin elämäntapoihin on kasvanut niin vahvasti kiinni, että niiden huonoja puolia ei edes huomaa. Muutoksia tehdään askel askeleelta. Joskus kirjaimellisesti, joskus kuvainnollisesti. Rymy Kaarnakari on tehnyt näitä muutoksia kirjaimellisesti. Hän ylitti Hakakosken jakavan sillan, ja laittoi rikkoutuneen elämänsä kuntoon. Ahla Salmenoja puolestaan on tehnyt muutoksia kuvainnollisesti. Hän on pysynyt paikallaan hyvin pitkän aikaa, ainoastaan opiskelupaikka on muuttunut. Hän on pyrkinyt keskittymään henkiseen kasvuun jättäen näkyvät muutokset, kuten omilleen muuttamisen toissijaiseksi. Kaksi eritavalla muuttunutta ihmistä tapaa toisensa ja aloittavat yhteisen tarinan kirjoittamisen. Heidän matkansa varrelle tulee väistämättä vaikeuksia, mutta sehän on osa elämää. Tästä huolimatta he voivat ylittää haittatekijät, ja muuttaa elämän hiljattain paremmaksi. Yhdessä. × Aloitettu: 15.9.2022 Lopetettu: ?
Ikuisesti Sinun by Revontuli
Revontuli
  • WpView
    Reads 1,117
  • WpVote
    Votes 114
  • WpPart
    Parts 12
Onko ikuista rakkautta edes olemassa? Voiko toiseen luottaa? Tarina, jossa Jonathan niminen nuori poika sekaantuu palkkamurhaajien vaaralliseen maailmaan tavattuaan hurmaavan Adamin.
Revi haavat auki suudelmin by manalanlapsi
manalanlapsi
  • WpView
    Reads 7,137
  • WpVote
    Votes 423
  • WpPart
    Parts 15
Kesäloma on loppumassa. Uusi koulu ja uusi asuinpaikka jännittävät, Eemeli ja hänen kaverinsa päättävät pitää bileet ennen koulujen alkamista. Pian koulun alkamisen jälkeen Eemeli alkaa saamaan viestejä tuntemattomalta pojalta... Tämä on itsenäinen jatko-osa Huolitko mun rakkauden?- tarinaan.