"Ei mitää, mä toivoinki et sä... tai siis, me tullaan pakettina Amandan kans tästä eteenpäin. Kyllä sä sen tiedät", sanoin hiljaa ja laskin toisen käteni Juhan hartialle. Se nojautui reittäni vasten ja annoin käteni kietoutua sen niskaan silittäen miehen solisluuta. "Mä tiedän. Ja mä yritin vähän niinku näyttää, että se on ihan okei", Juha sanoi ja naurahti sitten. "Jos mun lapsuuden kehdon tuominen ei vielä asiaa kertonu tarpeeks selkeesti." "Haluatko sä lapsia?" kysyin vakavalla sävyllä. "En mä tiedä. Tai no, oon mä sitä aina joskus miettinyt, varmaan kaikki on, mut en oo vielä kokenut palavaa halua päästä isäksi", Juha vastasi, se joi kahvistaan ja kiirehti sitten jatkamaan. "Mutta ei se haittaa mua, että mun miesystävällä on lapsi tai muuta. Kyllä mä pidän niistä, koska kyllähän niistäkin ihmisiä kasvaa."

"Missä vitun välissä mä oon alkanut tykätä miehistä?" kysyin retorisesti. "Miehet on ihania", Sakari kommentoi. "Sukuvika, taas." "Tää on helvetin huono idea", sanoin itselleni ja isoveljeni tuhahti. "Sanopa elä muuta. Mut sä meet kuitenkin?" "Mä meen kuitenkin."

Seisoimme vierekkäin ja minusta tuntui, ettemme vielä koskaan olleet olleet niin kaukana toisistamme. Sakari oli ollut lähiaikoina ainoa pysyvä asia elämässäni ja välillä mietin, miten kauan se tulisi olemaan niin. Kun välillä katsoin sitä silmiin, en tiennyt kumpi meistä voisi luvata elävänsä pidempään.

Ojensin röökin takaisin miehelle, kun se oli käynyt huulillani ja suljin hetkeksi silmäni. Juha liikahti hieman, sen käsivarsi painautui olkapäätäni vasten ja sitten kosketus oli poissa. Puuskahdin savut pihalle enkä edes miettinyt yskimistä, joten olin ehkä kuitenkin polttanut aina sen yhden liikaa. Silmäni räpsähtivät auki ja käänsin päätäni katsoakseni Juhaa, vaikka takaraivoni hieroutui paskaista seinää vasten. "Kiitti", sanoin sille ja se hymyili osittain. Sen suupielet värähtivät tupakan ympärillä ja halusin suudella sitä.

Siitä tytöstä tuntui usein, ettei sillä ollut mitään ja silti kaikki oli sille liikaa. Sillä pojalla oli kaikkea ja silti siitä usein tuntui, niin kuin jotain puuttuisi. . . . Varoitukset: päihteet, väkivalta, mielenterveysongelmat Teksti, juoni ja hahmot on minun omasta päästä, ethän kopioi!

Jyväskylän energisin punkrock-bändi Ambivalenssi heittää keikkoja tiiviillä tahdilla pitkin Keski-Suomen baareja. Tintin, Nasun, Kissen ja Peuran ryhmädynamiikka on hyvin ainutlaatuista ja tiivis ystävyys yltää myös treenikämpän ulkopuolelle. Bändihommat on aina ollut tarkoitus pitää vapaana ihmissuhdesotkuista, mutta Kissen ja Peuran välillä kipinöi, ja Nasu kirjoittelee lauluja, joiden kohteesta Tintillä ei ole hajuakaan.

Juulista tuntuu, ettei hän kuulu mihinkään, niin kuin hän leijailisi irrallisena kaiken keskellä kykenemättä ottamaan kiinni mistään. Halu olla onnellinen on vahva, mutta menneisyyden kipupisteet ja kuviossa mukana oleva ex-poikaystävä meinaavat suistaa kaiken raiteiltaan. Aatu ei kestä olla yksin, vaan tarvitsee taustahälinän ja ihmisiä ympärilleen voidakseen pitää kipeät ajatukset poissa. Pahan pojan imagon takana häilyy huoli vaikeuksissa olevista ystävistä ja alkoholismiin vaipuneesta isästä, mutta joskus pitäisi osata huolehtia myös itsestään. Roope pyörittää huumekauppaa, ryöstelee ja tappelee, eikä tunnu välittävän kenestäkään. Tuntuu, kuin hän uisi niin syvissä vesissä, ettei pinnalle pääseminen ole enää mahdollista. Menneisyyden traumat horjuttavat mieltä, mutta Roope ei kykene ottamaan apua vastaan, vaan taistelee demonejaan vastaan yksin. Vuosien saatossa Aatun ja Roopen epävakaa kaveruus on muuttunut rikkonaisemmaksi. Veljellinen side on edelleen olemassa, mutta sekä Roope että Aatu tuntuvat halveksivan toisiaan. Roopen oltua vankilassa Aatu on kuin huomaamatta löytänyt Juulista ystävän, jollaista on aina tarvinnut. Juulista on alkanut tuntua, että Aatu on ainoa johon hän voi luottaa. Juuli yrittää vihata Roopea, mutta se tuntuu olevan koko ajan vaikeampaa. Eikä Juuli enää tiedä mitä hän tarvitsee, Roopea vai Aatua - vai olisiko vain kaikista helpointa lähteä ja jättää kaikki taakseen. - - varoitukset: päihteet, mielenterveysongelmat, väkivallan kuvailu

"Mä en ehkä myönnä sitä muille, mutta mä sentään myönnän sen itelleni!" - Hiton pelkuri on tarina erilaisuudesta, kavereista, nuoruudesta ja ennen kaikkea se on tarina rakkaudesta. - Huomioithan, että tarina sisältää päihteiden käyttöä sekä seksiä joten jos olet alle kaksitoistavuotias tai et pidä sellaisista aiheista luet tarinaa omalla vastuullasi. - #1 - finnish (26.10.2023) #1 - romance (26.10.2023)

Tää tuntuu niin väärältä, mutta samalla niin oikeelta. Mun ei pitäis olla täällä. Mut täällä mä kuitenkin oon. *** 16-vuotias Saara on suuresta lestadiolaisesta perheestä. Vajaan 7000 asukkaan paikkakunta ja tiukka uskonnollinen kuri kotona tukahduttaa Saaraa eikä pakopaikkaa tunnu löytyvän mistään. Sitten naapuritontille nousee upea vaaleanharmaa kivitalo. Sinne muuttaa Helsingistä uusi perhe. Ja Anton. Niin kiehtova Anton. *** A/N: Tarina sisältää rankkoja aiheita, ahdistusta, kiroilua, päihteitä sekä seksuaalisia kohtauksia. Älä lue, jos nämä ahdistaa tai koet olevasi liian nuori lukemaan esim. seksikohtauksia. En omista oikeuksia käyttämiini kuviin, kaikki on Pinterestin syövereistä kaivettuja. OMISTAN KAIKKI OIKEUDET KIRJAANI, JOTEN ETHÄN KOPIOI TEKSTEJÄNI TAI HAHMOJANI, KIITOS! PLAGIOINTI ON RIKOS.

15-vuotias Siru on tehnyt päätöksen - hän ei aio koskaan päästää ketään kovan kuorensa sisään. Eihän hän edes usko tosiystävyyteen, eikä varsinkaan tosirakkauteen. Kunnes yhtenä iltana hän tapaa Mariuksen. Sen, joka voisi antaa hänelle ne molemmat. *** A/N: Tarina sisältää rankkoja aiheita, ahdistusta, kiroilua, päihteitä, väkivaltaisia sekä seksuaalisia kohtauksia. Älä lue, jos nämä ahdistaa tai koet olevasi liian nuori lukemaan esim. seksikohtauksia. En omista oikeuksia käyttämiini kuviin, kaikki on Pinterestin syövereistä kaivettuja. OMISTAN KAIKKI OIKEUDET KIRJAANI, JOTEN ETHÄN KOPIOI TEKSTEJÄNI TAI HAHMOJANI, KIITOS! PLAGIOINTI ON RIKOS.