samikurdi
- Reads 2,779
- Votes 42
- Parts 8
"Sitten hän tuli Olgan ohi kohti minua ja tuli lähelle. Peruutin selkä seinää vasten ja punastuin aika hyvää vauhtia. Hän painoi kätensä seinää vasten. Hetki oli hyvin intiimi."
"Tunteeni olivat ihan solmussa. En tiennyt, mitä olisin voinut tehdä. Yritin miettiä vastausta Dimitrille, mutta Viktorin hymy palasi aina vain mieleeni. En pystynyt enää tähän."
"Kyyneleet kastelivat poskeni, kun pengoin kaappejani. Heitin mekkoja sängylleni ja nyyhkäisin. Minut oli ajettu tähän tilanteeseen. En nähnyt muuta ulospääsyä. Näin oli pakko käydä."
Sofialle on aina annettu kaikki, mitä hän voi ikinä toivoa. Viktor taas ei ole saanut ikinä mitään ilmaiseksi. He tulevat täysin eri lähtökohdista. Missä he edes voisivat tavata toisensa?
Eräänä päivänä kuitenkin Sofian hevonen pelästyy metsässä ja karkaa. Komea mies palauttaa sen hänelle. Tästä alkaa rakkaudentäyteinen seikkailu.
1800-luvun arvomaailma ei kuitenkaan salli työläistaustaisen ja aatelisen suhdetta. Suhdekiemuroita sekoittaa entisestään kreivi, jonka Sofian tiukat vanhemmat hyväksyisivät enemmän kuin mieluusti vävykseen.
Kuinka Sofian käy? Valitseeko hän itse oman rakkautensa vai haluaako hän miellyttää vanhempiaan?
Sisältövaroitus: seksi, väkivalta
Elokuva Hopealuistimet (Netflix, 2020) inspiroi minua kirjoittamaan tämän tarinan, mitään ei ole kuitenkaan suoraan kopioitu.