"Ai että minä kelpaisin? No varmaan vaan mun unissa." Tässä kerrotaan kahdesta lukiolais pojasta joilla ovat tunteita toisiaan kohtaan ja katso mitä heille käy kun he tapaavat toisensa. Molemmilla on synkkiä puolia elämässä ja heillä on muutenkin paljon yhteistä ja kun he alkavat olla vain enemmän ja enemmän yhdessä he alkavat huomata palapelien palat sopivan yhteen. Lukujen pituus vaihtelee. Huom tämä tarina sisältää... ⚠️ -kiroilua -päihteitä -seksuaalisia kohtauksia -masentavia kohtauksia Joten lukeminen omalla vastuulla (mielellään k-12) Aloitettu: 18.11.19 Lopetettu:- Tämä on boyxboy

❝Halusin vihata häntä, halusin pysyä kaukana hänestä, ja mikä tärkeintä, en halunnut tykätä hänestä... Mutta mitä ihminen tunteilleen voi?❞ ⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯ Antonia on kiusattu jollain tavoin niin kauan kuin hän muistaa, mutta kesän jälkeen kaikki muuttuu. Kuka on mysteerinen Lukas, joka yhtäkkiä astuu Antonin elämään, ja joka on ensimmäinen kuka uskaltaa puolustaa Antonia?

Seitsemäntoista vuotias Viljami on kolmanneksi vanhin lapsi kymmenhenkisen lestadiolaisperheen jäsenenä. Viljamin usko joutuu kovalle koetukselle tet-jakson aikana, missä joudutaan keskellä ristitulta jossa kumpikin valinta suuntaan tai toiseen saa aikaan särkyneitä sydämiä. Usko on vahva, mutta niin ovat myös epätavalliset tuntemukset väärää ihmistä kohtaan. Voisivatko usko ja rakkaus ikinä toimia ongelmitta yhdessä?

Noel asuu äitinsä ja hänen kihlattunsa kanssa ja opiskelee lukiossa toista vuotta. Hänen ystävänsä kuolema varjostaa tämän elämää ja hetkittäin hengittäminenkin ahdistaa. Kun hän tapaa kaksi vuotta vanhemman Aamoksen, löytää Noel itsestään uusia asioita. Menneisyyttään ei voi kuitenkaan paeta, ja Noel oppii että Aamoksellakin on luurankoja kaapissaan. Osaavatko nämä kaksi luovia myrskyn läpi yhdessä? - K14 mutta kaikki lukevat omalla vastuullaan! - en ainakaan luonut tätä tarinaa joskus kymmentä vaille yks yöllä :] - Parhaat sijoitukset &lt;3 - #1 bxb 26.4.2022 *•* - #3 bxb <3 - #10 gay <3 - #6 homo <3

Minusta oli vähän absurdia, että kävelin pimeässä pelkkien katuvalojen valaistuksessa paperikassi kädessäni Nikolai Rautavan kanssa pitkin kotikatuani kohti tuntematonta määränpäätä, mutta toisaalta olin jo alkanut tottua ajatukseen. Meidän kummankaan kannalta ei tainnut olla hyvä idea, että meidät nähtäisiin yhdessä. "Oot ihan oikeessa", Nikolai sanoi ja tuijotin sitä säikähtäneenä unohtaen hetkeksi kävelytaidon. Seisoimme paikallamme yhden katulampun alla ja tajusin vasta sitten, että olin kaiketi puhunut ääneen. Poskiani kuumotti hiljainen häpeä, mutta Nikolain silmissä ei ollut ivaa. Se hymähti ja kohautti olkiaan.