Yön pimeässä sain olla vierelläsi ilman että kukaan tiesi. Mitä tapahtuu kun rikkaan perheen pentu pakotetaan pikkukylään ja kokonaan uuteen lukioon? Elias joutuu tutustumaan aivan uusiin ihmisiin ja hehkeä uusi talo, kotona painostava isä ja isän uusi "tällä kertaa se oikea" -naisystävä eivät auta sopeutumisessa yhtään. Kuitenkin eräänä päivänä kouluun naama rutussa ja huppu päässä kävelevä Jimi saa Eliaksen katseen kääntymään. Jimissä on jotain kiehtovaa, jotain mikä saa Eliaksen ajatukset jylläämään joka kerta kun poika edes kävelee ohitse. Uudet kaverit kuitenkin varoittelevat pysymään tästä erossa, mutta tämä vain saa Eliaksen kiinnostuksen kohoamaan. * Paikat keksitty omasta päästä (paitsi Helsinki), samoin hahmot, älä kopioi! Kuvat pinterestistä, samoin kannen tausta, muuten itse tehty. Sisältää vähän sitä sun tätä joten lue omalla vastuulla. || Aloitettu 2023 joulukuussa ||

Välillä musta edelleen tuntui, etten mä ansainnut sitä. Etten mä ansainnut sellaista kuin se, että se oli mulle liian hyvä, enkä mä ollut puoltakaan. Vaikka mä tiesin, että mä ansaitsin. Ja me ansaittiin olla näin - me ansaittiin olla näin vitun rakastuneita, me ansaittiin olla edelleen näin täynnä sähköä. Mä tiesin. Me ansaittiin olla onnellisia. * * "Ole hiljaa ja pidä mua kädestä" -lyhäri(t?)

Jyväskylän energisin punkrock-bändi Ambivalenssi heittää keikkoja tiiviillä tahdilla pitkin Keski-Suomen baareja. Tintin, Nasun, Kissen ja Peuran ryhmädynamiikka on hyvin ainutlaatuista ja tiivis ystävyys yltää myös treenikämpän ulkopuolelle. Bändihommat on aina ollut tarkoitus pitää vapaana ihmissuhdesotkuista, mutta Kissen ja Peuran välillä kipinöi, ja Nasu kirjoittelee lauluja, joiden kohteesta Tintillä ei ole hajuakaan.

Sen toinen silmä oli kirkkaanpunainen ja toinen keltainen. VAROITUS: En suosittele tarinaa alle 12-vuotiaille, saattaa sisältää kiroilua, päihteiden käyttöä, väkivaltaa, itsetuhoista käyttäytymistä, seksuaalista sisältöä ja/tai muuta vastaavaa. 🚫 Lukeminen omalla vastuulla. || Cringevaroitus, tää on ensimmäinen tarina wattpadissa || Best ranking: #2 romancessa

Kaksi poikaa kohtaa toisensa tilanteessa jossa kumpikin kantaa omia salaisuuksiaan. Toisella on suhde joka ei tunnu enää oikealta ja hän joutuu kamppailemaan oman perheensä itsensä ja ajatustensa kanssa. Toinen taas on menettänyt paljon ja yrittää opetella pitämään kiinni siitä mikä on hänelle tärkeää vaikka menneisyys muistuttaa itsestään. Alku ei ole helppo heidän välillään on jännitteitä väärinymmärryksiä ja pelkoa satuttaa. Silti jokin vetää heitä toistensa luo. Vähitellen he uskaltavat olla lähempänä ja siitä alkaa tarina rakkaudesta joka syntyy keskellä kipua ja keskeneräisyyttä. Kaikki kuvat on sitten Pinterestistä!! ‼️KIRJA SISÄLTÄÄ‼️ KIROILUA ALKOHOLIA SEKSUAALISTA TOIMINTAA VÄKIVALTAA ITSETUHOISUUTTA PÄIHTEITÄ

"Missä vitun välissä mä oon alkanut tykätä miehistä?" kysyin retorisesti. "Miehet on ihania", Sakari kommentoi. "Sukuvika, taas." "Tää on helvetin huono idea", sanoin itselleni ja isoveljeni tuhahti. "Sanopa elä muuta. Mut sä meet kuitenkin?" "Mä meen kuitenkin."

"Ei mitää, mä toivoinki et sä... tai siis, me tullaan pakettina Amandan kans tästä eteenpäin. Kyllä sä sen tiedät", sanoin hiljaa ja laskin toisen käteni Juhan hartialle. Se nojautui reittäni vasten ja annoin käteni kietoutua sen niskaan silittäen miehen solisluuta. "Mä tiedän. Ja mä yritin vähän niinku näyttää, että se on ihan okei", Juha sanoi ja naurahti sitten. "Jos mun lapsuuden kehdon tuominen ei vielä asiaa kertonu tarpeeks selkeesti." "Haluatko sä lapsia?" kysyin vakavalla sävyllä. "En mä tiedä. Tai no, oon mä sitä aina joskus miettinyt, varmaan kaikki on, mut en oo vielä kokenut palavaa halua päästä isäksi", Juha vastasi, se joi kahvistaan ja kiirehti sitten jatkamaan. "Mutta ei se haittaa mua, että mun miesystävällä on lapsi tai muuta. Kyllä mä pidän niistä, koska kyllähän niistäkin ihmisiä kasvaa."

Minusta oli vähän absurdia, että kävelin pimeässä pelkkien katuvalojen valaistuksessa paperikassi kädessäni Nikolai Rautavan kanssa pitkin kotikatuani kohti tuntematonta määränpäätä, mutta toisaalta olin jo alkanut tottua ajatukseen. Meidän kummankaan kannalta ei tainnut olla hyvä idea, että meidät nähtäisiin yhdessä. "Oot ihan oikeessa", Nikolai sanoi ja tuijotin sitä säikähtäneenä unohtaen hetkeksi kävelytaidon. Seisoimme paikallamme yhden katulampun alla ja tajusin vasta sitten, että olin kaiketi puhunut ääneen. Poskiani kuumotti hiljainen häpeä, mutta Nikolain silmissä ei ollut ivaa. Se hymähti ja kohautti olkiaan.

Se otti mut mukaansa, kuin esineen. Kuin mulla ei olisi ihmisarvoa. Se puhui, kun en kuulisi sen sanoja. Best ranking: #3 romancessa || Cringe varoitus, vanha tarina||

Tää tarina kertoo vahvasti kahdesta homo pojasta, jotka harrastaa jääkiekkoa.