Kayden muuttaa sisäoppilaitokseen taidestipendin avustuksella ja tapaa Evanderin, joka vie ujolta pojalta heti jalat alta. Vaikka Kaydeniä varoitetaan Evanderista ei hän siitä huolimatta pysty pysymään erossa pojasta, joka vetää häntä puoleensa ja viehättää mystisyydellään. Luvassa on särkyneitä sydämiä, mustia silmiä, haljenneita huulia, kylmiä katseita, ilkeitä sanoja, hukkaan heitettyjä varoituksia, raakaa opiskelua, kampukselta karkaamista keskellä yötä, lintsattuja tunteja, itkun täyteisiä iltoja ja paljon muuta, kun täysin kotikapungistaan erovassa koulussa Kayden yrittää tasapainotella uusien ystävien ja ei-toivotun rakastumisen välillä, kun Evander on loppujen lopuksi kaikkea muuta mitä Kayden oletti. Spin off: Onko jo liian myöhäistä? Aloitettu 4.4.2019 Lopetettu 8.7.2019

Jyväskylän energisin punkrock-bändi Ambivalenssi heittää keikkoja tiiviillä tahdilla pitkin Keski-Suomen baareja. Tintin, Nasun, Kissen ja Peuran ryhmädynamiikka on hyvin ainutlaatuista ja tiivis ystävyys yltää myös treenikämpän ulkopuolelle. Bändihommat on aina ollut tarkoitus pitää vapaana ihmissuhdesotkuista, mutta Kissen ja Peuran välillä kipinöi, ja Nasu kirjoittelee lauluja, joiden kohteesta Tintillä ei ole hajuakaan.

"Ei mitää, mä toivoinki et sä... tai siis, me tullaan pakettina Amandan kans tästä eteenpäin. Kyllä sä sen tiedät", sanoin hiljaa ja laskin toisen käteni Juhan hartialle. Se nojautui reittäni vasten ja annoin käteni kietoutua sen niskaan silittäen miehen solisluuta. "Mä tiedän. Ja mä yritin vähän niinku näyttää, että se on ihan okei", Juha sanoi ja naurahti sitten. "Jos mun lapsuuden kehdon tuominen ei vielä asiaa kertonu tarpeeks selkeesti." "Haluatko sä lapsia?" kysyin vakavalla sävyllä. "En mä tiedä. Tai no, oon mä sitä aina joskus miettinyt, varmaan kaikki on, mut en oo vielä kokenut palavaa halua päästä isäksi", Juha vastasi, se joi kahvistaan ja kiirehti sitten jatkamaan. "Mutta ei se haittaa mua, että mun miesystävällä on lapsi tai muuta. Kyllä mä pidän niistä, koska kyllähän niistäkin ihmisiä kasvaa."

Yks meistä pukeutui aina pastellisävyihin. Toinen pelkkään mustaan. Kolmas ei välittänyt mistään. Neljäs halusi välittää, muttei tiennyt mistä aloittaa.

"Missä vitun välissä mä oon alkanut tykätä miehistä?" kysyin retorisesti. "Miehet on ihania", Sakari kommentoi. "Sukuvika, taas." "Tää on helvetin huono idea", sanoin itselleni ja isoveljeni tuhahti. "Sanopa elä muuta. Mut sä meet kuitenkin?" "Mä meen kuitenkin."